Markus Sovala: Hyvät kuulijat, tervetuloa Tilastokeskuksen mukaan Tiedon tulevaisuus -podcastiin. Tilastokeskus täyttää tänä vuonna 160 vuotta ja sen kunniaksi meillä on tällainen mukava, leppoisa podcastsarja tekeillä. Ja tänään sitten äänitellään neljättä jaksoa. Meillä on tänään vieraana toimittaja Anu Partanen Uusi juttu -mediasta ja sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Tampereen yliopistosta. Tervetuloa! Ootteko ennen käyneet Tilastokeskuksessa?

Juho Saari: Mä olen viettänyt merkittävän osan 90-luvusta teidän arkistossa lukemalla tilastollisia vuosikirjoja. Ja sitä ennen itse asiassa Kalajoen lukion takahuoneessa lukemassa tilastollisia vuosikirjoja. Mä olin tilaston narkkari hyvin pitkään.

Markus: Hard User. Entäs Anu?

Anu Partanen: En oo varmaan käynyt tiloissa, mutta olen käynyt erittäin usein Tilastokeskuksen verkkosivuilla etsimässä tilastotietoja ja soitellut Tilastokeskuksen tutkijoille lehtijuttuja varten.

Markus: No niin. Tämän päivän teemana millä lähdetään liikkeelle, puhutaan onnellisuudesta ja katsotaan mihin keskustelu meidät vie. Anu, sä oot tehny kirjan, joka on varmaankin yks eniten myytyjä suomalaisia yhteiskuntatieteellisiä teoksia tai yhteiskuntaa kuvaavia teoksia. Yhdysvalloissa julkaistu nimellä The Nordic Theory of Everything ja Suomessa taitaa nimi olla Pohjoinen teoria kaikesta. Kertooko se onnellisuudesta?

Anu: Joo ja ei. Huvittavaa on se, että sitä kirjaa ei kovin moni Suomessa tiedä, mikä ehkä kertoo siitä, että ollaan tarpeeksi onnellisia, että ihmiset eivät ole kokeneet tarvitsevansa lisää tietoa tästä. Sen sijaan Yhdysvalloissa, missä mä asuin ja kirjoitin sen kirjan. Se kirja siis vertailee pohjoismaista ja amerikkalaista elämää, yhteiskuntaa ja käytän siinä myös paljon tilastoja. Yhdysvalloissa ihmiset oli tosi kiinnostuneita siitä varmasti paljolti siksi, että monet ihmiset siellä on aika onnettomia ja miettivät, että miten me voitas järjestää meidän yhteiskuntaa paremmin ja oikeastaan toivoisivat tällaista pohjoismaista mallia. Silloin kun mä tein sitä kirjaani luin toki kansainvälisiä tutkimuksia, joissa myös puhuttiin onnellisuudesta. Kirjan ilmestymisen jälkeen amerikkalaiset toimittajat usein soittivat minulle aina kun Suomi kansainvälisessä tutkimuksessa oli maailman onnellisin maa. Kysyttiin, että miksi. Me voidaan varmasti puhua tässä enemmän siitä, kiinnostaa tietenkin teidän näkemykset noin niinku tilastojen asiantuntijoina. Mutta itse sen mun kirjan kautta ja kaiken sen tutkimustyön kautta ajattelen, että Suomessa on todella hyvät peruselämän edellytykset, mikä näkyy myös niissä kansainvälisissä tutkimuksissa. Sitten voidaan keskustella siitä, että ajatellaanko että onnellisuus on sitä, että hymyilee ja on hyvä olo koko ajan ja tanssii paljon. Mun mielestä ne tutkimukset esimerkiksi eivät kerro siitä.

Markus: Juho, sinäkin olet monta kirjaa saanut aikaiseksi ja kansalaisten luettavaksi ja kirjoittanut onnellisuudesta. Yksi uusimmista kirjoista koitti perustella sitä, että oikeastaan Suomessa kaikki on hyvin. Onko näin?

Juho: Suomessa useimmilla on kaikki hyvin ja Suomessa on hyvinvoiva suuri enemmistö. Ja se suuren enemmistön paino johtaa siihen, että suomalaisten elämänlaatu on poikkeuksellisen korkea. Suomalaisten elintaso on menoihin nähden riittävä myös Tilastokeskuksen mukaan ja itse asiassa myös suomalaisten elämäntavat ovat koko ajan siistiytyneet eli niin sanotusti ryyppäämme aikaisempaa vähemmän. Ja me myös pidämme itsestämme monella tavalla huolta paremmin kuin aikaisemmin.

Markus: Kun Suomi on julistettu tosiaan maailman onnellisemmaksi maaksi, niin kummasta siinä on oikeastaan kysymys? Onko suomalaiset onnellisempia kuin muut vai onko täällä tavallaan helpompi päätyä onnelliseksi kuin muissa maissa?

