Siirry etusivulle - Tilastokeskus
Tieto&trendit - etusivulle

Kuva kulutusmenoista tarkentui: Kotitalouksilla jää luultua enemmän säästöön

Kuva: Tilastokeskus

18.9.2024 julkaistussa kansantalouden tilinpidon aikasarjakorjauksessa kotitalouksien kulutusmenoja tarkennettiin pienemmiksi vuodesta 2010 alkaen. Muutokset kulutusmenojen kokonaistasossa olivat vähäisiä 2010-luvun alkuvuosina, mutta viime vuosina jo merkittäviä.

Suomalaisten kotitalouksien kulutusmenot pienenivät aiempiin laskelmiin verrattuna enimmillään noin 3,5 miljardia euroa vuodessa, mikä oli 2,7 prosenttia kokonaiskulutuksesta. Kulutusmenojen pieneneminen vaikutti erityisesti kotitalouksien säästämiseen ja säästämisasteeseen, jotka taas kasvoivat selvästi.

Kulutusmenojen aikasarja on tarjolla karkeammalla tasolla vuosille 1975–1994. Vuodesta 1995 lähtien tiedot ovat EU-harmonisoidun ECOICOP-kulutusmenoluokituksen mukaisia.

Tärkein syy laskelmien tarkistamiseen ovat tänä keväänä julkaistusta vuoden 2022 kulutustutkimuksesta saadut uudet tiedot. Otostutkimuksena toteutettava kulutustutkimus on kansantalouden tilinpidon kulutuslaskelmien päälähde. Se on tähän asti toteutettu neljän–kuuden vuoden välein. Jatkossa tutkimus toteutetaan EU-asetuksen nojalla säännöllisesti viiden vuoden välein, mutta laskusuuntaiset vastausasteet ovat haaste.

Kulutustutkimuksen tiedonkeruun välivuosina kansantalouden tilinpidon kulutusmenolaskelmat laaditaan muiden, kulutustutkimuksen tietoihin täsmäytettävien tietolähteiden perusteella.

Vaikka kulutustutkimus ja kansantalouden tilinpito käyttävät samaa ECOICOP-luokitusta, tilastojen välillä on joitakin määritelmällisiä eroja. Kulutustutkimus kattaa vain suomalaiset yksityiskotitaloudet, kun kansantalouden tilinpito kattaa myös laitoskotitaloudet ja Suomessa olevat ulkomaalaiset. Lisäksi tilastointiin jää aina katvealueita.

Eroista huolimatta on pidetty tavoiteltavana, että muutokset kotitalouksien kulutuksessa olisivat kutakuinkin samansuuntaisia molemmissa tilastoissa. Viime vuosina erot tilastojen tietojen välillä olivat kuitenkin kasvaneet, ja kulutusmenolaskelmien tarkistaminen katsottiin tarpeelliseksi. Kulutustutkimuksen perusteella tehtyjen muutosten lisäksi osa tilinpidon muista aikasarjakorjauksista vaikutti kulutusmenolaskelmiin.

Kotitalouksien säästöjen ja säästämisasteen nousu on aiempia laskelmia paremmin linjassa sekä kulutustutkimuksen tulosten että kansantalouden rahoitustilinpidon laskelmien kanssa.

Kassapääteaineistosta lisätietoja

Aikasarjakorjauksen yhteydessä otettiin käyttöön myös yksi uusi tietolähde: kauppojen kassapääteaineisto. Kassapääteaineistosta laskettuja muutoksia on jo muutaman vuoden ajan käytetty elintarvikkeiden (luokka 01) kulutuksen laskennassa, mutta nyt siirryttiin käyttämään aineiston lukuja sellaisenaan.

Kokonaistaso ei elintarvikkeissa juuri muuttunut, mutta ryhmän sisällä tapahtui muutoksia. Esimerkiksi muiden muualla luokittelemattomien ruokavalmisteiden osuus pieneni merkittävästi, kun tietopohja on tarkempi. Lisäksi valmisruokien osuus kasvoi, kun ne luokitellaan nyt valmisruoaksi eikä aiemman käytännön mukaan pääraaka-aineen perusteella.

Tähän asti kansantalouden tilinpidon on katsottu sisältävän myös kotitarveviljelyn, koska tieto euromääräisestä tasosta on ollut peräisin kulutustutkimuksesta, mutta jatkossa kotitalouksien oma tuotanto lisätään kassapääteaineistosta saatavien tietojen päälle.

