Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.
Julkaistu: 17.6.2009
Energian kokonaiskulutus laski 5,8 prosenttia vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä
Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 370 petajoulea tammi-maaliskuussa 2009, mikä oli 5,8 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Edellisvuotta kylmempi sää lisäsi lämmitystarvetta, mutta teollisuustuotannon alkuvuoden jyrkkä pudotus laski kokonaiskulutuksen selvään laskuun. Puuperäisten polttoaineiden kulutus pieneni 15 prosenttia, turpeen käyttö 17 prosenttia ja maakaasun 7 prosenttia.
Energian kokonaiskulutus, petajoulea (1 petajoule = 1000 terajoulea)
Sähköä käytettiin 23 TWh:a eli 7,4 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Taantuma vähensi teollisuuden sähkönkulutusta 17 prosentilla muun sähkönkulutuksen pysyessä edellisvuoden tasolla. Norjan ja Ruotsin heikentynyt vesitilanne vähensi sähkön tuontia Pohjoismaista. Sähkön nettotuonti lähes puolittui ja Suomi oli nettomyyjä pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Vähentynyttä tuontia korvattiin lisäämällä sähkön erillistuotantoa hiililauhteella.
Kivihiilen käytön lisääntyminen kasvatti energian tuotannon ja käytön hiilidioksidipäästöjä 4 prosentilla edellisvuodesta. Vuotta aiemmin hiililauhteen käyttö oli vähäistä mm. hyvästä pohjoismaisesta vesitilanteesta johtuen. Tämä vuoden ensimmäisen neljänneksen kivihiilen kulutus ei poikennut 2000-luvun keskiarvosta.
Liikennepolttoaineiden hinnat pysyttelivät ensimmäisellä neljänneksellä selvästi alemmalla tasolla kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Polttoaineiden viime vuoden loppukesästä alkanut hintojen lasku on kuitenkin kevään myötä kääntynyt nousuksi. Sähkön markkinahinta sekä päästöoikeuksien hinnat jatkoivat edelleen laskuaan. Sähkön markkinahinta oli joulukuusta maaliskuuhun halventunut yli 20 prosenttia ollen kuitenkin vielä lähes 10 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Kivihiilen hinta jatkoi loppuvuodesta 2008 alkanutta laskua ja oli maaliskuussa edellisvuoden tasolla.
Lähteet: Energian hankinta, kulutus ja hinnat 2009, 1. vuosineljännes. Tilastokeskus
Lisätietoja: Anssi Vuorio (09) 1734 2685, energia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds
- Taulukot
-
Liitetaulukot
- Taulukko 01. Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (Excel) (17.6.2009)
- Taulukko 02. Sähkön hankinta ja kokonaiskulutus (Excel) (17.6.2009)
- Taulukko 03. Energian tuonti alkuperämaittain tammi-maaliskuussa 2009 (Excel) (17.6.2009)
- Taulukko 04. Energian vienti kohdemaittain tammi-maaliskuussa 2009 (Excel) (17.6.2009)
- Taulukko 05. Polttonesteiden kuluttajahinnat (Excel) (17.6.2009)
- Taulukko 06. Kivihiilen, maakaasun ja kotimaisten polttoaineiden käyttäjähinnat lämmöntuotannossa (Excel) (17.6.2009)
- Taulukko 07. Maakaasun hinta kuluttajatyypeittäin (Excel) (17.6.2009)
- Taulukko 08. Sähkön hinta kuluttajatyypeittäin (Excel) (17.6.2009)
- Taulukko 09. Kaukolämmön hinta kuluttajatyypeittäin (Excel) (17.6.2009)
- Taulukko 10. Valmiste- ja arvonlisäverot sekä veroluonteiset maksut eri energialähteiden kuluttajahinnoissa (Excel) (17.6.2009)
- Taulukko 11. Energiaverot sekä huoltovarmuus- ja öljysuojamaksut (Excel) (17.6.2009)
- Kuviot
-
- Kuvio 01. Bruttokansantuotteen, energian loppukulutuksen ja sähkönkulutuksen muutokset 1995-, % (17.6.2009)
- Kuvio 02. Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käytön hiilidioksidipäästöt 1990-, Mt (17.6.2009)
- Kuvio 03. Kivihiilen kulutus 1993-, milj. t (17.6.2009)
- Kuvio 04. Maakaasun kulutus 1993-, mrd. m3 (17.6.2009)
- Kuvio 05. Polttoturpeen kulutus 1993-, TWh (17.6.2009)
- Kuvio 06. Öljytoimitukset kotimaahan 1993-, milj. t (17.6.2009)
- Kuvio 07. Öljyn tuontihinnat 1997-, /t (17.6.2009)
- Kuvio 08. Tärkeimpien öljytuotteiden kuluttajahinnat 1995-, c/l (17.6.2009)
- Kuvio 09. Voimalaitospolttoaineiden hinnat lämmöntuotannossa 1995-, /MWh (17.6.2009)
- Kuvio 10. Voimalaitospolttoaineiden hinnat sähköntuotannossa 1995-, /MWh (17.6.2009)
- Kuvio 11. Sähkön hinta kuluttajatyypeittäin 1994-, c/kWh (17.6.2009)
- Kuvio 12. Nord Pool -sähköpörssin kuukausikeskiarvot 1998-, /MWh (17.6.2009)
Päivitetty 17.6.2009
Tilasto:
Energian hankinta, kulutus ja hinnat [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3363. 1. vuosineljännes 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 21.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ehkh/2009/01/ehkh_2009_01_2009-06-17_tie_001.html