Julkaistu: 14.7.2021
Inflaatio kesäkuussa 2,0 prosenttia
Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos oli kesäkuussa 2,0 prosenttia. Toukokuussa inflaatio oli 2,2 prosenttia. Inflaation hidastuminen johtui muun muassa polttoaineiden hintojen vuosikasvun hidastumisesta.
Suomen inflaatiomittarit, kesäkuu 2021
Pisteluku | Vuosimuutos (%) | Kuukausimuutos (%) | |
Kuluttajahintaindeksi 2015=100 | 105,4 | 2,0 | -0,1 |
Elinkustannusindeksi 1951:10=100 | 2008 | ||
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi 2015=100 | 105,8 | 1,9 | -0,1 |
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi kiintein veroin 2015=100 | 104,4 | 1,5 | -0,1 |
Kesäkuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten bensiinin, dieselin, omakotitalokiinteistöjen ja omakotitalon peruskorjauksen kallistuminen. Kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsi eniten pitkien junamatkojen, asuntolainojen keskikoron, kulutusluottojen korkojen, laivalla tehtävien reittimatkojen ja televisioiden halpeneminen. Toukokuusta kesäkuuhun kuluttajahinnat laskivat 0,1 prosenttia. Muun muassa vaatteiden ja vihannesten hinnat laskivat.
Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten kaiken kaikkiaan 19 000 hintatietoa lähes 400 hyödykkeestä noin 2 100 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Hinta-aineistoa täydennetään ns. kassapääteaineistoilla, josta saadaan n. 5 miljoonaa hintatietoa laskentaan. Lisäksi noin 1 000 hintatietoa kerätään keskitetysti.
Euroalueen inflaatio oli kesäkuussa ennakkotietojen mukaan 1,9 prosenttia
Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli kesäkuussa 1,9 prosenttia. Toukokuussa se oli 2,0 prosenttia. Suomen vastaava inflaatio oli kesäkuussa 1,9 prosenttia.
Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja, omakotitalon palovakuutusta, ajoneuvoveroa eikä kalastus- ja metsästysmaksuja. Yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin kuuluvat kulutuserät ja laadintasäännöt on määritelty EU-asetuksin.
Eurostatin arvio euroalueen inflaatiosta perustuu jäsenmaiden ennakkotietoihin ja energian hinnankehitykseen. Eurostat julkaisee kesäkuun yksityiskohtaiset yhdenmukaistetut kuluttajahintaindeksit 16. heinäkuuta. Tiedot EU-maiden inflaatiosta löytyvät Eurostatin kotisivuilta englanniksi , (http://ec.europa.eu/eurostat/web/main).
Kiinteäveroisen yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos kesäkuussa 1,5 prosenttia
Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli kesäkuussa 1,9 prosenttia ja markkinainflaatiota mittaavan kiinteäveroisen indeksin 1,5 prosenttia. Viime vuoden kesäkuun jälkeen tehtyjen hyödykeveromuutosten yhteisvaikutus kuluttajahintoihin oli siis 0,4 prosenttiyksikköä. Kesäkuussa yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin kuukausimuutos oli –0,1 ja kiinteäveroisen kuluttajahintaindeksin –0,1 prosenttia.
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi kiintein veroin
Kuluttajahintaindeksin mittaama inflaatio koostuu pääosin yritysten ja julkisen sektorin hinnoittelemista tuotteista ja palveluista sekä arvonlisä- ja hyödykeveroista. Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin kuvaamasta yksityisestä kulutuksesta noin 25 prosenttia on arvonlisä- ja muita veroja. Kiinteäveroinen indeksi perustuu yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin, joten indeksien painorakenne ja hintatiedot ovat samat. Kiinteäveroinen indeksi lasketaan menetelmällä, jossa verokanta pidetään kiinteänä perusajankohtaan nähden. Veromuutosten yhteydessä kiinteäveroisesta indeksistä poistetaan veromuutoksen vaikutus hyödykkeiden hintoihin. Veromuutosten hintavaikutus saadaan vertaamalla yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ja kiinteäveroisen indeksin kehitystä.
Lähde: Kuluttajahintaindeksi, Tilastokeskus
Lisätietoja: Kristiina Nieminen 029 551 2957, Hannele Markkanen 029 551 3358, kuluttajahintaindeksi@tilastokeskus.fi
Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala
Julkaisu pdf-muodossa (406,0 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Kuluttajahintaindeksi 2015=100 hyödykeryhmittäin (14.7.2021)
- Liitetaulukko 2. Kuluttajahintaindeksi 2015=100 hyödykeryhmittäin, vuosi- ja kuukausimuutokset (14.7.2021)
- Liitetaulukko 3. Elinkustannusindeksi 1951:10=100 (14.7.2021)
- Liitetaulukko 4. Kuluttajahintaindeksin vuosimuutokset, prosenttia (14.7.2021)
- Liitetaulukko 5. Kuluttajahintaindeksi 2010=100 (14.7.2021)
- Liitetaulukko 6. Kuluttajahintaindeksi 2005=100 (14.7.2021)
- Liitetaulukko 7. Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi 2015=100 hyödykeryhmittäin (14.7.2021)
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Kuluttajahintaindeksin ja yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutokset, tammikuu 2001 - kesäkuu 2021 (14.7.2021)
- Liitekuvio 2. Kuluttajahintaindeksin vuosimuutokseen eniten vaikuttaneita hyödykkeitä, kesäkuu 2021 (14.7.2021)
- Liitekuvio 3. Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ja yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin kiintein veroin vuosimuutokset, tammikuu 2007 - kesäkuu 2021 (14.7.2021)
- Liitekuvio 4. Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi 2015=100; Suomi, euroalue ja EU (14.7.2021)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Kuluttajahintaindeksi (14.7.2021)
Päivitetty 14.7.2021
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kuluttajahintaindeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3524. kesäkuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/khi/2021/06/khi_2021_06_2021-07-14_tie_001_fi.html