Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.
Julkaistu: 28.2.2007
Talousarvioiden mukaan kuntasektorin talousnäkymät pysyvät harmaina tänäkin vuonna
Kansantalouden suotuisan kehityksen ei uskota tuovan tänäkään vuonna merkittävää helpotusta kuntien vuosia jatkuneeseen talousahdinkoon. Viiden prosentin luokkaa oleva menojen kasvu haukkaa valtaosan verotulojen ja valtionosuuksien lisäyksestä, joten investointien rahoittamiseen joudutaan viime vuosien tapaan käyttämään paljon velkarahaa. Kuntayhtymät uskovat selviävänsä jälleen peruskuntia paremmin. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen keräämistä kuntien ja kuntayhtymien talousarvioista vuodelle 2007.
Vaikka taloustilanteen selvään kirkastumiseen ei kunnissa ja kuntayhtymissä uskota, ovat näkymät kuitenkin jonkin verran valoisammat kuin vuosi sitten. Kuntien ja kuntien liikelaitosten yhteenlasketun vuosikatteen odotetaan nousevan 1,4 miljardiin euroon, mikä tarkoittaa noin 230 miljoonan euron kasvua viime vuoden talousarvioihin verrattuna. Tilastokeskuksen tammikuussa keräämien tilipäätösarvioiden mukaan kuntien toteutunut vuosikate vuonna 2006 oli lähes 1,5 miljardia euroa, joten vuoden 2007 arvio on jonkin verran tätä pienempi. Kaikkiaan 42 kuntaa ennakoi vuosikatteensa jäävän tänä vuonna negatiiviseksi. Viime vuoden talousarvioissa tällaisia kuntia oli 90 ja tilinpäätösarvioissa 84.
Myös kuntayhtymien ja niiden liikelaitosten vuosikate on vuoden 2007 talousarvioissa parempi kuin vuoden 2006 talousarvioissa, mutta huonompi kuin tilinpäätösarvioissa. Tänä vuonna ainoastaan kahden kuntayhtymän vuosikatteen odotetaan jäävän negatiiviseksi. Viime vuoden talousarviossa 17 ja tilinpäätösarvioissa 25 kuntayhtymän vuosikate oli miinuksella.
Kunnissa vuosikate riittää kattamaan 95 prosenttia poistoista, mutta ainoastaan 41 prosenttia investoinneista. Kuntayhtymissä vastaavat luvut ovat 102 ja 53 prosenttia.
Tämän vuoden investointeihin kunnat ja kuntayhtymät sekä niiden liikelaitokset ovat budjetoineet yhteensä 4,0 miljardia euroa. Tämä on noin 360 miljoonaa enemmän kuin viime vuoden talousarvioissa. Investointien ja muiden pääomamenojen rahoittamiseksi arvioidaan tarvittavan uutta velkaa 2,3 miljardia euroa. Vanhoja lainoja lyhennetään 1,1 miljardilla. Jos talousarvioissa ennakoitu kehitys toteutuu, kuntien ja kuntayhtymien pitkäaikainen velka lisääntyy 1,2 miljardilla eurolla.
Tietoja kuntien ja kuntayhtymien sekä niiden liikelaitosten talousarvioista 2006-2007 ja tilinpäätösarvioista 2006, miljoonaa euroa
Kunnat | Kuntayhtymät | |||||
TA 2006 | TPA1 2006 | TA 2007 | TA 2006 | TPA1 2006 | TA 2007 | |
Toimintakate | -19 129 | -19 230 | -20 154 | 363 | 426 | 399 |
Verotulot | 14 825 | 15 086 | 15 826 | 0 | 0 | 0 |
Valtionosuudet | 5 400 | 5 472 | 5 696 | 0 | 0 | 0 |
Korkotuotot | 143 | 182 | 162 | 8 | 19 | 10 |
Muut rahoitustulot | 219 | 252 | 217 | 3 | 4 | 2 |
Korkokulut | 255 | 253 | 307 | 23 | 22 | 29 |
Muut rahoituskulut | 34 | 27 | 37 | 32 | 33 | 33 |
Vuosikate | 1 169 | 1 482 | 1 403 | 318 | 394 | 350 |
Poistot ja arvonalentumiset | 1 449 | 1 432 | 1 481 | 321 | 316 | 343 |
Satunnaiset tuotot | 71 | 534 | 95 | 3 | 8 | 1 |
Satunnaiset kulut | 3 | 9 | 1 | 0 | 4 | 0 |
Tilikauden tulos | -211 | 575 | 18 | 0 | 83 | 7 |
Investointimenot yhteensä | 3 016 | 2 943 | 3 384 | 663 | 621 | 658 |
Rahoitusosuudet investointimenoihin | 203 | 162 | 236 | 26 | 21 | 16 |
Käyttöomaisuuden myyntitulot | 384 | 1447 | 475 | 5 | 20 | 1 |
Antolainasaamisten lisäykset | 100 | 273 | 83 | 0 | 30 | 2 |
Antolainasaamisten vähennykset | 61 | 117 | 57 | 1 | 33 | 1 |
Pitkäaikaisten lainojen lisäys | 1 831 | 1 349 | 2 014 | 248 | 147 | 291 |
Pitkäaikaisten lainojen vähennys | 846 | 882 | 997 | 56 | 62 | 60 |
1 Tilinpäätösarvio (ei sisällä Ahvenanmaan kuntia ja kuntayhtymiä)
Lähde: Kuntien talousarviot 2007, Kuntayhtymien talousarviot 2007. Tilastokeskus
Lisätietoja: Kunnat: Aili Simpanen (09) 1734 3302, kuntayhtymät: Eeva Kleinberg (09) 1734 3309
Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
Päivitetty 28.2.2007
Tilasto:
Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot [verkkojulkaisu].
2007. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ktal/2007/ktal_2007_2007-02-28_tie_001.html