Yritystukea myönnettiin 1 991 miljoonaa ja maksettiin 961 miljoonaa euroa vuonna 2022

Tiedote liittyy aiheisiin:Yritykset
tiedote | Yritystukitilasto 2022

Muutos

Yritystukitilaston aineistopohjaa on laajennettu sisältämään kattavammin eri tukiohjelmia kuin aiemmin.
Lue lisää muutoksesta

Tilastokeskuksen tietojen mukaan suoraa yritystukea maksettiin 961 miljoonaa euroa ja myönnettiin 1 991 miljoonaa euroa vuonna 2022. Lainoja myönnettiin 709 miljoonan euron verran ja takauksia 1 714 miljoonaa euroa. Yritystukea sai 44 165 yritystä.

Keskeisiä poimintoja

  • Tukea jaetaan eniten tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaan, kansainvälistymiseen ja yritystoimintaan.
  • Kaikkiin yrityksiin suhtautettuna pienet yritykset saavat useimmin yritystukea.
  • Suoria yritystukia jaettiin eniten kuljetus ja varastointi -toimialalle.

Maksetut suorat tuet tavoiteluokan mukaan

Yritystukia voidaan luokitella tuen yhteiskunnallisen tavoitteen mukaan. Eniten suoraa tukea maksettiin tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaan, kansainvälistymiseen ja yritystoimintaan, 333 miljoonaa euroa. Muita merkittäviä tavoitteita ovat liikenne- ja viestintäpoliittiset (128 milj. euroa) sekä energiaan liittyvät tavoitteet (116 milj. euroa). Ympäristönsuojeluun tarkoitetut tuet olivat viisi miljoonaa euroa.

Muutos

Yritystukitilaston aineistopohjaa on laajennettu sisältämään kattavammin eri tukiohjelmia kuin aiemmin.
Lue lisää muutoksesta

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Uudet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Yrityksen kokoluokka
  • Toimiala
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Tuen tarkoitus
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Yrityksen kokoluokka
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Poistuneet tietokantataulukot

Tulevat julkaisut

Dokumentaatio

Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

Siirry tilaston dokumentaatioon

Viittausohje

Suomen virallinen tilasto (SVT): Yritystukitilasto [verkkojulkaisu].
Viiteajankohta: 2022. ISSN=1798-3355. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa:

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti

Palvelusähköposti
tiede.teknologia@stat.fi
Tommi Veistämö
yliaktuaari
029 551 3546

Vastaava osastopäällikkö

Katri Kaaja
osastopäällikkö
029 551 3488

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.