Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.
Julkaistu: 27.5.2011
Syyttäjä nosti 61 000 syytettä vuonna 2010
Vuonna 2010 syyttäjä ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan 78 300 rikosoikeudellista asiaa, mikä on liki 900 enemmän kuin vuotta aiemmin. Syyteratkaisuun syyttäjä päätyi 61 100 asiassa, mikä on 800 asiaa enemmän kuin vuonna 2009. Syyttäjällä päättyneitä juttuja oli 17 200, joista lähes puolet oli syyttämättä jättämisiä.
Syyttäjän ratkaisemat asiat rikoksittain 2007–2010
Kaikista syyttäjän ratkaisemista asioista oli liikennerikoksia lähes 33 prosenttia, omaisuusrikoksia 27 prosenttia ja henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia 17 prosenttia. Liikennerikoksista erityisesti törkeiden rattijuopumusten määrä on laskenut tasaisesti viime vuosina. Omaisuusrikosten määrää on kasvattanut näpistys-, varkaus- ja petosjuttujen lisääntyminen. Vuonna 2010 lisääntyi voimakkaasti myös huumausainerikosjuttujen määrä.
Syyttämättäjättämispäätöksiä tehtiin henkilötasolla 22 800, lähes kaksi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Eniten syyttämättäjättämispäätöksiä tehtiin pahoinpitelyrikoksissa. Näytön riittämättömyys oli syynä syyttämättä jättämiseen 64 prosentissa kaikista tapauksista. Syyttäjä voi lakiin perustuvan harkintavaltansa nojalla tehdä seuraamusluontoisen syyttämättäjättämispäätöksen, vaikka olisi riittävä näyttö syytteen ajamiseksi. Vuonna 2010 tehtiin seuraamusluontoisia syyttämättäjättämispäätöksiä 5 700, mikä on saman verran kuin edellisenä vuotena.
Syyttämättä jätetyt henkilöt syyttämättäjättämisperusteittain 2009–2010
Syyttämättäjättämisperuste | Vuosi | |
2010 | 2009 | |
Syyttämättä jätetyt yhteensä | 22 761 | 22 326 |
Ei rikos | 515 | 526 |
Ei näyttöä | 14 592 | 14 042 |
Syyteoikeus vanhentunut | 491 | 559 |
Ei syyteoikeutta | 1 478 | 1 517 |
Vähäisyysperuste | 1 990 | 1 979 |
Nuoruusperuste | 360 | 409 |
Kohtuusperuste | 2 316 | 2 332 |
Yhtymisperuste | 703 | 694 |
Tieliikennelain 104 pykälä 1 momentti | 77 | 104 |
Muu lainkohta | 239 | 164 |
Syyttäjän käsittelemistä asioista 70 prosenttia ratkaistiin alle kahdessa kuukaudessa. Yli puoli vuotta käsittely kesti 11 prosentissa kaikista asioista. Keskimääräinen käsittelyaika syyttäjän ratkaisemissa asioissa oli 2,2 kuukautta. Rikoksen tekopäivästä syyttäjän ratkaisuun kului keskimäärin 7,6 kuukautta. Keskimääräinen aika vaihtelee suuresti eri rikostyyppien välillä. Pisimmän ajan rikoksen tekopäivästä syyttäjän ratkaisuun veivät talousrikokset, kuten törkeät veropetokset, kirjanpitorikokset ja velallisen epärehellisyys. Nopeimmin syyttäjä ratkaisi rattijuopumukset ja muut liikennerikokset.
Tilastokeskus on julkaissut syyttäjä-tilastoa vuodesta 1979 lähtien. Tilasto sisältää kaksi osakokonaisuutta, syyttäjällä päättyneiden juttujen tilaston ja tilaston syyttämättä jätetyistä. Päättyneissä jutuissa tilastoitava yksikkö on juttu, syyttämättä jätettyjen tilastoissa se on syyttämättä jätetty henkilö. Tilastossa on myös juttujen keskimääräiset käsittelyajat rikoksen tapahtuma-ajankohdasta aina syyttäjän antamaan päätökseen. Syyttäjän ratkaisut -tilasto ei sisällä tietoja syyttäjän vahvistamista rangaistusmääräyksistä.
Lähde: Oikeustilastot, Tilastokeskus
Lisätietoja: Heli Hiltunen (09) 1734 3314, oikeus@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (237,3 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Syyttäjän ratkaisut (27.5.2011)
Päivitetty 27.05.2011
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Syyttäjän ratkaisut [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-2294. 2010. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 18.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/syytr/2010/syytr_2010_2011-05-27_tie_001_fi.html