Juho: Siinä on itse asiassa kysymys elämään tyytyväisyydestä, eli sen nimi on onnellisuus sen takia, että Bhutan -niminen maa aikoinaan ajoi sen sanan onnellisuus lävitse. Mutta mitä todellisuudessa mitataan, on elämään tyytyväisyys ja se ei ole geneettinen ominaisuus. Kaikki eurooppalaiset ovat sen verran rajoja ylittäneet, että meidän geneettinen pohja on sama, joten luonteva selitys on yhteiskunnan organisointitapa ja yhteiskunnan organisointitapaan liittyvät yhteiskunnalliset jakaumat. Ja se, että me olemme suhteellisen tasa-arvoinen toimiva yhteiskunta, on tässä se merkittävä selittävä tekijä.

Markus: Anu, olet asunut pitkään Yhdysvalloissa. Onko amerikkalaiset onnellisia ihmisiä?

Anu: Tämähän on hyvä kysymys, koska amerikkalaiset yleensä, jos juttelee amerikkalaisten kanssa, niin hän nauraa enemmän, he hymyilee enemmän. He ovat aina silleen ystävällisiä sellaisissa arkisissa tapaamisissa. No ei tietenkään aina, amerikkalaiset suurkaupungit voi olla aika kireitä paikkoja myös, mutta mun mielestä se sosiaalinen oleminen on jollain tavalla iloisempaa. Sehän voi korreloida onnellisuuden kanssa, koska useissa tutkimuksissa kuitenkin todetaan ja Juhokin on todennut tässä kirjansa yhteydessä, että usein onnellisuus saattaa liittyä myös ihmissuhteisiin ja sosiaalisuuteen, sellaisiin asioihin enemmän kuin esimerkiksi varakkuuteen.

Tämän sanottuani, amerikkalaisethan eivät ole onnellisia. He ovat hyvin ahdistuneita siitä, miten vaikeaa heidän on toimia arjessa ja järjestää sellaisia perusasioita, jotka meidän mielestä on ihan itsestäänselvyyksiä. Koulut on hyvin eriarvoisia. Pitää olla huolissaan siitä, pääseekö lapsi hyvään kouluun vai ei. Ihan eri tavalla kun täällä meillä. Korkeakoulujen lukukausimaksut ovat korkeita. Vanhempien pitää huolehtia, pystymmekö maksamaan lapsellemme korkeakoulutuksen. Terveydenhoito on hyvin kallista ja sairausvakuutusta vaikeita saada ja niiden vakuutusyhtiöiden kanssa joutuu tappelemaan.

Tässä mielessä koko Amerikan poliittinen tilanne heijastaa sitä, että amerikkalaiset ovat hyvin ahdistuneita. Mutta sitähän voi olla eri tavoilla. Et voi olla ahdistunut elämäntilanteesta ja siitä, miten tämä elämä järjestyy ja päädynkö katuojaan. Samaan aikaan voi olla sellainen sosiaalinen kulttuuri, jossa kuitenkin vaikutetaan aika iloiselta ja onnelliselta. Mutta lisäisin vielä tähän, että kun ollaan täällä Tilastokeskuksen puodissa mielestä tilastot on superkiinnostava aihe ja tärkeä aihe, koska osin jos ajattelee onnellisuutta, niin useinhan se on kytköksissä myös siihen, että me verrataan toisiamme.

Mikä on meidän asteikko? Mitä mä tarvitsisin elämältä, jotta mä voisin tuntea olevani turvassa tai tuntea, että mulla on mahdollisuuksia tehdä niitä asioita mitä mä haluan ja etenkin tuntea, että olenko oikeudenmukaisessa asemassa, että saanko minä yhteiskunnassa sellaisia asioita kuin muutkin saavat. Ja Yhdysvalloissahan esimerkiksi tuloerot ovat aivan valtavan paljon suurempia, eli ihmiset vertaavat, voivat verrata itseään, omaa elämäänsä hyvin paljon rikkaampien elämään ja miettiä, että olenko saanut sen. Onko tämä oikeudenmukaista? Mihin minun pitäisi päästä? Suomessa taas perinteisesti, koska tuloerot ollut pienempiä ja hyvinvointivaltio on sitä tasannut, niin voi tavallaan ajatella, että no mun elämä on hyvää ja ehkä se tavote siitä, että onnelliseen elämään tarvitaan yksityislentokone, ni ei oo siellä. Tällaisetkin asiat vaikuttaa ihmisten tunteeseen siitä, että missä he ovat yhteiskunnassa ja siinä taas sellainen tilastojen antama yleiskuva ihmisille, koska kaikkihan me eletään sellaisten anekdoottien perusteella. Nähdään naapuri tai me nähdään joku muu ja sit me rakennetaan sitä kuvaa et millainen maailma on. Mut tilastot voi auttaa meitä kuitenkin ymmärtämään, että mikä se kokonaisuus on ja missä minä olen tässä kokonaisuudessa.

Markus: Anu, kuulostaa vähän siltä, että sä et usko siihen väittämään, että suomalaiset on erityisen kateellinen kansa.

Anu: En. Musta se on ihan jotenkin…

Markus: Mitäs sanoo professori? Onko näyttöä siitä, että suomalaiset on kateellisia?

