Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 5.12.2013

Muiden rahoituslaitosten antolainauskanta 7 miljardia euroa syyskuun 2013 lopussa

Kotimaisten muiden rahoituslaitosten myöntämien antolainojen kannan määrä pysyi ennallaan vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä. Kolmannen neljänneksen lopussa antolainauskanta oli 7 miljardia euroa. Antolainauskanta kasvoi vuoden takaisesta 14 prosenttia ja edellisestä neljänneksestä kasvua oli ainoastaan prosentin luokkaa. Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen luottokantatilastosta.

Muiden rahoituslaitosten antolainaus luotonsaajasektoreittain 3. neljänneksen 2013 lopussa, R%

Muiden rahoituslaitosten antolainaus luotonsaajasektoreittain 3. neljänneksen 2013 lopussa, R%

Yritysluottoja kaikkiaan 3 miljardia euroa

Kotimaisten muiden rahoituslaitosten yritystoiminnalle, yrityksille ja elinkeinonharjoittajien kotitalouksille, myöntämä koko luottokanta oli vuoden 2013 syyskuun lopussa yhteensä 3 miljardia euroa, josta antolainauksen osuus oli 95 prosenttia. Yritystoiminnan luototus kasvoi lähes 5 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä, antolainauskannassa kasvua oli vain prosentti.

Kotitalouksien luottokanta 2 miljardia koko luotonannosta

Muiden rahoituslaitosten kotitalouksille myöntämiä luottojen kanta oli kaiken kaikkiaan syyskuun lopussa 2 miljardia euroa, mikä on 9 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavan neljänneksen lopussa. Kotitalouksien luottokanta koostuu 99 prosenttisesti kulutusluotoista. Tammi-syyskuun aikana muiden rahoituslaitosten kotitalouksille myöntämiä uusia luottoja oli kaiken kaikkiaan 1,4 miljardia euroa. Edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna kasvua oli 22,5 prosenttia.

Uusia pienlainoja myönnettiin ainoastaan 65 milj. eurolla

Vuoden 2013 kolmannen neljänneksen aikana uusia pienlainoja eli ns. pikavippejä myönnettiin kotitalouksille 65 miljoonalla eurolla, yhteensä 186 530 kappaletta. Uusia lainoja myönnettiin neljänneksen aikana euromääräisesti 39 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavalla neljänneksellä sekä 38 prosenttia vähemmän kuin edellisen neljänneksen aikana. Keskimääräinen pienlaina oli vuoden kolmannella neljänneksellä 348 euroa ja takaisinmaksuaika oli keskimäärin 93,7 päivää.

Muutokset pienlainoissa ovat seurausta 1.6.2013 voimaan tulleesta lakimuutoksesta, jossa pienlainoille asetettiin 51% korkokatto 1) . Tämän seurauksena osa pienlainayrityksistä lopetti toimintansa ja osa uudisti palvelutarjontaansa ns. joustoluottojen suuntaan.

Pienlainojen ottajat maksoivat tammi-syyskuun aikana ottamistaan lainoista yhteensä 12 miljoonaa euroa erilaisia kuluja. Pienlainoihin kohdistuvat kulut olivat siten lähes 19 prosenttia myönnetystä lainapääomasta. Vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä tilastossa oli mukana 76 pienlainayritystä.


1) http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2013/03/ pienilleluotoille51prosentin korkokattokesakuunalusta.html

Lähde: Rahoitustoiminta, Muiden rahoituslaitosten luottokanta, 3. neljännes 2013, Tilastokeskus

Lisätietoja: Kerttu Helin 09 1734 3330, Kristiina Nieminen 09 1734 2957, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

Julkaisu pdf-muodossa (10 sivua 323,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 5.12.2013

Viittausohje:

Tilasto: Rahoitustoiminta [verkkojulkaisu].
ISSN=2323-9840. 3. vuosineljännes 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/rato/2013/03/rato_2013_03_2013-12-05_tie_001_fi.html