Julkaistu: 30.4.2008
Teollisuustuotanto kasvoi maaliskuussa 2,5 prosenttia vuoden takaisesta
Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2008 maaliskuussa 2,5 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Muu metalliteollisuus kasvoi maaliskuussa eniten. Sen tuotanto kasvoi 9,9 prosenttia. Kemianteollisuuden tuotanto kasvoi 4,3 prosenttia. Elektroniikka ja sähkötuotteiden valmistus väheni maaliskuussa 0,3 prosenttia. Muun tehdasteollisuuden tuotanto väheni 4,2 prosenttia. Eniten väheni puu- ja paperiteollisuuden tuotanto, 9 prosenttia.
Vuoden 2008 alussa on edelleen lisätty soveltuvin osin arvotietojen käyttöä. Tämä on mahdollistanut teollisuusyritysten tuottamien palveluiden sisällyttämisen tilastoon aiempaa kattavammin. Palvelut voivat sisältää paitsi ns. teollisia palveluita (korjaus, huolto ja asennus) myös muita palveluita kuten tutkimus- ja kehittämispalvelut, hallintopalvelut, rojalti- ja lisenssitulot ja välityspalvelut. Toimenpiteet ovat parantaneet myös otospohjaisen kuukausi-indeksin peittävyyttä.
Tilastokeskus on siirtynyt tammikuun julkistamisesta alkaen käyttämään julkistamistiedotteessa työpäiväkorjatuista tiedoista laskettuja vuosimuutosprosentteja kausitasoitetuista luvuista laskettujen sijaan. Muutos perustuu viimeisimpiin kansainvälisiin suosituksiin. Aikaisemmin käytetyt kausitasoitetut pisteluvut, muutosprosentit ja kaikki aiemmin julkaistut tiedot löytyvät edelleen Tilastokeskuksen internet-palvelusta.
Tarkennetut maaliskuun tiedot julkaistaan huhtikuun teollisuustuotannon tietojen yhteydessä 30.5.2008 kello 9.00.
Lisätietoja teollisuustuotannon volyymi-indeksin tarkentumisesta oheisesta linkistä
http://tilastokeskus.fi/til/ttvi/2008/03/ttvi_2008_03_2008-04-30_uut_001.html
Teollisuustuotannon työpäiväkorjattu muutos toimialoittain 3/2007-3/2008, %
Teollisuustuotannon kausitasoitettu muutos
edellisestä kuukaudesta, %
Teollisuustuotannon työpäiväkorjattu muutos edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta, %
Lähde: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 2008, maaliskuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Kari Rautio (09) 1734 2479,volyymi.indeksi@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala
- Katsaukset
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
- Kuviot
-
- Elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistus TOL DL, teollisuustuotannon volyymi-indeksi 1995 - 2008 maaliskuu, 2000=100 (30.4.2008)
- Kemian teollisuus TOL 23-25, teollisuustuotannon volyymi-indeksi 1995 - 2008 maaliskuu, 2000=100 (30.4.2008)
- Muu metalliteollisuus TOL met -DL, teollisuustuotannon volyymi-indeksi 1995 - 2008 maaliskuu, 2000=100 (30.4.2008)
- Muu tehdasteollisuus TOL 15, 17, 18, 19, 22, 26, 36, 37 teollisuustuotannon volyymi-indeksi 1995 - 2008 maaliskuu, 2000=100 (30.4.2008)
- Puu- ja paperiteollisuus TOL 20-21, teollisuustuotannon volyymi-indeksi 1995 - 2008 maaliskuu, 2000=100 (30.4.2008)
- Teollisuustuotannon kausitasoitettu muutosprosentti edellisestä kuukaudesta (30.4.2008)
- Teollisuustuotannon kausitasoitettu muutosprosentti helmikuu 2008 / maaliskuu 2008 (30.4.2008)
- Teollisuustuotannon trendi TOL C,D,E, Suomi, Saksa, Ruotsi, Ranska ja Iso-Britannia 1995 - 2008, 2000=100 (30.4.2008)
- Teollisuustuotannon työpäiväkorjattu muutosprosentti edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta (30.4.2008)
- Teollisuustuotannon työpäiväkorjattu muutosprosentti maaliskuu 2007 / maaliskuu 2008 (30.4.2008)
Päivitetty 30.4.2008
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Teollisuustuotannon volyymi-indeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3788. maaliskuu 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ttvi/2008/03/ttvi_2008_03_2008-04-30_tie_001.html