Julkaistu: 15.2.2018
Suomen ennakkoväkiluku vuoden 2017 lopussa 5 516 224
Tilastokeskuksen vuoden 2017 ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli vuoden lopussa 5 516 224. Maamme väkiluku kasvoi vuoden 2017 aikana 12 927 henkeä, mikä on 3 062 henkeä vähemmän kuin vuonna 2016.
Suomen väkiluku 2000–2016 ja ennakkoväkiluku 2017
Maakunnittaisten ennakkotietojen mukaan väkiluku kasvoi vuonna 2017 vain Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla.
Väkiluku kasvoi määrällisesti eniten Uudellamaalla, jossa väestö kasvoi 19 351 hengellä. Seuraavaksi eniten väkiluku kasvoi Pirkanmaalla, 2 874 hengellä. Väkilukuun suhteutettuna väestönlisäys oli suurinta Uudellamaalla, 11,8 promillea ja Ahvenanmaalla, 9,8 promillea. Pirkanmaan suhteellinen väestönkasvu oli kolmanneksi suurinta, 5,6 promillea. Määrällisesti suurin väestötappio oli Kymenlaaksossa, joka menetti väkiluvustaan 2 033 henkeä. Etelä-Savon väkiluku väheni 1 719 hengellä, mikä oli toiseksi suurin väestötappio. Suhteellisesti suurimman väestötappion vuonna 2017 koki Etelä-Savo, tappion ollessa 11,5 promillea.
Lähde: Väestön ennakkotilasto, Tilastokeskus
Lisätietoja: Joonas Toivola 029 551 3355, Matti Saari 029 551 3401, Joni Rantakari 029 551 3249, info@stat.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (228,2 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste, Väestön ennakkotilasto (15.2.2018)
Päivitetty 15.2.2018
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Väestön ennakkotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8381. joulukuu 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vamuu/2017/12/vamuu_2017_12_2018-02-15_tie_001_fi.html