Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.
Julkaistu: 18.7.2008
Sijoitusrahastojen arvo laski 59 miljardiin euroon
Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen arvo oli vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen lopussa yhteensä 58,9 miljardia euroa. Sijoitusrahastojen arvo laski edellisestä neljänneksestä 11 prosenttia eli yli seitsemän miljardia euroa. Edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna sijoitusrahastojen yhteenlaskettu arvo laski runsaat yhdeksän prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen neljännesvuosittaisesta sijoitusrahastotilastosta.
Rahasto-osuuksien nettomerkinnät lähes neljä miljardia euroa miinuksella
Rahasto-osuuksia lunastettiin vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen aikana 3,7 miljardia euroa enemmän kuin osuuksia merkittiin. Eniten rahaa poistui rahamarkkinarahastoista, joiden rahasto-osuuksia lunastettiin 1,8 miljardia euroa enemmän kuin osuuksia merkittiin. Ainoastaan pitkän koron rahastojen ja vipurahastojen nettomerkinnät olivat positiiviset vuoden 2008 tammi-maaliskuun aikana.
Kotitalouksien rahasto-osuuksien arvo laski
Suomalaiset kotitaloudet omistivat Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen osuuksia yhteensä 13,8 miljardilla eurolla vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen lopussa. Kotitalouksien hallussa olevien rahasto-osuuksien arvo laski vuosineljänneksen aikana yhteensä runsaat 13 prosenttia eli 2,1 miljardia euroa. Eniten kotitaloudet olivat sijoittaneet rahamarkkinarahastoihin, 4,6 miljardia euroa. Kotitalouksien omistuksessa oli runsaat 23 prosenttia kaikista rahasto-osuuksista. Toiseksi suurimman omistajasektorin vakuutuslaitosten sijoitusrahasto-osuuksien arvo laski edellisestä neljänneksestä runsaat kahdeksan prosenttia 12,2 miljardiin euroon. Ulkomaisessa omistuksessa oli 14 prosenttia kaikista rahasto-osuuksista.
Rahasto-osuuksien jakaantuminen omistajasektoreittain 31.3.2008, %
Sijoitusrahastojen arvopaperisijoituksista 41 prosenttia joukkovelkakirjoissa
Suomalaisten sijoitusrahastojen yhteenlaskettujen arvopaperisalkkujen sijoituksista 41 prosenttia eli vajaat 24 miljardia euroa oli sijoitettuna joukkovelkakirjoihin. Osakkeisiin ja osuuksiin oli sijoitettuina vajaat 16 miljardia ja sijoitusrahasto-osuuksiin vajaat 11 miljardia euroa. Kaikkiaan lähes 70 prosenttia rahastojen arvopaperisijoituksista oli sijoitettu ulkomaisten toimijoiden liikkeeseenlaskemiin arvopapereihin. Rahastojen yhteenlaskettu arvopaperisalkku oli arvoltaan runsaat 58 miljardia euroa.
Lähde: Sijoitusrahastot, 1. vuosineljännes 2008. Tilastokeskus
Lisätietoja: Olli Kannas (09) 1734 3539, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Kotimaisten sijoitusrahastojen yhteenlaskettu arvo ja sen vuosimuutos neljänneksittäin (18.7.2008)
- Rahasto-osuuksien jakaantuminen osuudenomistajasektoreittain 2008, 1. neljännes (Excel) (18.7.2008)
- Rahasto-osuuksien nettomerkinnät 2008, 1. - 4. neljännes (Excel) (18.7.2008)
- Sijoitusrahastojen arvopaperisijoitukset ja rahastojen arvo 2008, 1. neljännes (Excel) (18.7.2008)
- Kuviot
Päivitetty 18.7.2008
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Sijoitusrahastot [verkkojulkaisu].
1. vuosineljännes 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/srah/2008/01/srah_2008_01_2008-07-18_tie_001.html