Juho: Tämä on erittäin hyvä kysymys, koska on olemassa myös sellainen instrumentti kuin European Social Survey, jonka uusimmassa aallossa kysyttiin itse asiassa, että kuinka tärkeää on toisten arvostus ja tällainen sosiaalinen vertailu. Kävi ilmi, että pohjoismaalaiset olivat kaikkein individualistisimpia. Me kaikkein vähiten välitämme siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Ja myös sitten me olemme vähemmän riippuvaisia esimerkiksi sukulaisten näkemyksistä ja sukulaisiin tukeutumisesta. Eli me olemme hyvin individualisoituneita. Myös meidän sosiaaliturvamme kannustaa tähän. Meillähän on siis yksilölliset oikeudet. Meillä ei ole perhe-etuuksia tai siis työssä olevan henkilön etuuksista kotona olevan henkilön sosiaaliturvaa johtavia järjestelmiä. Semmosia drive rights-järjestelmiä. Meillä ei ole myöskään perheverotusta. Kaiken kaikkiaan evidenssi tämmöisestä kateusajattelusta on kehno tai olematon. Ja se on myös mielenkiintoista, että miten poliittisessa keskustelussa kateutta käytetään usein argumenttina, että se on kateusvero tai että myös perintövero on kateusvero tai pääomavero on kateusvero. Eivät ole. Mutta toinen asia mikä on myös merkityksellistä, mistä tuossa Anukin puhui, on yhdysvaltaisen professorin Robert H. - pitää muistaa aina se H. koska näitä useampia - Frankin teoria, jonka mukaan onnellisuus on kytköksissä lammikon kokoon, eli missä lammikossa me olemme ja mihin me itseämme vertaamme? Mitä suuremmassa lammikossa olemme, sitä enemmän tulee kilpailua ja sitä enemmän tulee ahdistusta ja ei ole suurempaa lammikkoa kuin Yhdysvallat.

Suomessa ihmiset eivät vertaile itseänsä niin kuin Kiinassa tai Intiassa koko kansaan vaan ne vertailevat osaryhmään. Niillä on eri lammikoita, kun taas Yhdysvalloissa on suurempi lammikko. No nyt menee teorian puolelle, mutta joka tapauksessa keskeinen asia on se, että ihminen ihmisen tulee olla voidakseen hyvin löytää oman kokoinen lammikkonsa. Ja sikäli esimerkiksi, jos olit aikoinaan pienen kunnan kunnanjohtaja, oli paljon mukavampaa kuin olla kuntafuusion jälkeen muutosjohtaja isommassa kunnassa. Eli sillä on myös merkitystä, mikä sinun suhteellinen asemasi on siinä lammikossa ja kuinka monta lammikkoa on siinä ympärillä ja kuinka hyvin voit itse valita lammikosta. Jos pitäisi verrata itseensä, vaikkapa Kardashianin perheeseen tai miljardööreihin. Jos ne ovat samaa todellisuutta, niin se tilanne on paljon hankalampi kuin sitten kun verrataan naapurin tyttöön tai naapurin poikaan. Se vertailutilanne on ihan eri.

Anu: Jos mä saan tässä hypätä mukaan, niin mä ajattelen tässäkin taas niinku tilastojen ja tutkimuksen merkitys ja se, että se antaa ihmisille kokonaiskuvan on tosi tärkeätä, koska sehän on totta, että me puhutaan myös paljon sosiaalisen median vaikutuksesta onnellisuuteen, etenkin nuorten onnellisuuteen. Onko se, että sä sosiaalisessa mediassa näet influenssereita? Voiko suomalainenkin lapsi voi verrata itseään Kardashieniin. Olenko yhtä kaunis? Näytänkö tältä? Tarvitsenko kauneusleikkauksia? Ja vertaillaankin. Korrelaatio ei ehkä ole ihan suora, mutta kuitenkin on esitetty aika selkeitä kulkuja, joista vois ajatella, että et monien nuorten itsetunto tai mielenterveys on heikentynyt sitä mukaa kun tää sosiaalisen median maailma on lisääntynyt. Siellä vertailu on hyvin keskeistä ja sitä tärkeämpää ois pystyä antamaan sitten joissakin muissa medioissa, on se sitten journalismi tai joku muu keskustelu myös nuorille realistinen kuva siitä, että millaista elämää ihmiset yleensä elää, ketkä kaikki ovat huippurikkaita? Miten suuri osa meistä? Ulkonäöstä mä en tiedä millaisia tilastoja tai tietoja voisi tehdä. Ulkonäöstä en tiedä, mutta että tasapainotettaisi sitä tavallaan vertailuharhaa, joka tulee siitä, että nythän kohta koko maailma on yks lammikko. Tai siltä se tuntuu sosiaalisen median perusteella.

Markus: Mä suunnittelin, että mä kysyisin teiltä, että tekeekö tieto onnelliseks, mutta ehkä se kysymys pitää kääntää toisin päin, että tekeekö tietämättömyys sitten epäonnelliseks?

Juho: Epäonnellinen? Mikä on epäonnellisuus, onko se ikävä, tylsä?

Markus: Kuka se täällä se professori olikaan?

