Viime aikoina on käyty vilkkaasti keskustelua alentuneesta – ellei jopa romahtaneesta – syntyvyydestä ja esitetty erilaisia näkemyksiä siitä, miksi nuoret eivät enää hanki samassa määrin lapsia kuin edeltävät sukupolvet.

Yksi toistuvasti esille noussut selitys on ollut kasvanut työn epävarmuus ja nuorten huoli omasta taloudellisesta tilanteesta.

Nuoret eivät uskalla hankkia lapsia, kun työmarkkinat tarjoavat vain pätkää ja nollaa, eivätkä nykynuoret pysty kuin haaveilemaan pysyvän työsuhteen tuomasta turvasta? Esimerkiksi määräaikaisen työsuhteen onkin todettu selvästi vähentävän todennäköisyyttä lapsen syntymään seuraavan vuoden aikana.

Onko todella niin, että nuorten työsuhteet ovat nykyään jotain muuta kuin pysyviä kokoaikaisia palkkatyösuhteita? Onko työn epävarmuus lisääntynyt, kun sitä tarkastellaan työnteon tapojen valossa? Tähän vastaus löytyy Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen luvuista.

Tarkastelin 25–34-vuotiaiden palkansaajien erilaisia työsuhteita ja yrittäjänä työskentelyä vuosina 2000 ja 2019. Ikäraja 25–34-vuotiaat valikoitui sillä perusteella, että lapsen syntyessä äiti on yleisimmin 30−34-vuotias ja naisten ikä ensimmäisen lapsen syntyessä oli keskimäärin 29,4 vuotta vuonna 2019.

Onko tyypillisessä 25–34-vuotiaiden lapsen saanti-iässä olevien työsuhteissa tapahtunut selvää muutosta parin viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana?

Nuorten työnteon tavoissa on toki tapahtunut muutoksia parissa vuosikymmenessä; osa-aikaisuus palkkatyössä ja yksinyrittäjyys ovat hieman yleistyneet, määräaikaisuus sen sijaan on hieman hiipunut.

Mutta vaikka pätkätöistä paljon puhutaankin, mitään merkittävää muutosta huonompaan suuntaan ei työsuhteissa ole tapahtunut, kun sitä mitataan jatkuvassa kokoaikaisessa palkkatyössä työtä tekevien osuutena työllisistä.

Kokoaikaisessa jatkuvassa palkansaajatyösuhteessa töitä teki niin vuonna 2000 kuin 2019 noin 65 prosenttia kaikista ikäryhmän työllisistä.

Myös vuokratyöntekijät tai nollasopimuksella työskentelevät ovat joko jatkuvassa tai määräaikaisessa tai osa- tai kokoaikaisessa työsuhteessa. Esimerkiksi nollatuntisopimuksella työskenteleviä 25–34-vuotiaiden ikäryhmästä oli 6 prosenttia vuonna 2018.

Tällaiset järjestelyt ovat voineet tuoda uudenlaista epävarmuutta osa-aikaisiin ja määräaikaisiin työsuhteisiin, mutta jatkuva kokoaikatyön osuus pysyy nämäkin huomioiden samansuuruisena.

Mielenkiintoista on kuitenkin naisten ja miesten välinen huomattava ero työnteon muodoissa. Siinä missä 25–34-vuotiaista miehistä peräti 71,7 prosenttia teki töitä jatkuvassa kokoaikaisessa työsuhteessa, oli vastaava osuus ikäryhmän naisilla vain 55,2 prosenttia. Eroa naisten ja miesten välillä on miltei 17 prosenttiyksikköä (taulukko 1).

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus

25–34-vuotiaat naiset tekevät miehiä selvästi useammin osa-aikaista palkkatyötä ja ovat määräaikaisissa työsuhteissa. Vuonna 2019 naisista osa-aikatyötä teki 19 prosenttia lasten hoidon takia ja 35 prosenttia koska kokoaikatyötä ei ollut tarjolla. Ikäryhmän miehistä 49 prosenttia ilmoitti osa-aikaisuuden syyksi opiskelun. 

Tämän ikäisille yrittäjyys on varsin harvalle toimeentulon muoto, mutta näissä pienissäkin luvuissa on naisten ja miesten välillä selvä ero.

Miehille on naisia tavanomaisempaa toimia niin yksin- kuin työnantajayrittäjinä. Kaiken kaikkiaan työllisten 25–34-vuotiaiden miesten työmarkkina-asema näyttää vakaammalta kuin naisten.  

Perheenperustamisiässä olevilla ei ole sen enempää silppu- tai pätkätyötä kuin nuorilla parikymmentä vuotta sitten. Tältä osin työmarkkinoilla ei ole tapahtunut merkittävää muutosta.

Työvoimatutkimus ei kuitenkaan kerro kuinka nuorten kokemus tulevaisuuden näkymistään on muuttunut ja onko epävarmuuden tunne kasvanut. Vuosien saatossa nämä näkyvät ovat hyvinkin voineet muuttua kielteisempään suuntaan.

Kirjoittaja on erikoistutkija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä.