Uutisia 14.4.2020

Koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset vaikuttavat kuluttajahintaindeksin tiedonkeruuseen

Koronavirus on rajoittanut jo kuukauden ajan yhteiskuntamme toimintaa. Rajoitusten vaikutukset tulevat näkymään tilastoissa ja niiden tuottamissa aikasarjoissa, mutta jo nyt joudumme arvioimaan, miten rajoitukset vaikuttavat tilastoaineiston tiedonkeruuseen. Myös kuluttajahintaindeksin tiedonkeruussa ja aineiston käsittelyssä huomioidaan muuttunut tilanne.

Kuluttajahintaindeksin laadun kannalta on tärkeää, että hintakeruu tehdään kuukaudesta toiseen samanlaisena. Perinteisesti tiedonkeruu on toteutettu kenttäkeruuna ympäri Suomen sekä keskitetysti Tilastokeskuksessa. Osan aineistosta keräävät haastattelijat kaupoissa, osa tulee myyntitapahtumat sisältävänä ns. massa-aineistona suoraan yritysten tietojärjestelmistä tiedonkäsittelyyn ja osa hinnoista kerätään internetistä tai muista lähteistä.

Liikkumisrajoitusten vuoksi perinteistä hintakeruuta ei pystytä enää toteuttamaan kenttäkeruuna vaan se täytyy korvata vaihtoehtoisin menetelmin. Vaihtoehtoisia keruumenetelmiä käytetään, jotta hintakeruuaineistoon ei jää liikaa puuttuvia hintoja.

Puuttuvien tietojen paikkaamisessa käytetyt menetelmät ovat toteutusjärjestyksessä seuraavat:

  1. poimitaan vastaavien tuotteiden tai palveluiden hinnat yrityksen internetsivuilta tai puhelinkeruuna
  2. korvataan puuttuvat hinnat yrityksen massa-aineistosta keruun tuotteita vastaavilla hinnoilla
  3. korvataan puuttuvat hinnat toisen liikkeen vastaavilla tiedoilla
  4. imputoidaan (puuttuvia havaintoja paikataan jollain korvaavilla arvoilla) puuttuva hinta saman hyödykeryhmän muiden tuotteiden tai palveluiden hinnanmuutoksella
  5. otetaan edellinen kerätty hintatieto nykykuukauden hinnaksi (ns. carry-forward).   

Maaliskuun osalta hintakeruu saatiin toteutettua jokseenkin perinteisellä tavalla. Joidenkin hyödykeryhmien osalta puuttuvia hintoja kuvaava imputointiaste nousi hieman keskimääräiseen kuukauteen nähden. Huhtikuussa puuttuvien tietojen imputointia joudutaan tekemään enemmän, koska silloin hintakeruu ei toteudu perinteisessä laajuudessa. Näistä muutoksista tiedotetaan huhtikuun julkistuksen yhteydessä.

Lue lisää: COVID-19-viruksen vaikutus kuluttajahintaindeksin tiedonkeruuseen, aineiston käsittelyyn ja indeksilaskentaan (pdf)

Kuluttajahintaindeksi
 

Lisätietoja: yliaktuaari Kristiina Nieminen p. 029 551 2957