Julkaistu: 24.5.2017
Kuntaliitos muutti mökkivaltaisimpien kuntien järjestystä 2016
Suurimpien mökkikuntien järjestys muuttui, kun Juankoski yhdistyi Kuopioon vuoden 2017 alussa. Samalla Kuopio nousi mökkimäärältään Suomen suurimmaksi kunnaksi. Mikkeli oli toiseksi suurin mökkikunta vuoden 2016 mökkimäärillä mitattuna. Sekä Kuopiossa että Mikkelissä on yli 10 000 kesämökkiä. Muiden mökkivaltaisten kuntien järjestys säilyi ennallaan. Tilastokeskuksen tiedot kuvaavat kesämökkien määriä uusimman kuntaluokituksen mukaan. Koko maassa kesämökkejä oli vuoden 2016 lopussa 502 900.
Kunnat, joissa oli eniten kesämökkejä vuonna 2016
Mökkirakentaminen on hiipunut muutaman vuosikymmenen takaisista huippuvuosista. Kun vielä 1990-luvun alussa uusia mökkejä rakennettiin keskimäärin 8 000 vuodessa, niin nykyisin rakennetaan enää 2000–3000 kesämökkiä vuodessa. Uusia mökkejä on rakennettu 2010-luvulla eniten Etelä-Savoon, Lappiin ja Varsinais-Suomeen. Kunnista eniten uusia mökkejä on rakennettu Kuusamoon, Savonlinnaan, Paraisille ja Mikkeliin.
Uudet kesämökit ovat yleensä suurempia kuin vanhemmat mökit. Uusista, 2010-luvulla rakennetuista mökeistä puolet oli vähintään 65 neliöisiä. Uusista mökeistä alle 40 neliöisiä oli 22 prosenttia. Kaikista kesämökeistä puolet on edelleen 40 neliöisiä tai sitä pienempiä.
Lähde: Rakennukset ja kesämökit, Tilastokeskus
Lisätietoja: Marja Hermiö 029 551 3211, Arja Tiihonen 029 551 3272, info@stat.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (295,9 kt)
- Katsaukset
-
- Kesämökit 2016 (24.5.2017)
- Rakennuskanta 2016 (Korjattu 20.6.2018) (24.5.2017)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Rakennukset, asunnot ja henkilöt talotyypin ja kerrosluvun mukaan 31.12.2016 (24.5.2017)
- Liitetaulukko 2. Rakennukset käyttötarkoituksen mukaan vuosina 1980-2016 (24.5.2017)
- Liitetaulukko 3. Rakennukset lämmitysaineen mukaan 1970-2016 (24.5.2017)
- Liitetaulukko 4. Rakennukset rakennusaineen mukaan 1960-2016 (24.5.2017)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Rakennukset ja kesämökit (24.5.2017)
Päivitetty 24.5.2017
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Rakennukset ja kesämökit [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-677X. 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 12.10.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/rakke/2016/rakke_2016_2017-05-24_tie_001_fi.html