Juho: Mutta siis pääsääntöisesti jos lähdetään tiedon merkityksestä, niin tiedolla itse asiassa on kohtuullisen rajallinen merkitys. Paljon tärkeämpiä tekijöitä, esimerkiksi autonomia, kyky tehdä valintoja, fyysinen terveys, henkinen autonomia ja niin edelleen. Mutta sitten jos ajatellaan, että on julkisen vallan vastuu ihmisten elämän laadusta, niin silloin tieto on välttämätön, välittävä tekijä. Meillä täytyy olla näkemys siitä, miten yhteiskunta voi ja meillä täytyy olla näkemys siitä, miten yhteiskunta voidaan muuttaa. Ilman luotettavia tilastoja, niin tähän ei kerta kaikkiaan onnistu.

Anu: Niinpä sanoisin tähän, että sehän riippuu ihan tiedon luonteesta, että voi olla onnellisempi jos keskittyy omaan elämäänsä eikä koko ajan seuraa ja vertaa. Ja esimerkiks huonojen uutisten aikana et jos ei kokoajan seuraa niitä ni voi aidosti olla rauhallisempi mieli jos on paljo asioita joihin ei voi vaikuttaa jotka on negatiivisia. Toisaalta toki sellainen ehkä oikeanlainen tieto, joka asettaa asioita perspektiiviin, voi myös rauhoittaa ja lisätä onnellisuutta ja näin. Mutta kysymys on siitä, että minkälaista tietoa jaetaan ja miten. Hyvä esimerkki on kysymys ihmisten turvallisuuden tunteesta, mikä usein – Juho ja ehkä Markuskin osaa kertoa tästä enemmän tilastojen valossa. Mutta ihmisethän kokevat usein itsensä turvattomammaksi kuin mitä oikeiden rikostilastojen perusteella tarvitsisi, koska rikoksista uutisoidaan näyttävästi. Tulee sellainen olo, että täällä on turvatonta ja koko ajan jonkun kimppuun käydään kaduilla tai koko ajan joku lenkkeilijä raiskataan. Hyvä että ihmiset on tietoisia vaaroista jos sellaista on. Onhan hyvä, et me puhutaan yhteiskunnan ongelmista, mut koska ongelmat on kuitenkin sen journalistisen keskustelun polttoainetta, niin voi tulla myös siitä sellainen tietoharha, että ajattelee että maailma on jonkinlainen mitä se ei sitte oikeesti oo ja sit sen pohjalta omakin olo pahenee turhaan.

Markus: Meillä on tänään Tilastokeskuksen Tiedon tulevaisuus -podcastissa vieraana toimittaja Anu Partanen ja professori Juho Saari. Mediassa esiintyy vuorokaudessa noin sata kertaa sanapari ”Tilastokeskuksen mukaan” ja sen jälkeen tulee joku faktatieto. Onko maailma sen takia parempi, että tilastoista näinkin paljon puhutaan?

Anu: Niin no, toimittajana voin sanoa, että tilastot on todella tärkeitä. Toimittajat käyttää niitä paljon. Ne on vaikeita. Niitä on vaikea tulkita. Mitä ne oikeesti kertoo, mitä ne oikeesti ei kerro? Mielellään toimittaja tietenkin etsii jotain hyvin selkeetä tilastoa, joka kertoo muutoksesta, koska se on uutinen. Jokin määrä romahti tai jokin määrä kasvoi. Toimittajalla on usein kiire.

Markus: Numeroiden valossa Suomi tai joku toinen maa eroaa kaikista muista jotenkin ratkaisevasti.

Anu: Juuri niin. Sitähän etsitään, koska se on ikäänkuin se uutinen. Ja mä itse ajattelen, että tilastot on tosi tärkeitä. On todella hyvä, että asiaa kontekstoidaan. Useinhan esimerkiksi ulkomaan uutisoinnissa, jos mä ajattelen Amerikka -uutisointia, niin Suomessakin helposti toimittaja hakee sieltä joku esimerkkiperheen ja sitte haastatellaan sitä esimerkkiperhettä ja sitten ajatellaan että tää kertoo jotain Amerikasta. No se ei välttämättä kerro. Se voi kertoa paljonkin Amerikasta, mut voi olla et se on satunnainen, perheelle satunnainen tilanne, joka ei oikeesti kerron koko maan tilanteesta yhtään mitään. Sen takia koen itse omassa työssäni, että ne tilastot on aivan todella tärkeitä, että niillä kehystetään ja koitetaan antaa sitä kokonaisuutta ja ymmärtää että miltä se näyttää isossa kuvassa, koska yksittäiset esimerkit eivät välttämättä kerro. Samaan aikaan tilastoilla voi mennä ihan täysin metsään ja aina pitäisi soittaa tietenkin sille tutkijalle. Aina pitäis muistaa tarkistaa, että ymmärränhän minä toimittajana oikeasti mistä tämä tilasto kertoo. Voiko se olla joku virhe? Voiko se olla tilastoinnin muutos? Onko tässä maiden vertailussa joku asia, jota en ymmärrä siitä, että miten erilaisia ne yhteiskunnat on ja tämä tilasto ei sitä selitä? Ne on tosi vaikeita kysymyksiä. Tilastoilla voidaan tietenkin selittää ihan väärinkin asioita.

