Kansantalouden tilinpidon aikasarjoihin tehtiin syyskuussa tasotarkistus, tuttavallisemmin ”aikasarjakorjaus”. Noin viiden vuoden välein tehtävät tasotarkistukset tarjoavat tilastojen laatijoille mahdollisuuden viedä laskentamenetelmien muutoksia aikasarjassa taaksepäin ja korjata vanhoilta vuosilta havaittuja virheitä. Tällä kertaa yksi merkittävistä muutoksista koski kuntien ja kuntayhtymien sisäisten erien, siis ostojen ja myyntien, poistoa.

Kuntien ja kuntayhtymien kirjanpitokäytännöissä sisäiset erät voivat tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kunnan tukipalveluyksikkö on ostanut ulkopuoliselta palveluntarjoajalta jonkin palvelun ja myynyt sen sitten eteenpäin saman kunnan toiselle yksikölle. Tukipalveluyksikölle kirjautuu sekä hyödykkeen osto että sen myynti, ja palvelun käyttäneelle yksikölle sama osto toiseen kertaan.

Aikaisemmin kuntasektorin sisäisiä ostoja ja myyntejä on päätynyt kansantalouden tilinpitoon julkisiin menoihin ja tuloihin runsain mitoin. Nyt tehty aikasarjakorjaus karsii näitä sisäisiä eriä keskimäärin 2,5 miljardin euron edestä vuosittain. Kuvio alla esittää korjauksen suuruutta suhteessa koko paikallishallintosektorin markkinatuotokseen, eli myynteihin (kuvio 1).

Korjaus vähensi myös kuntien menoja saman verran, joten kuntien yli-/alijäämään korjaus ei vaikuttanut. Menopuolella paikallishallinnon sisäiset ostot on kirjattu välituotekäytöksi, jonka muutosta aikasarjakorjauksessa esittää kuvio alla (kuvio 2). Molemmat kuviot kuvaavat koko paikallishallintosektoria, eli niihin sisältyvät myös vuonna 2023 aloittaneet hyvinvointialueet.

Sisäisiä eriä esiintyy julkisen sektorin luvuissa jatkossakin

Aikasarjakorjauksen jälkeen kuntasektorin luvut kuvaavat nyt aiempaa paremmin kuntien saamia todellisia tuottoja ja kuluja kaupankäynnistä sektorin ulkopuolelle. Tämä pienentää kahteen kertaan laskettuja menoja jonkin verran, mutta ei poista ilmiötä kuntasektorilta kokonaan. Sektorilla on aikasarjakorjauksen jälkeenkin jonkin verran sisäisiä ostoja ja myyntejä. Ne liittyvät sisäisiä tukipalveluita tuottavien liikelaitosten toimintaan.

Myös valtionhallintosektorin luvuissa esiintyy sektorin sisäisiä ostoja ja myyntejä. Niiden tarkka määrä on epäselvä, mutta todennäköisesti ne paisuttavat valtion tuloja ja menoja noin miljardilla eurolla vuosittain. Tämän lisäksi sisäisiä ostoja ja myyntejä esiintyy vuonna 2023 aloittaneiden hyvinvointialueiden kirjanpidossa. Uutena ilmiönä ovat lisäksi kuntien ja hyvinvointialueiden väliset ostot ja myynnit, esimerkiksi toimitilojen vuokraamiset, jotka kasvattavat kokonaistasolla paikallishallinnon tuottoja ja kuluja.

Julkisen sektorin sisäinen kaupankäynti vaikuttaisi korostuvan Suomen kansantalouden tilinpidon luvuissa. Vertailtaessa julkisen sektorin markkinatuotosta (myyntituottoja) suhteessa BKT:hen Suomi erottuu kirkkaasti Euroopan maiden kärjessä. Maamme on vertailun kärjessä aikasarjakorjauksen jälkeenkin (kuvio 3). Vertailusta puuttuu joitain EU-maita, sillä kaikki eivät ole raportoineet lukujaan Eurostatille tällä tarkkuustasolla.

Julkisyhteisöillä on yleensä myös oikeaa markkinatuotosta, mutta Suomen sijoitus vertailun kärjessä viittaa vahvasti siihen, että julkisen talouden tilastoihimme sisältyy huomattavan paljon sisäisiä eriä.

