Julkaistu: 10.2.2014
Teollisuustuotanto väheni joulukuussa 5,2 prosenttia vuoden takaisesta
Koko teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2013 joulukuussa 5,2 prosenttia pienempi kuin vuoden 2012 joulukuussa. Vuonna 2013 teollisuustuotanto väheni ennakkotietojen mukaan 3,4 prosenttia vuoden takaisesta. Vuonna 2012 teollisuustuotanto väheni ennakkotietojen mukaan noin 2 prosenttia. Edellisen kerran teollisuustuotanto on vähentynyt kahtena peräkkäisenä vuonna vuosina 1990 ja 1991.
Koko teollisuustuotannon (BCDE) työpäiväkorjattu muutos edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta, %, TOL 2008
Kausitasoitettu tuotanto väheni joulukuussa 2,2 prosenttia marraskuuhun verrattuna. Marraskuussa kausitasoitettu tuotanto oli 0,9 prosenttia suurempi kuin lokakuussa. Lokakuussa tuotanto väheni 0,1 prosenttia edelliseen kuukauteen verrattuna.
Koko teollisuustuotannon (BCDE) kausitasoitettu muutos edellisestä kuukaudesta, %, TOL 2008
Teollisuustuotanto väheni joulukuussa useilla päätoimialoilla. Eniten tuotanto väheni kaivostoiminnassa, 23,1 prosenttia. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto oli joulukuussa 20,1 prosenttia pienempi kuin vuoden 2012 joulukuussa. Kemianteollisuuden tuotanto oli 3,7 prosenttia pienempi kuin joulukuussa 2012. Päätoimialoista tuotanto kasvoi eniten metsäteollisuudessa, 6,2 prosenttia. Myös elintarviketeollisuuden tuotanto kasvoi joulukuussa 1,7 prosenttia vuoden takaisesta.
Teollisuustuotannon työpäiväkorjattu muutos toimialoittain 12/2012-12/2013, %, TOL 2008
Joulukuussa teollisuuden (C) kapasiteetin käyttöaste oli 76,3 prosenttia eli 2,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Metsäteollisuuden kapasiteetista oli joulukuussa käytössä 76,7 prosenttia eli 4 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2012 joulukuussa. Metalliteollisuuden kapasiteetin käyttöaste oli joulukuussa 77,8 prosenttia, joka oli 2,2 prosenttiyksikköä vuoden takaista suurempi.
Tarkennetut vuoden 2013 joulukuun tiedot julkaistaan vuoden 2014 tammikuun teollisuustuotantoa koskevien tietojen yhteydessä 10.3.2014 kello 9.00. Tarkentumiseen vaikuttaa uusimmassa julkistuksessa käytettävä estimointi, joka koskee alle 50 hengen yritysten osalta käytettävää kausiveroaineistoa. Menetelmästä johtuen edellisten kuukausien kausitasoitetut luvut voivat muuttua, vaikka alkuperäiset luvut eivät tarkentuisi. Kausitasoitetut luvut on myös työpäiväkorjattu.
Lähde: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 2013, joulukuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Kari Rautio 09 1734 2479, Salla Simola 09 1734 3308, volyymi.indeksi@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala
Julkaisu pdf-muodossa (366,6 kt)
- Katsaukset
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Teollisuustuotannon työpäiväkorjattu muutosprosentti joulukuu 2012 /joulukuu 2013, TOL 2008 (10.2.2014)
- Liitekuvio 2. Teollisuustuotannon kausitasoitettu muutosprosentti marraskuu 2013 /joulukuu 2013, TOL 2008 (10.2.2014)
- Liitekuvio 3. Kausitasoitettu teollisuustuotanto Suomi, Saksa, Ruotsi, Ranska ja Iso-Britannia (BCD) 2000 - 2013, 2010=100, TOL 2008 (10.2.2014)
- Laatuselosteet
- Tietojen tarkentuminen
-
- Tietojen tarkentuminen (10.2.2014)
Päivitetty 10.2.2014
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Teollisuustuotannon volyymi-indeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3788. joulukuu 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 9.10.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ttvi/2013/12/ttvi_2013_12_2014-02-10_tie_001_fi.html