Juho: Mä nään tässä sekä erittäin myönteisen ja pikkuisen kielteisen puolen ja se erittäin myönteinen on se, että tilastot ovat tämmöisiä yhteiskunnan, yhteiskunnan ja yhteiskuntapolitiikan ohjaamon mittareita. Ja jos joku luku menee väärään suuntaan, niin se tarkoittaa sitä, että poliitikkojen ja sitten tietysti työmarkkinaosapuolten ja elinkeinoelämän intressinä on puuttua siihen, jos tuottavuuskehitys on maassamme vuodesta toiseen huono, niin kyllähän sillä on tämmöstä ohjaamon merkitystä. Sitten on kaksi sellaista vähän varauksellisempaa puolta. Ensimmäinen on se, että me määrällistämme koko ajan yhteiskuntaa ja kaikki asiat vaan kerta kaikkiaan eivät taivu määrällistämiseksi. Ja sen jälkeen, kun me olemme määrällistäneet, niin me keskitymme siihen määrälliseen puoleen ja se toinen puoli jää sitten huomiotta. Eli se määrällistämätön osuus. Toinen asia on sitten tosiaan, mihinkä Anukin viittasi, tää tilastojen yksinkertaistava tulkinta. Eli tietysti tilastohan on loistava tapa tiivistää informaatiota. Mikään muu tapa kuin se, että luku on 7.25 ei ole yhtä tiivis. Mutta sitten se, että ihmiset tietäisivät mitä valintoja siellä takana on ja monissa asioissa on kansainväliset sopimukset siitä, miten asioita mitataan. Mitä esimerkiksi bruttokansantuote on. Sitten kun bruttokansantuotteeseen tehdään muutoksia, niin ihmisten pitäisi ymmärtää mitä on tapahtunut. Ja sitten köyhyyden mittaaminen, sekin on sopimuksenvarainen asia. Kun saatiin pitkään vääriä tuloksia ja muutettiin mittarit ja avot, saatiin ihan oikeita tuloksia.

Anu: Tässä ollaan asian ytimessä, koska meillä puhutaan koko ajan nykyään tiedolla johtamisesta. Haluttaisiin perustella kaikki asiat tiedolla. Itsekin toimittajana usein sellainen olo, että nykyisin on maailma tietoa täynnä. Tekoäly tekee ja tutkimuslaitokset laskee ja tietokoneet toimii. Silloin kun aloin tehdä omaa kirjaani ja ajatteli usein et mä en ois voinut tehdä tätä kirjaa vaikka viis vuotta tai kymmenen vuotta aikaisemmin, koska yhtäkkiä jotenkin räjähti sellaisten kansainvälisten tutkimusten, eri maita vertailevien tutkimusten, määrä. Osin niitä oli etenkin OECD:ssä, joita käytin paljon, mutta sit oli valtavasti erilaisia kansainvälisiä ja etenkin Maailmanpankki ja tämmöset organisaatiot. Mutta myös ihan yksittäiset, jotkut terveydenhuollon organisaatiot tai tutkimuslaitokset tai ajatushautomot tuottivat valtavan määrän tutkimustietoa siitä, jossa yritettiin vertailla maita eri asioissa, terveydenhoidossa tai naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta tai koululaisten osaamisesta. Pisa-tutkimus. Koko koulutuspolitiikka tuntuu nojaavan siihen, mihin suuntaan Pisa-tutkimus heilahtaa ja sitten ollaan huolissaan siitä. Eli ihan valtavia vaikutuksia. Ja miten sitten osuvia ne lopulta ovat? Sehän on ihan olennainen kysymys. Mut sit mä vielä palaisin siihen, että on myös kiinnostavaa, että mitkä kaikki päätökset on sellaisia, että niitä täytyy tehdä tiedon pohjalta ja sen tiedon pitäis olla täysin oikea.

Mitkä on sellaisia päätöksiä, joita me tehdään meijän arvojen pohjalta, näkyy politiikassa myös. Ja poliitikot usein perustelevat tiedolla. Ja sitte tietenkin toimittajat ja tutkijat ja muut huomauttavat, että on ihan arvopohjainen päätös, että veroja alennetaan tässä tilanteessa. Tätä ei tue mikään tutkimus. Mut sit poliitikot kuitenkin vähän pitää kiinni siitä, että kyllä tässä nytten valtiovarainministeriössä. Kyllä siinä tutkimuksessa oli tämän verran jotain, että voisi olla tällaisia vaikutuksia. Ja sitten kaikki tutkijat uudestaan sanoa, että ei oo todistettu, että ois mitään vaikutuksia. Et ei edes haluta rehellisesti sanoa, että me uskomme, että tämä on oikeudenmukaista ja reilua. Me haluamme tälläisen yhteiskunnan, vaikka valtionvelka siitä huolimatta kasvaisi, että se halutaan perustella jollain tiedolla. Itse miettinyt tätä nyt vanhempana. Mä kirjoitan tällä hetkellä juttusarjaa, joka käsittelee lasten ja nuorten, älypuhelinten ja sosiaalisen median käyttöä eri näkökulmista. Kirjoitin juuri jutun vanhemman näkökulmasta, että miltä musta tuntuu ja haastattelin paljon vanhempia, että miltä meistä tuntuu ku lapset tuijottaa niitä puhelimia ja me itse tuijotetaan noita puhelimia ja että se ahdistaa ja pitäiskö sille tehdä jotain. Ja sitten me törmätään siihen, että me aletaan väittelemään hirveesti siitä, että mitä se tutkimus nyt sanoo. Että onko se selkeää, että se sosiaalinen media vähentää niiden nuorten ja lasten hyvinvointia vai ei? Ja voiko todistaa? Ja joku tulee aina sanomaan, että ei se korrelaatio ole selvä. Et se voi olla ilmastonmuutoksen pelko, mikä niitä ahdistaa? Mutta eikö me vanhempina voida kuitenkin myös tehdä päätöksiä sen perusteella, että arjessa meistä tuntuu, että tämä ei ole hyvä asia mun lapselleni?

