Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen kulutus väheni 10 % vuonna 2023

katsaus | Energian hankinta ja kulutus 31.12.2023

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2023 energian kokonaiskulutus oli 1,32 miljoonaa terajoulea (TJ), mikä oli 2 % enemmän kuin edellisvuonna. Suomen omavaraisuusaste sähkön osalta kasvoi merkittävästi vuonna 2023, sähkön nettotuonnin vähentyessä murto-osaan edellisvuodesta. Kotimaisesta sähkön tuotannosta ydinvoiman, tuulivoiman ja vesivoiman määrät kasvoivat eniten. Fossiilisia polttoaineita kulutettiin vuodentakaista vähemmän, mikä näkyi myös hiilidioksidipäästöjen laskuna.

Fossiilisten polttoaineiden kulutus jatkoi laskuaan

Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen yhteenlaskettu kulutus oli 393 petajoulea (PJ) eli 10 % edellisvuotta vähemmän. Fossiilisilla polttoaineilla ja turpeella katettiin noin 30 % energian kokonaiskulutuksesta. Vuonna 2018 vastaava osuus oli 40 %. Eniten vähenivät kivihiilen (-42 %) ja turpeen (-37 %) kulutukset. Fossiilisten kulutuksen lasku heijastui myös polttoaineiden käytön hiilidioksidipäästöihin, jotka vähenivät 13,5 % vuodentakaisesta.

Fossiilisista polttoaineista ainoastaan maakaasun kulutus kasvoi (+6 %) edellisvuoteen verrattuna. Maakaasun maahantuonti Venäjältä Imatran rajapisteen kautta päättyi vuoden 2022 toukokuussa. Marras- ja joulukuussa maakaasun kuljetukset keskeytyivät myös Suomen ja Viron välillä kulkevan Balticconnector -kaasuputken kautta sen rikkoutuessa lokakuussa 2023. Maakaasun kysyntään on vastattu lisäämällä nesteytetyn maakaasun (LNG) tuontia. Inkoon kelluva LNG-terminaali aloitti toimintansa tammikuussa 2023, jonka kautta nesteytettyä maakaasua voidaan myös höyrystää kaasuverkkoon.

Uusiutuvien osuus pysyi vuoden 2022 tasolla

Uusiutuvan energian kulutus oli 552 petajoulea (PJ) vuonna 2023, mikä oli 2,5 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta säilyi edellisvuoden tasolla ollen 42 %. Uusiutuvista energialähteistä eniten nousivat vesivoiman (+13 %) ja tuulivoiman (+25 %) kulutukset. Puupolttoaineiden yhteenlaskettu kulutus laski prosentin verran. Eniten väheni teollisuuden ja energiantuotannon puupolttoaineiden kulutus, 2 %. Puupolttoaineet ovat edelleen kaikista suurin energialähde 28 %:n osuudella energian kokonaiskulutuksesta.

Kotimainen sähkön tuotanto kasvoi reippaasti

Sähkön kokonaiskulutus oli 79,8 terawattituntia (TWh) vuonna 2023, mikä oli 2 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kotimainen sähkön tuotanto kasvoi 13 % ja sillä katettiin 98 % Suomen sähkön tarpeesta vuonna 2023. Eniten kasvoi ydinvoiman tuotanto, 35 %. Ydinvoiman tuotantoa kasvatti Suomen uusin ydinvoimayksikkö Olkiluoto 3, joka oli käytössä ensimmäisen kokonaisen vuoden. Ydinvoiman osuus sähkön kokonaiskulutuksesta nousi 41 %:iin, kun vuonna 2022 vastaava osuus oli 30 %. Kotimaisen tuotannon kasvaessa sähkön nettotuonnin merkitys pieneni. Sähkön nettotuonti väheni 86 % edellisvuodesta ja sen osuus sähkön kokonaiskulutuksesta oli 2 %.

Kohonneen ydinvoiman tuotannon johdosta ydinenergia nousi puupolttoaineiden jälkeen toiseksi suurimmaksi energialähteeksi ohi öljyn. Öljyillä katettiin energian kokonaiskulutuksesta 19 %, kun ydinvoiman osuus oli 27 %.

Taulukot

Katso keskeiset tilastotiedot taulukoista.

Energian kokonaiskulutus energialähteittäin 2023*

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Julkaisua taustoittavat tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Energialähde
Viiteajankohtien sykli:
vuosineljännes
Päivitystiheys:
vuosineljännes
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Energialähde
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
epäsäännöllinen
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Energian loppukäytön sektori
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
epäsäännöllinen
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Sähkön tuotanto/hankinta
Viiteajankohtien sykli:
kuukausi
Päivitystiheys:
vuosineljännes
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Öljytuote
Viiteajankohtien sykli:
kuukausi
Päivitystiheys:
vuosineljännes
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Öljytuotteiden myynti ulkomaanliikenteeseen (m3)
Viiteajankohtien sykli:
kuukausi
Päivitystiheys:
vuosineljännes
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Päästön sektori
Viiteajankohtien sykli:
vuosineljännes
Päivitystiheys:
vuosineljännes
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Päästön sektori
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
epäsäännöllinen
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Dokumentaatio

Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

Siirry tilaston dokumentaatioon

Viittausohje

Suomen virallinen tilasto (SVT): Energian hankinta ja kulutus [verkkojulkaisu].
Viiteajankohta: 31.12.2023. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 21.12.2024].
Saantitapa:

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti

Palvelusähköposti
energia@stat.fi
Aleksi Sandberg
yliaktuaari
029 551 3326

Vastaava osastopäällikkö

Katri Kaaja
osastopäällikkö
029 551 3488

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.