Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Hirvieläinonnettomuudet painottuvat Lounais- ja Etelä-Suomeen sekä pohjoisen poronhoitoalueelle, henkilö­vahinkoja tasaisesti koko maassa

13.12.2021
Twitterissä: @MattiJKokkonen
Kuva: Risto Wuolle

Loppuvuosi, ja erityisesti marraskuu, on hirvieläin­onnettomuuksien aikaa. Vuonna 2020 pelkästään marraskuussa tapahtui yli 3 000 hirvieläin­onnettomuutta Manner-Suomessa (kuvio 1). Näistä noin 800 oli porokolareita.

Koko vuonna 2020 Manner-Suomessa kolaroitiin hirvieläinten kanssa lähes 20 000 kertaa. Puolet hirvieläin kolareista ajettiin valkohäntä­peurojen kanssa, reilut 5 000 metsä­kauriiden kanssa ja porojen kanssa yli 4 500. Hirvien kanssa törmättiin 1 500 kertaa.

Kuvio 1. Hirvieläin­onnettomuudet kuukausittain 2020
Kuvio Hirvieläin¬onnettomuuksista kuukausittain 2020. Kuvion keskeinen sisältö on kuvattu tekstissä.
Lähde: Riistaonnettomuudet, Tilastokeskus, varoporoa.fi

Suuresta onnettomuusmäärästä huolimatta onnettomuudet johtivat harvoin henkilövahinkoon. Hirvieläin­kolareissa on viime vuosien aikana tapahtunut yhdestä kolmeen kuolemaa vuosittain ja loukkaantumisia 150–200 vuodessa. 

Hirvieläinten kanssa ajetut kolarit johtavat harvoin myöskään vakavaan loukkaantumiseen. Esimerkiksi vuonna 2018 vakavia loukkaantumisia hirvieläin­onnettomuuksien seurauksena tilastointiin 10 ja vuonna 2019 viisi.

Henkilövahinkoon johtaneista hirvieläinonnettomuuksista viime vuosina noin 70 prosenttiia on ollut hirvikolareita. Porokolareista on aiheutunut vain muutamia loukkaantumisia vuosittain, mutta viime vuosina ei liikenne­kuolemia. 

Hirvieläinkolarit eivät jakaudu Manner-Suomen sisällä tasaisesti. Porokolarit ajetaan pohjoisen poronhoitoalueella, johon kuuluu suurin osa Lapin maakunnasta ja osia Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnista.

Lapin maakunnassa ajettiin hirvi- ja metsäkauriskolareita, mutta valkohäntäpeurakolareita ei Lapissa ajettu ainuttakaan vuonna 2020. (Kuvio 2)

Muita maakuntia, joissa valkohäntä­peurojen kanssa ei kolaroitu vuonna 2020 olivat Pohjois-Karjala ja Kainuu. Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa törmättiin eniten hirvien kanssa. 

Kuvio 2. Hirvieläinonnettomuudet alueittain 2020
Kuvio Hirvieläinonnettomuuksista maakunnittain 2020. Kuvion keskeinen sisältö on kuvattu tekstissä.
Lähde: Riistaonnettomuudet, Tilastokeskus, varoporoa.fi

Hirvi ja metsäkauris ovat kolareiden perusteella levittäytyneet kaikkiin Manner-Suomen maakuntiin. Hirvikolareita sattuu tasaisesti eri puolilla maata, mutta metsäkauris- ja valkohäntä­peurakolarit keskittyvät Lounais- ja Etelä-Suomeen.

Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Satakunnan maakuntien alueella ajettiin tilastoiduista hirvieläinonnettomuuksista yli 10 000 eli yli puolet hirvieläinten kanssa ajetuista kolareista. 

Suurista maakunnittaisista eroista huolimatta onnettomuuksista aiheutuvat henkilövahingot jakautuvat suhteellisen tasaisesti maakunnittain.

Vuonna 2020 henkilövahinkoon johtaneita hirvieläin­kolareita tapahtui kaikkiaan 124. Eniten henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia tapahtui Uudellamaalla ja Pirkanmaalla, molemmissa 13. (Kuvio 3)

Muita maakuntia, joissa tapahtui henkilövahinko-onnettomuuksia 10 tai enemmän olivat Keski-Suomi (12), Varsinais-Suomi (11) ja Pohjois-Pohjanmaa (10). 

Kuvio 3. Henkilövahinkoon johtaneet hirvieläin­onnettomuudet maakunnittain 2020
Kuvio Henkilövahinkoon johtaneista hirvieläin¬onnettomuuksista maakunnittain 2020. Kuvion keskeinen sisältö on kuvattu tekstissä.
Lähde: Tieliikenneonnettomuustilasto, Tilastokeskus

Vaikka marraskuu onkin hirvieläin­onnettomuuksien suhteen pahin kuukausi, ei joulukuun pimeydessä kannata lopettaa tienvierusten tarkkailua. Joulukuussakin vuonna 2020 tapahtui lähes 2 000 hirvieläinonnettomuutta, joista 686 porojen kanssa.

 

Kirjoittaja työskentelee Tilastokeskuksessa liikennetilastojen tilastoasiantuntijana.

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Lue samasta aiheesta:

Artikkeli
13.11.2019
Matti Kokkonen, Juha-Pekka Konttinen, Eetu Toivanen

Kansainväliset tutkimustulokset paljastavat, että laudat häviävät ympäristöystävällisyydessä esimerkiksi bussille, silloin kun se on täynnä matkustajia. Sähköpotkulautojen käyttäjille tapahtuneet onnettomuudet puhuttavat myös Suomessa. Tieliikenneonnettomuustilastoihin ne eivät toistaiseksi vielä päädy. 

Artikkeli
16.12.2014
Matti Kokkonen

Liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunnan tutkimusjaostolta on juuri valmistunut tutkimus vuosien 2010 ja 2011 tieliikenneonnettomuuksissa loukkaantuneista.Tutkimus valmistui yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa ja se linjaa myös tilastoinnin kehittämisen suuntaviivoja. EU suosittaa, että kaikki jäsenmaat raportoisivat vakavasti loukkaantuneiden määrän vuodesta 2014 lähtien.

Artikkeli
17.6.2014
Mari Niemi

Tilastokeskus avaa tieliikenne­onnettomuuksien paikkatietoaineistoa veloituksetta avoimeen käyttöön. Esimerkiksi koululaisten vanhemmat voivat jatkossa tarkastella henkilövahinkoon johtaneiden tieliikenne­onnettomuuksien määriä kartalla ja koulujen alkaessa arvioida eri reittien turvallisuutta.

tk-icons