Juho: Joo, siis tilasto on lähtökohtaisesti rationaaliseen konsensukseen pyrkivä yhteisymmärrys, jossa siis eri tahot pyrkivät miettimään, että miten tämä on järkevintä, mitä mitata, ja se on hyvin sopimuksenvaraista ja tyypillistä. Viittasit tähän valtion velkaan tai itse asiassa julkisen talouden velkaan, niin siellähän on tehty nyt kolme sopimuksenvaraista muutosta. Miten asuntorahastojen velat otetaan huomioon? Miten otetaan huomioon työeläkkeiden ylijäämä? Ja sitten siellä on tietty muutama vähän teknisempi muutos. Yhtä kaikki, nää ovat kaikki tämmöisiä pyrkimyksiä lähestyä koko ajan parempaa tilastoa.

Markus: Niin taikka siis Tilastokeskuksen näkökulmasta on, että näillä muutoksilla saadaan tilastot vastaamaan paremmin käytäntöjä, joita muissa maissa noudatetaan.

Juho: Mutta sitten tulee kaksi hyvin tärkeää asiaa. Ensimmäinen on intressi ja toinen on arvo. Jokaisella ihmisellä ja jokaisella poliitikolla erityisesti on sekä intressi, joka voi olla siis taustaryhmän intressi tai joku muu intressi, joka tapauksessa liittyy valtaan. Ja sitten toinen on tää arvopohja ja molemmat vaikuttaa siihen miten se luku tulkitaan. Eli lähtökohtaisesti, vaikka nyt en sanokaan, että Tilastokeskus on hajuton ja mauton ja niin edelleen, toki täälläkin jonkin verran intressejä saattaa asioitten ympärillä olla, erityisesti jos lähdetään muuttamaan BKTn käsitettä.

Markus: Sitä muuten juuri on muutettu.

Juho: Tiedän, sen takia tässä nyt sinulle tämän kerronkin. Ja niin toki tilastoihinkin liittyy selvää politiikkaa. Mutta sitten se tulkinta on eri asia, että tulkinnoissa me harvoin pääsimme yhteisymmärrykseen näistä kahdesta syystä, jotka mainitsin. Eli siel on intressi ja siellä on arvo. Ja sitten tutkijoilla on vielä semmonen oma tautinsa, jota voi kutsua soinnittamiseksi. Eli jos minä annan lapsen lasten mielenterveyteen liittyvän käppyrän taloustieteilijälle, niin hänhän ekonomisoi sen välittömästi. Jos se sama käppyrä annetaan psykologille ja hän psykologisoi sen, annapa se lääkärille, niin hän medikalisoi sen. Jos se annetaan minulle, niin minä sosiologisoin sen ja jokainen katsoo sitä omasta tulokulmastansa ja lopputulema on sitten kakofonia siinä mielessä, että eri tulkinnat, eri tieteenalojen näkemykset siitä miksi Jeppe voi huonosti koulussa, on hyvin erilainen. Unohdin vielä sanoa, että kasvatustieteilijällä on varmasti oma näkemyksensä. Tämä soinnittaminen, sitä yritetään sitten ratkoa monitieteellisyydellä. Mutta sitten tullaan kysymykseen monimenetelmällisyydestä ja niin edelleen. Ja sitten täytyy kunnioittavasti todeta, että asia ei vielä ole valmis ja tarvitaan lisää tutkimusta ja mielellään myös ilman kilpailua saatu isohko määräraha tämän asian edistämiseksi.

Markus: Jos palataan vielä tähän onnen onnellisuuteen, niin Tilastokeskuksessa kerättiin noin viisi vuotta sitten harvinaislaatuisen kiinnostava aineisto ihmisten ajankäyttöä mittaavan tutkimuksen sivutuotteena. Kysyttiin hyvin tiheällä kymmenen minuutin välillä ihmisiltä tällaista onnellisuutta, elikkä hymynaamalla arvioitiin, pyrittiin arvioimaan tilannetta. En tiedä oletteko katsoneet tuloksia, mutta osaatteko arvata mihinkä kellonaikaan ihminen on onnellisimmillaan?

Juho: No mä itse asiassa taidan tietääkin tän. Se on silloin kun autonomia on suurimmillansa eli se on illalla kello 19 käsittääkseni. Menikö pieleen? Ja sitten perjantai-ilta.

Markus: 20 minuuttia olit etuajassa.

