Julkaistu: 2.10.2015
Peliala piti tietotekniset palvelut kasvussa vuonna 2014
Tilastokeskuksen Yrityspalvelut-tilaston mukaan tietoteknisistä palveluista kertyi liikevaihtoa vuonna 2014 runsaat 15 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kasvun kiistattomia vetureita olivat tietokonepelien kustannus- ja julkaisupalveluita tuottavat yritykset.
Yrityspalveluiden liikevaihdon kehitys 2012-2014, miljoonaa euroa
Pelialan huomattavan kasvun lisäksi tietotekniikan toimialalla kehittyivät myönteisesti myös verkosta ladattavien ja online-ohjelmistojen kustannuspalvelut, tietojenkäsittely- ja internet-palvelinpalvelut sekä muut tuotteet ja palvelut. Muiden palveluerien liikevaihto väheni vuodesta 2013. Lähes puolet tietoteknisistä palveluista myytiin ulkomaille ja 87 prosenttia liikevaihdosta kertyi yksityisen sektorin asiakkailta.
Muista yrityspalveluiden toimialoista liikevaihtoaan kasvattivat henkilöstöpalvelut, lakiasiainpalvelut, laskentatoimen, kirjanpidon ja tilintarkastuksen palvelut, markkinatutkimuspalvelut sekä arkkitehti- ja teknisen suunnittelun palvelut. Laskusuunnassa sen sijaan oli mainos- ja mediatoimistojen palveluista, liikkeenjohdon konsultoinnista sekä teknisen testauksen ja analysoinnin palveluista kertynyt liikevaihto.
Yrityspalveluiden liikevaihto toimialoittain 2013-2014
Toimiala | 2013 |
2014 |
Vuosimuutos 2013-2014 |
1000 euroa | 1000 euroa | % | |
Tietotekniset palvelut (TOL 582, 62, 631) | 6 819 955 | 7 865 928 | 15 |
Mainos- ja mediatoimistojen palvelut (TOL 731) | 1 286 854 | 1 234 809 | -4 |
Henkilöstöpalvelut (TOL 78) | 1 530 222 | 1 595 354 | 4 |
Lakiasiainpalvelut (TOL691) | 504 482 | 535 062 | 6 |
Laskentatoimen, kirjanpidon ja tilintarkastuksen palvelut (TOL 692) | 959 755 | 1 017 975 | 6 |
Liikkeenjohdon konsultointi (TOL 702) | 1 497 122 | 1 418 501 | -5 |
Arkkitehtipalvelut ja tekninen suunnittelu (TOL 711) | 3 273 374 | 3 324 300 | 2 |
Markkinatutkimuspalvelut (TOL 732) | 71 364 | 78 726 | 10 |
Tekninen testaus- ja analysointi (TOL 712) | 346 165 | 328 905 | -5 |
Lähde: Yrityspalvelut 2014, Tilastokeskus
Lisätietoja: Katja Äijö 029 551 2659, hyodyketilastot@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko
Julkaisu pdf-muodossa (179,7 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Yrityspalvelut 2014 (2.10.2015)
- Menetelmäselosteet
-
- Menetelmäseloste: Yrityspalvelut 2014 (2.10.2015)
Päivitetty 1.10.2014
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Palvelualojen hyödyketilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=2242-2129. 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/palhy/2014/palhy_2014_2015-10-02_tie_001_fi.html