Koulutuksen käyttömenot kasvoivat vuonna 2023

Tiedote liittyy aiheisiin:Koulutus ja tutkimus
tiedote | Koulutuksen talous 2023

Tilastokeskuksen mukaan koulutuksen käyttömenot kasvoivat vuonna 2023 reaalisesti 3,3 % edelliseen vuoteen verrattuna. Opiskelijakohtaiset menot kasvoivat 2,3 % vuonna 2023. Koulutuksen käyttömenot pienenivät reaalisesti 2010-luvulla, mutta ne ovat nousseet vuoden 2018 jälkeen.


Keskeisiä poimintoja

  • Koulutuksen käyttömenot olivat yhteensä 14,6 miljardia euroa vuonna 2023.
  • Suurimman osuuden koulutuksen käyttömenoista muodostavat perusopetuksen kustannukset. Perusopetukseen käytettiin 6,0 miljardia euroa vuonna 2023.
  • Koulutuksen käyttömenot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat pysyneet viime vuosina jokseenkin samalla tasolla. Osuus on laskenut vuoteen 2010 verrattuna, mutta osuus nousi vuonna 2023 verrattuna edelliseen vuoteen.
  • Käyttömenot on muutettu vuoden 2023 hintatasoa vastaaviksi julkisten menojen kuntatalouden opetus- ja kulttuuritoimen hintaindeksin avulla.
  • Reaalinen muutos tarkoittaa, että hintojen muutoksen vaikutus on otettu huomioon.

Eri koulutussektoreiden menokehityksessä on eroja

Esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen menot ovat kasvaneet reaalisesti vuoteen 2010 verrattuna, mutta ammatillisen koulutuksen menot ovat laskeneet. Ammattikorkeakoulutuksen ja yliopistokoulutuksen ja -tutkimuksen menot ovat kasvaneet reaalisesti hieman samana ajanjaksona.

Koulutuksen käyttömenot olivat vuonna 2023 suhteessa bruttokansantuotteeseen 5,4 %. Osuus on laskenut vuoteen 2010 verrattuna, mutta se kasvoi verrattuna edelliseen vuoteen.

Käyttömenot on muutettu vuoden 2023 hintatasoa vastaaviksi julkisten menojen kuntatalouden opetus- ja kulttuuritoimen hintaindeksin avulla. Reaalinen muutos tarkoittaa, että hintojen muutoksen vaikutus on otettu huomioon.

Koulutuksen käyttömenot olivat yhteensä 14,6 miljardia euroa vuonna 2023. Suurimman osuuden koulutuksen käyttömenoista muodostavat perusopetuksen kustannukset. Perusopetukseen käytettiin 6,0 miljardia euroa vuonna 2023. Seuraavaksi suurimmat osuudet olivat yliopistokoulutuksella ja -tutkimuksella, johon käytettiin 2,7 miljardia euroa ja ammatillisella koulutuksella, johon käytettiin 2,2 miljardia euroa.

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Käyttökohde
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Käyttökohde
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Dokumentaatio

Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

Siirry tilaston dokumentaatioon

Viittausohje

Suomen virallinen tilasto (SVT): Koulutuksen talous [verkkojulkaisu].
Viiteajankohta: 2023. ISSN=1799-0947. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 9.5.2025].
Saantitapa:

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti

Palvelusähköposti
koulutustilastot@stat.fi
Mika Tuononen
kehittämispäällikkö
029 551 3504

Vastaava osastopäällikkö

Hannele Orjala
osastopäällikkö
029 551 3582

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.