Juho: Joo, ja perjantaina. Perjantaisin silloin kun on päässyt töistä eli perjantai-ilta on ihmisten onnellisinta aikaa.

Markus: Sinä et voisi tietää ilman Tilastokeskusta.

Juho: Ja sitten tiedetään vielä erikseen se, että ihmiset tykkäävät esimerkiksi onnellistua syömällä toistensa kanssa ja ruokakin maistuu paremmalta, jos sen syö useamman henkilön läsnä ollessa. Se on mielenkiintoinen reaktio. Mutta siis tosiaan, mitä enemmän on autonomiaa päättää omasta ajastaan. Se mitä vähemmän on ulkoisia pakkoja, sitä onnellisemmaksi ihmiset tulevat viikon syklissä.

Markus: Samassa mittauksessa oli viitteitä siitä, että naiset ovat onnellisempia kuin miehet. Voiko se olla näin? No Anu, onko amerikkalainen nainen vai mies onnellisempi?

Anu: Tämä on todella hyvä kysymys. En on nähnyt tällaisia tilastoja tehdyn. En voi kertoa tätä tilaston perusteella. Sellaisia tilastoja katselin paljon siellä esimerkiksi, että amerikkalaiset naiset tekevät paljon enemmän kotitöitä työnsä lisäksi suhteessa miehiin kuin esimerkiksi suomalaiset naiset. Eli Suomessa kotityöt jaetaan tasa-arvoisemmin miesten ja naisten kesken kuin Yhdysvalloissa. Mutta sellaisena sanoisin, että sellaiseen tilastojen tutkimukseen törmäsin. Yhdysvaltalaistutkijat olivat tutkineet sitä ja siinäkin oli kansainvälinen tutkimus myös taustalla, että miten ihmiset, joilla on lapsia tai ihmisiä, joilla ei ole lapsia, niin mikä heidän onnellisuutensa on? Ja siinä tuotiin esiin, että Yhdysvalloissa ihmiset, joilla ei ole lapsia, sanoivat itse olevansa onnellisempia kuin ihmiset, joilla on lapsia. Tämähän on vähän yllättävää, koska Yhdysvallat on hyvin lapsimyönteinen maa siinä mielessä, että siellä aina kaikkialla lapsi ja lapset otetaan huomioon. Ihmiset rakastaa lapsia. Oli ihanaa, kun sai lapsen siellä kävellä kaduilla. Jokainen raksamies tulee: voi, onks sulla siinä vauva. Ihan erilaista ku Suomessa, mutta siitä huolimatta tämmönen tutkimustulos oli. Siinä tutkimuksessa oli vertailtu kansainvälisesti ja todettu, että esimerkiksi Pohjoismaissa asia oli toisinpäin. Ihmiset, joilla oli lapsia, sanoivat olevansa onnellisempia ku ihmiset joilla ei ole lapsia. Ja ne tutkijat itse sanoivat, että heidän tutkimuksensa perusteella ne asiat, jotka tähän tulokseen vaikuttivat, oli päivähoidon hinta eli se, että Yhdysvalloissa päivähoito on niin kallista ja palkalliset sairaus- ja lomapäivät, joita yhdysvaltalaisilla ei useinkaan ole. Ja joka tapauksessa, jos onni on huomattavasti vähemmän kuin pohjoismaisilla ja suomalaisilla. Eli hyvin käytännön asiat vaikutti siihen mitä he sanoivat.

Juho: Eli mä palaan tähän kohta tähän miehien naisiin yleensä. Mutta siis se mikä minkä tässä viitataan, on ilmiö, jota kutsutaan sosiaaliseksi stressiksi tai sosiaalisen stressin ja ristipaineen interaktioefekti jos ihan tarkkoja ollaan. Eli jos samanaikaisesti on kuormittava elämäntilanne - tai siis joutuu miettimään pitääkö olla kotona vai kotona vai töissä. Siinä tulee ristipaine, sitten tulee vielä stressi, että miten mä pystyn maksamaan tämän. Sillä voidaan maksimoida ihmisten onnettomuus elämässä. Ja yleisesti, jos mä haluan tehdä ihmisistä onnettomia. Jos olisin poliitikko, niin se tapahtuisi yksinkertaisesti lisäämällä yksinäisyyttä, lisäämällä niukkuutta ja tiputtamalla ihmisen sosiaalinen asema yhteiskunnassa alaspäin. Nämä kolme selittää melko suuren osan vaihtelusta. Mutta sitten miehet ja naiset. Aikoinaan kun Englannissa opiskelin tilastotiedettäkin jossain vaiheessa minulle siellä sanottiin perusohjeena, että sukupuoli on ontologisesti heikko kategoria, joka on siis monimutkaisempi tapa sanoa, että miehet ja naiset ovat ryhminä hyvin hajanaisia. Joka sitten taas tarkoittaa sitä, että sukupuolella ei yleensä voi selittää juuri yhtään mitään, koska se ryhmän sisäinen hajonta on suurempi kuin näiden kahden ryhmän välinen hajonta. Ja tuossa jo nyt tuli toi parisuhteen merkitys. Koulutustason merkitys on ilmeinen. Taloudellisen aseman merkitys on mitä ilmeisin. Ja sitten tietysti on myös kytkentä siihen, että onko olemassa merkittäviä muita ihmisiä perheen ulkopuolella. Suomihan on yksi niistä maista, joka on ensimmäisenä matkalla kohti ystäväyhteiskuntaa, kun kyse on sosiaalisen tuen tarpeista. Kun toisessa ääripäässä on Kosovo, jossa ihmiseltä kysytään, kun tarvii lainaa tai jos on perheessä ongelmia tai mielenterveys alkaa heikkenemään tai pitää järjestellä asioita, niin siellä hoidetaan asiat lähisuvun kanssa. Setä, eno, tämmöset on äärimmäisen tärkeitä, kun taas meillä käännytään ystävien puoleen ja ihmiset itse valitsevat sen ryhmän, jonka kanssa asioita järjestellään. Siinä on sitten semmoinen iso ystävä nimeltä hyvinvointivaltio siinä vieressä, mutta meillä ei enää käännytä automaattisesti lähiyhteisön puoleen. Jos joku meistä eroaa Suomessa, niin emme mene kertomaan enolle tai tädille tästä asiasta, vaan menemme psykologille tai kavereille kertomaan.

