Aiheet
Liikenne ja matkailu

Varsinaiseen kauppalaivastoon kuului 716 alusta maaliskuussa 2024

tiedote | Kauppalaivasto 2024, maaliskuu

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen varsinaisen kauppalaivaston koko oli 716 alusta maaliskuussa 2024. Pienaluksiin kuului 283 alusta ja proomuihin sekä muihin kuljetuskoneettomiin aluksiin 295 alusta. Yhteensä Suomen kauppalaivaston koko oli 1 294 alusta, joiden yhteenlaskettu bruttovetoisuus oli 2 071 113. Maaliskuussa 2024 varsinaisen kauppalaivaston alusmäärä kasvoi neljällä aluksella.

Keskeisiä poimintoja

  • Vuodenvaihteen tilanteeseen verrattuna maaliskuun 2024 loppuun mennessä varsinaisen kauppalaivaston alusmäärä oli kasvanut 34:llä aluksella ja koko yhteenlasketun kauppalaivaston alusmäärä 35:llä aluksella.
  • Suurin osa alkuvuoden aikana kauppalaivastoon merkityistä aluksista on bruttovetoisuudeltaan pieniä aluksia, jotka kuuluvat muut alukset -luokkaan, johon lukeutuvat mm. hinaajat, jäänmurtajat, työntöproomut, kalastusalukset sekä hallinnolliset alukset.
  • Kauppa-alusluetteloon, johon voidaan merkitä pääasiassa ulkomaan liikenteessä toimivia aluksia, kuului vuoden 2024 maaliskuussa yhteensä 100 alusta.

Varsinaisen kauppalaivaston alusmäärä ja bruttovetoisuus kasvoivat maaliskuussa

Maaliskuussa 2024 varsinaisen kauppalaivaston bruttovetoisuus oli 1 957 838, mikä on 3 % enemmän kuin helmikuussa. Varsinaisen kauppalaivaston yhteenlaskettu alusmäärä puolestaan kasvoi neljällä edeltäneeseen kuukauteen verrattuna.

Suurin osa alkuvuoden aikana kauppalaivastoon merkityistä aluksista on bruttovetoisuudeltaan pieniä aluksia, jotka kuuluvat muut alukset -luokkaan, johon lukeutuvat mm. hinaajat, jäänmurtajat, työntöproomut, kalastusalukset sekä hallinnolliset alukset.

Bruttovetoisuuden perusteella varsinaisen kauppalaivaston suurimmat alusluokat olivat ro-ro-matkustaja-alukset ja ro-ro-lastialukset. Alusmäärällisesti eniten varsinaisessa kauppalaivastossa oli matkustaja-aluksia ja erikoisaluksia.

Kauppa-alusluetteloon kuului maaliskuussa 100 alusta

Kauppa-alusluettelon alusmäärä on vähentynyt yhdellä vuodenvaihteen tilanteeseen verrattuna. Maaliskuussa 2024 kauppa-alusluetteloon kuului 100 alusta, joiden yhteenlaskettu bruttovetoisuus oli 1 773 648.

Kauppa-alusluetteloon merkitään hakemuksesta sellaiset pääasiassa ulkomaan liikenteessä toimivat Suomen alusrekisterin alukset, joille voidaan valtion varoista myöntää kauppamerenkulun tukea.

Taulukot

Katso keskeiset tilastotiedot taulukoista.

Varsinainen kauppalaivasto kuukauden lopussa 2023M04-2024M03

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Jääluokka
  • Alustyyppi
  • Rekisteriviranomainen
  • Suuruusluokka
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Suuruusluokka
  • Kotikunta
  • Alustyyppi
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Alustyyppi
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Alustyyppi
  • Muutossyy
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Taustatiedot

Dokumentaatio
Viittausohje

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti
Palvelusähköposti
liikenne.matkailu@stat.fi
Henna Ylimaa
yliaktuaari
029 551 3832
Vastaava osastopäällikkö

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.