Terveyspalveluiden käyttöön suurimmat euromääräiset korjaukset

Euromääräisesti suurimmat aikasarjakorjaukset tulivat terveyspalveluihin (luokka 06). Terveyspalveluissa eroja kulutustutkimuksen ja kansantalouden tilinpidon tietojen välille aiheuttavat esimerkiksi laitoskotitaloudet ja vakuutusten erilainen käsittely. Vakuutukset lasketaan kulutustutkimuksessa vakuutuksiin (luokka 12), mutta kansantalouden tilinpidossa vakuutuksiin lasketaan vain palvelumaksut.

Kotitaloudet käyttävät tarjolla olevat terveyspalvelut, joista iso osa tuotetaan julkisina palveluina. Tilinpidon laskelmissa oli terveyspalveluissa enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Koska lähtötiedoista ei saada eriteltyä työterveyshuoltoa ja kotitalouksien ostamia terveyspalveluita, on todennäköistä, että kotitalouksien itsensä maksama osuus on arvioitu liian suureksi. Aikasarjakorjauksessa kotitalouksien kulutusmenoja terveyspalveluihin pienennettiinkin selvästi, mikä on paremmin linjassa kulutustutkimuksen tietojen kanssa.

Isoja muutoksia tuli myös kulutuksessa kalusteisiin ja kotitalouskoneisiin (luokka 05). Tässä luokassa ovat tavaroiden osalta päälähteenä erilaiset kaupan tilastot. Tuotteita käytetään myös uudisrakentamisen ja remonttien yhteydessä, jolloin ne pitää kansantalouden tilinpidossa kirjata investointeihin kulutusmenojen sijaan. Tietolähteitä tutkittaessa kävi ilmi, että osa tuotteista on mahdollisesti kirjattu molempiin, ja tämä virhe pyrittiin nyt oikaisemaan.

Myös arviota kotitalouksien ravintolapalveluihin (luokka 11) käyttämästä rahamäärästä korjattiin alaspäin.

Matkailijamittarista ajantasaista tietoa

Siitä lähtien kun rajahaastattelututkimus lakkautettiin vuonna 2012, arvio ulkomaalaisten Suomessa käyttämästä rahamäärästä on perustunut indikaattoreihin, kuten majoitustilastojen tietoon ulkomaalaisten yöpymisten muutoksista.

Vuonna 2023 käynnistettiin Visit Finlandin Matkailijamittari-tutkimus, joka mittaa ulkomaalaisten matkustajien rahankäyttöä Suomessa. Aiempien laskelmien ja uuden lähteen välillä oli selvä tasoero, ja laskelmia on siksi tarkistettu.

Kun uusien tietojen valossa ulkomaalaisten kulutus Suomessa on selvästi aiempaa arviota korkeammalla tasolla, tämä pienentää suomalaisten kotitalouksien kulutusmenoja: ne lasketaan lisäämällä suomalaisten kotitalouksien kulutusmenot ulkomailla kaikkiin kotitalouksien kulutusmenoihin Suomessa ja vähentämällä summasta sitten ulkomaalaisten kotitalouksien kulutusmenot Suomessa.

Kulutusmenojen luokitus on uudistumassa

Kotitalouksien kulutusmenojen luokitus on muuttumassa: 5-numerotasolle asti kansainvälisesti harmonisoitu luokitus, COICOP 2018, on valmis, ja luokitusta käyttävät tilastot alkavat siirtyä siihen vaiheittain. Alkuperäisen suunnitelman mukaan luokitusmuutos olisi pitänyt tehdä kansantalouden tilinpidossa tänä syksynä, mutta Suomi haki ja sai muutoksen käyttöönotolle lisäaikaa, ja uuteen luokitukseen siirrytään vuonna 2025.

Nykyisen aikasarjan tasoista pidetään kiinni, eli kotitalouksien kulutusmenot yhteensä eivät muutu. Luokitusmuutokset, joista osa on sinänsä merkittäviä, näkyvät alaerissä.

Kansantalouden tilinpidon kulutusmenotietoja pääsee tarkastelemaan tilinpidon tietokantataulukoissa. Lisää tietoja kulutustutkimuksesta on saatavilla tilaston verkkosivuilta.

Kirjoittaja on Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon asiantuntija.

Avainsanat:

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.