Julkaistu: 10.12.2015
Teollisuustuotanto väheni lokakuussa 0,8 prosenttia vuoden takaisesta
Koko teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2015 lokakuussa 0,8 prosenttia pienempi kuin vuoden 2014 lokakuussa. Tammi-lokakuun aikana teollisuustuotanto väheni 1,6 prosenttia edellisvuodesta. Syyskuun teollisuustuotannon kasvu kääntyi lokakuussa lieväksi laskuksi. Myönteistä lokakuun kehityksessä oli, että kapasiteetin käyttöaste kasvoi useilla teollisuuden päätoimialoilla vuoden takaisesta.
Koko teollisuustuotannon (BCDE) työpäiväkorjattu muutos edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta, %, TOL 2008
Kausitasoitettu tuotanto väheni lokakuussa 0,8 prosenttia syyskuuhun verrattuna. Syyskuussa kausitasoitettu tuotanto kasvoi 1,2 prosenttia elokuusta. Elokuussa kausitasoitettu tuotanto oli edelliskuukauden tasolla.
Koko teollisuustuotannon (BCDE) kausitasoitettu muutos edellisestä kuukaudesta, %, TOL 2008
Teollisuustuotanto väheni lokakuussa useilla päätoimialoilla. Eniten tuotanto väheni kaivostoiminnassa, 10,5 prosenttia. Elintarviketeollisuuden tuotanto väheni lokakuussa 2,0 prosenttia vuoden takaisesta. Metsäteollisuuden tuotanto väheni lokakuussa 3,0 prosenttia vuoden takaisesta.
Teollisuustuotannon työpäiväkorjattu muutos toimialoittain 10/2014-10/2015, %, TOL 2008
Lokakuussa teollisuuden (C) kapasiteetin käyttöaste oli 81,9 prosenttia, joka oli prosenttiyksikön enemmän kuin vuotta aiemmin. Metsäteollisuuden kapasiteetista oli lokakuussa käytössä 88 prosenttia eli 1,7 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2014 lokakuussa. Metalliteollisuuden kapasiteetin käyttöaste oli lokakuussa 83,5 prosenttia eli 1,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Tarkennetut vuoden 2015 lokakuun tiedot julkaistaan vuoden 2015 marraskuun teollisuustuotantoa koskevien tietojen yhteydessä 8.1.2016 kello 9.00. Tarkentumiseen vaikuttaa uusimmassa julkistuksessa käytettävä estimointi, joka koskee alle 50 hengen yritysten osalta käytettävää kausiveroaineistoa. Menetelmästä johtuen edellisten kuukausien kausitasoitetut luvut voivat muuttua, vaikka alkuperäiset luvut eivät tarkentuisi. Kausitasoitetut luvut on myös työpäiväkorjattu.
Lähde: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 2015, lokakuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Kari Rautio 029 551 2479, Heidi Myllylä 029 551 3792, volyymi.indeksi@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko
Julkaisu pdf-muodossa (347,4 kt)
- Katsaukset
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Teollisuustuotannon työpäiväkorjattu muutosprosentti lokakuu 2014 /lokakuu 2015, TOL 2008 (10.12.2015)
- Liitekuvio 2. Teollisuustuotannon kausitasoitettu muutosprosentti syyskuu 2015 /lokakuu 2015, TOL 2008 (10.12.2015)
- Liitekuvio 3. Kausitasoitettu teollisuustuotanto Suomi, Saksa, Ruotsi, Ranska ja Iso-Britannia (BCD) 2005 - 2015, 2010=100, TOL 2008 (10.12.2015)
- Laatuselosteet
-
- Teollisuustuotannon volyymi-indeksin laatuseloste (10.12.2015)
- Tietojen tarkentuminen
-
- Tietojen tarkentuminen (10.12.2015)
Päivitetty 10.12.2015
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Teollisuustuotannon volyymi-indeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3788. lokakuu 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ttvi/2015/10/ttvi_2015_10_2015-12-10_tie_001_fi.html