Kaksinkertainen laskenta hankaloittaa menoasteiden vertailua

Julkisyhteisöjen sisäiset erät eivät tilastoihin päätyessään vääristä julkisen sektorin ali-/ylijäämälukuja, sillä sisäinen osto ja myynti ovat aina samansuuruiset – ne siis ikään kuin kumoavat toisensa summatasolla. Sen sijaan julkisten menojen laskentatavalle tällaiset kaksinkertaiset menot ovat ongelma, sillä yleisesti käytetty menokäsite, julkisyhteisöjen kokonaismenot, on tässä mielessä bruttomuotoinen: tuloja ei vähennetä menoista, vaan menot tulevat laskettua kahteen kertaan.

Toisinaan Euroopan maita laitetaan järjestykseen menoasteiden mukaan, siis verrataan maiden julkisia menoja suhteessa BKT:hen. Vaikka EU-maat laskevat julkiset menot samoilla säännöillä, tällaiset maavertailut ovat herkkiä maakohtaisille erityispiirteille ja tilastollisille kirjauskäytännöille, kuten menojen kaksinkertaiselle laskennalle. Lisäksi menoasteessa jakajana oleva BKT vaihtelee yksittäisinä vuosina kunkin maan suhdannetilanteen mukaan.

Yksi Suomen erityispiirteistä on työeläkelaitosten luokitteleminen kokonaisuudessaan julkiseen sektoriin: Suomessa myös yksityiseltä sektorilta karttuneet työeläkkeet näkyvät julkisina menoina. Yhteensä yksityisen ja julkisen sektorin työeläkkeitä maksettiin vuonna 2023 noin 34 miljardia euroa (12 % suhteessa BKT:hen), joten eläkkeiden luokituskysymys on merkittävä menoasteen kannalta. Edellä kuvattu julkisyhteisöjen sisäisten ostojen ja myyntien suuri määrä vaikuttaisi olevan toinen tekijä, joka nostaa erityisesti Suomen menoastetta.

Kansantalouden tilinpitoa EU:ssa määrittävä EKT 2010 -asetus myös ohjaa jäsenmaita laskemaan joitain julkisia menoja kahdesti. Suomessa näistä suurimpia ovat julkisyhteisöjen sisällä alasektorilta toiselle maksettavat työnantajan eläkemaksut ja muut sosiaaliturvamaksut, joita maksettiin yli 6 miljardia euroa vuonna 2023. Julkisyhteisöjen alasektorit maksoivat toisilleen ja itselleen myös veroja ainakin 5 miljardia euroa. Lisäksi itse tuotetuista tutkimus- ja kehitysinvestoinneista kirjautui reilu pari miljardia euroa kaksinkertaisia menoja.

Kun julkisia menoja siis vertaillaan maiden kesken, tulisi hahmottaa niiden julkistalouden rakenne, mutta myös selvittää, kuinka paljon kaksinkertaisia menoja kunkin maan tilastoihin on kirjautunut. Huomionarvoista on, että julkisyhteisöjen sisällä maksetut verot ja sosiaaliturvamaksut vaikuttavat myös veroasteen vertailukelpoisuuteen.

Julkistalouden tunnusluvuista parhaiten vertailukelpoinen lienee tulojen ja menojen erotus eli ali-/ylijäämä, tilastokielellä nettoluotonanto, johon kaksinkertaisesti lasketut tulot ja menot eivät vaikuta. Julkisen sektorin lukujen osalta eurooppalaisen tilinpitojärjestelmän päähuomio kohdistuukin erityisesti nettoluotonannon laskemiseen. Myös jäsenmaiden lukujen laatua valvova Euroopan tilastovirasto Eurostat on kiinnostunut erityisesti julkisesta alijäämästä ja velasta menoasteen tilastoinnin jäädessä sivurooliin. Mikään yksittäinen indikaattori ei kuitenkaan kerro julkisesta taloudesta tyhjentävästi, vaan tarkastelussa kannattaa hyödyntää monipuolisesti saatavilla olevia tietoja.

EU:n uudistuneet finanssipoliittiset säännöt laittavat jatkossa enemmän huomiota julkisiin menoihin, sillä niiden pohjalta lasketaan erityiset julkiset ”nettomenot”, jotka tulee tarvittaessa saada laskevalle uralle. Julkisten menoasteiden vertailussa on kuitenkin huomioitava maakohtaiset erot menojen laskennassa.

Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina Tilastokeskuksen julkisen talouden ja sektoritilinpidon ryhmässä.

Lue myös: Kuva kulutusmenoista tarkentui: Kotitalouksilla jää luultua enemmän säästöön