Kestäväksi Kehitykseksi eli tuttavallisemmin KeKeksi kutsuttu näkemys alkoi hiipiä poliittiseksi päämääräksi 1980-luvulla. Samoihin aikoihin aloittelin työssäni Luonnonvaratilinpidon tutkiskelun.

Aika moni kyllä silloin epäili, että KeKe olisi vain yksi ’ismeistä’, käsite jota on mahdoton operationalisoida, liian ylevä käytännössä toteutettavaksi, ja että se unohtuisi pian uusien aatteiden alle.

Vaan elämään se jäi. Luonnonvaratilinpito laajeni ympäristötilinpidoksi, ekologisen ja taloudellisen kestävyyden yhteensovittamisen välineeksi, joka ei olisi ristiriidassa sosiaalis-kulttuurisenkaan kestävyyden kanssa.

YK:n johdolla ympäristötilinpitoa alettiin vahvasti kehittää tilastostandardiksi 1990-luvulla, ja Suomikin oli työssä innolla mukana.

Tilastostandardi ei järin mediaseksikkäältä kuulosta, mutta tilastomaailman kannalta se on tärkeä asia: se muodostaa yhtenäiset kehikot ja ohjeet tilinpidon käytännön toteutukseen.

Kun sitten ympäristötilinpito vuonna 2012 julistettiin ”viralliseksi standardiksi”, sai sen toteuttaminen uutta vauhtia ympäri maailmaa.

Ekosysteemitilinpitoa, yhtä ympäristötilinpidon osa-aluetta, oli jo viety aika pitkälle ympäristötilinpitostandardia valmisteltaessa. Ekosysteemitilinpito sai oman standardinsa vuonna 2021.

Suomi ja muukin EU eteni ympäristötilinpidossa YK:ta nopeammin. Päästöt ilmaan, ympäristöverot ja talouden materiaalivirrat tulivat pakollisiksi tilastoitaviksi vuonna 2011. Toki näitä ympäristötilinpidon moduuleja oli kehitetty ja vapaaehtoisesti tilastoitu jo edellisellä vuosikymmenellä.

EU:n lainsäädäntö eteni tilastomaailman näkökulmasta ällistyttävänkin nopeasti. Jo 2014 tuli pakolliseksi tilastoitavaksi ympäristötilinpitoasetuksen toinen aalto: ympäristönsuojelumenot, ympäristöliiketoiminta ja energiatilinpito.

Ympäristöliiketoiminnan tilastoinnin kohdalla erityisesti nopeus hämmästytti. Oli nimittäin aika kirjavia näkemyksiä siitä, mikä on ympäristöliiketoimintaa ja mikä ei, ja minkä pitäisi olla ja minkä ei. Mutta jotenkin jäsenmaat saivat asiasta sovun väännettyä.

Sitten vauhti kuitenkin hidastui. Niinpä jossakin EU:n arvovaltaisessa elimessä ärähdettiin, että ympäristötilinpitoa tuotetaan ja käytetään liian hitaasti ja liian vähän. Green Deal, nykyinen kestävän kehityksen saavuttamisen väline, vaatii enemmän!

Metsätilinpito, ympäristötuet ja ekosysteemitilinpito sovittiinkin sitten uusiksi pakollisiksi ympäristötilinpidon osiksi vuodesta 2025 alkaen. Ja painotettiin ympäristötilinpidon käyttöä muun muassa kiertotalouden edistämisessä.

Ekosysteemitilinpidon toimeenpano taisi tällä ympäristötilinpitolainsäädännön kierroksella olla se vaikein pala. Kaikkien ekosysteemien tuottamien palvelujen tasapuolinen tilastointi on varsin vaikeaa, ja sopuun päästiinkin vain melko suppeasta ekosysteemitilinpidosta. Mutta hyvä lähtökohta sekin on, ja toivottavasti tulee laajentamaan tajuntaamme monimuotoisten ekosysteemien ja niiden tuottamien hyvin monipuolisten palvelujen välttämättömyydestä.

Todella paljon on ympäristötilinpidolla viime vuosikymmenillä tietoa tuotettu ja lisää tullaan tuottamaan erityisesti ekosysteemipalveluista. Eri asia sitten on, miten tietoja tullaan käyttämään.

Nykyinen, ympäristön kannalta hyvin lyhytnäköinen ja kapeakatseinen yhteiskunnallinen ilmasto ei lupaa hyvää. Bensiinin ja dieselin hinta vaikuttaa edelleen olevan monelle tärkeämpi asia kuin ilmastonmuutoksen ehkäisy, ja puuntuotantotalouden pönkittäminen menee edelleen luontokadon torjunnan ja luonnon monimuotoisuuden edistämisen edelle.

Ympäristö- ja ekosysteemitilinpito ovat nyt entistäkin tärkeämpiä välineitä antamaan laajempia näkökulmia asioiden tärkeysjärjestyksistä.

Yksi ympäristötilinpidon osa-alue, metsätilinpito, pääsi minulle ympäristötilinpitoelämäni aikana syvälle pään sisään. Eräänlainen sovellus metsätilinpidosta oli 1990-luvun alussa ensimmäinen tilastoni, ja sitä seurasi sarja pilottitutkimuksia EU:n tilastovirastolle Eurostatille.

Metsätilinpito myös vei ympäri maailmaa kehikkoa rakentamaan ja konsultoimaan. Metsäntutkimuslaitoksen ja sittemmin Luken kanssa oli aina tosi mukavaa tehdä yhteistyötä.

Eräänä päivänä noin vuonna 2023 alkoi näyttää siltä, että metsätilinpito varmasti tulee osaksi lakisääteistä ympäristötilinpitoa. Seuraavana yönä näin, tai ainakin kuvittelin nähneeni unta.

Unessa vanhus istuu sänky-, sohva- ja tuoliyhdistelmässään vieraanaan lapsia. Keskustellaan niitä näitä arjen asioista ja vähän laajemminkin maailman menosta. Sitten yksi lapsista kysyy kirkkaalla, viattomalla äänellään:

Vanhus, mitä sinä oikein teitkään silloin, kun olit töissä siellä Tilastokeskuksessa?

Vanhuksen katse näyttää kääntyvän katsomaan sisäänpäin ja huulille ilmestyy outo hymy.

Hoitajarobotti tekoälyää heti, mitä on tapahtunut. Lapset, se viestii, vanhuksenne on nyt mielessään siirtynyt johonkin muualle. Ehkä hän vaeltelee loisteliaassa menneisyydessään. Tulkaa takaisin sitten, kun hän taas siirtyy takaisin reaalimaailmaan.

Lapset vilkuttavat, kääntyvät ja lähtevät. He eivät enää kuule vanhuksen hiljaa ja hellästi, mutta jokaista tavua painottaen sanovan:

Met-sä-ti-lin-pi-toa.

Kirjoittaja jäi Tilastokeskuksesta eläkkeelle vuonna 2024 työskenneltyään ympäristötilinpidon parissa vuodesta 1988.