Markus: Nykyään kuulemma tekoälyn katsovin käyttömuoto on nimenomaan ihmissuhdetilanteet.

Juho: Ja nyt tuli itse asiassa viime viikolla ulos tutkimus, jonka mukaan tekoälypohjainen neuvonta on vaikuttavampaa kuin psykologin tapaaminen.

Anu: Tässä tulee mieleen, että varmaan meistä monelle niin tärkeäähän on se, että me koetaan et joku ymmärtää meitä, joku kuuntelee ja joku ymmärtää. Ja esimerkiks kun me nyt psykiatreja, psykologeja haetaan niin mulla itselläkin on kokemus ja oon jutellut tuttavien kanssa et usein menee ja kokeilee useita ja tuntuu et ei sen sanoki siit mitä mä sanoin. Mikä voi olla epäreilua. Psykologeilla ja psykiatreilla on varmasti tähän vastaus, mutta en sinänsä ihmettele, että joku tekoäly voi tuntua paremmalta, koska sehän tavallaan aina voi olla sun puolella ja aina ymmärtää ja siitä voi olla apua, en tiedä. Varmaan tulevaisuudessa tutkimukset kertovat miten paljon apua siitä oli verrattuna ihmispsykologiin.

Juho: Ja sittenhän tietysti klassikko on katolisten maitten - tai siis tutkijoita on vaivannut kysymys, miksi siellä on paljon vähemmän psykologiaa kuin monissa muissa maissa ollut ja se…

Markus: On oppinut kyllä ajattelemaan, että Uruguay on maailman ykkönen psykiatriassa. Siellä on kaikista eniten väestössä psykiatreja.

Juho: Joo, mä osaan kuvitella, että sillekin löytyi ihan järkevä jonkun oppilaitoksen liittyvä selitys. Mutta siis selitys on ollut katolinen pappi. Eli kun on ollut vielä pienissä kunnissa niin tapana käydä ripittäytymässä, niin se rippi on toiminut tämmösenä terapeuttisena välineenä. Ja sitten myös papin rooli salaisuuksien kantajana yhteiskunnassa on ollut yhteisöä kannatteleva tekijä. Mitä vähemmän ihmiset kiinnittyvät kirkkoon, sitä enemmän on ollut kysyntää psykologille.

Markus: Meillä on Tilastokeskuksen Tiedon tulevaisuus -podcastin neljännessä jaksossa ollut tänään vieraana toimittaja Anu Partanen ja professori Juho Saari. Näin lopuksi uskallan kysyä, että toimittaja Anu, professori Juho, oletteko te onnellisia?

Anu: Ajoittain

Juho: Enenevässä määrin ja se on ennen kaikkea hallinnan tunteesta kiinni. Eli kun mitä enemmän saa itse päättää omasta ajasta, niin sitä tyytyväisemmäksi tulee. Mutta siis toki stressi on kuormittava tekijä varmasti itse kullakin.

Markus: Ja minä olen Markus Sovella, Tilastokeskuksen pääjohtaja ja täällä koitan aina ihmisiä hauskuttaa, että olen tyypillisesti onnellisempi iltapäivällä kuin aamuisin, mutta se ehkä liittyy tähän vuorokausirytmiin mikä tässä meidänkin tutkimuksessa.

Juho: Saanko minä tässä alla apujuontaja hetken aikaa? Oletko onnellisempi matkalla Tilastokeskuksen vai matkalla kotiin Tilastokeskuksesta?

Markus: No aamulla tulen kohti Tilastokeskusta aina hyvällä mielellä. Tää on harvoja, melkein varmaan ensimmäinen työpaikka kun mä olen tullut aina mielelläni.

Juho: Oikein hyvä vastaus.

Markus: Kiitos Anu ja Juho! Tilastojen mukaan suomalaiset ovat lomalla heinäkuun ja niin tekee myös podcastimme. Elokuussa palaamme tiedon tulevaisuuden uusiin jaksoihin ja uusiin kysymyksiin. Kuulemisiin!