Näillä sivuilla kuvattavat käsitteet ovat sanoja ja ilmauksia, joita käytetään tilastoissa tietyssä, rajatussa merkityksessä. Arkipuheessa sanalla voi olla eri merkitys. Kunkin määritelmän yhteydestä löydät tiedon, missä tilastoissa käsitettä käytetään.

Jos etsit tilastolukuja, siirry määritelmästä tilaston sivulle.

Koulutuksen käyttömenot

Koulutuksen käyttömenoihin sisältyvät oppilaitosten käyttömenojen (ks. erillinen määritelmä) lisäksi myös esiopetuksen, oppisopimuskoulutuksen, muun koulutuksen ja opintotuen käyttömenot.

Käyttömenoiksi on luettu valtionosuusjärjestelmässä mukana olevien oppilaitosten osalta valtionosuuslainsäädännön mukaisesti ilmoitetut käyttötalouden bruttomenot sekä ns. pienet hankkeet. Ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulukoulutuksen menot ennen vuotta 2015 eivät sisällä pieniä hankkeita. Pienten hankkeiden osuus ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulukoulutuksen menoista ennen vuotta 2015 on osittain arvioitu aikasarjatiedoissa. Investointimenot eivät sisälly käyttömenoihin. Opiskelijaa kohden lasketut käyttömenot on saatu jakamalla koulutussektorittaiset kustannusvuoden menot syyslukukauden opiskelijamäärien vuosikeskiarvolla.

Esiopetuksen menoiksi on laskettu elokuusta 2000 alkaen päiväkotien ja peruskoulujen yhteydessä tapahtuva 6-vuotiaiden lasten maksuton esiopetus. Sairaala- ja vammaisopetuksen menot sisältyvät lukuihin. Koulukuljetusten kustannukset sisältyvät esiopetuksen menoihin elokuusta 2004 alkaen. Kuntien ja kuntayhtymien menoissa esiopetuksen menot eivät sisällä palautusjärjestelmän arvonlisäveroa lukuun ottamatta pieniä hankkeita.

Oppisopimuskoulutuksen menot sisältävät oppisopimuskoulutuksena järjestetyn ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen menot mukaan lukien Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tukeman oppisopimuskoulutuksen menot.

Muu koulutus sisältää kansanopistojen ja kansalaisopistojen menot sekä musiikkioppilaitosten ja liikunnan koulutuskeskusten muun kuin tutkintoon johtavan koulutuksen menot. Vuodesta 1999 alkaen kansanopistojen ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten tutkintoon johtavan koulutuksen menot sisältyvät perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulukoulutuksen lukuihin. Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten ja opintokeskusten menot eivät sisälly muu koulutus -ryhmän lukuihin.

Koulutuksen hallinnon menot sisältyivät koulutuksen käyttömenoihin vuoden 2014 tietoihin asti, mutta vuoden 2015 tietojen julkistuksesta alkaen koulutuksen käyttömenot eivät sisällä koulutuksen hallinnon menoja vuosi- tai aikasarjatiedoissa. Hallintomenot sisälsivät opetusministeriön, Opetushallituksen sekä kuntien ja kuntayhtymien opetus- ja kulttuuritoimen hallinnon toimintamenot. Oppilaitosten omat hallintomenot on luettu niiden käyttömenoihin.

Opintotuki sisältää opintorahan, asumislisän, aikuisopintorahan, korkotuen ja -avustuksen, takausvastuusuoritukset, ateriatuen ja koulumatkatuen.



Määritelmää käyttävät tilastot

Määritelmän voimassaoloaika

  • Voimassa oleva

Koulutuksen käyttömenoihin sisältyvät oppilaitosten käyttömenojen (ks. erillinen määritelmä) lisäksi myös esiopetuksen, oppisopimuskoulutuksen, muun koulutuksen ja opintotuen käyttömenot.

Käyttömenoiksi on luettu valtionosuusjärjestelmässä mukana olevien oppilaitosten osalta valtionosuuslainsäädännön mukaisesti ilmoitetut käyttötalouden bruttomenot sekä ns. pienet hankkeet. Ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulukoulutuksen menot eivät sisällä pieniä hankkeita. Pienten hankkeiden osuus ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulukoulutuksen menoista on osittain arvioitu aikasarjatiedoissa. Investointimenot eivät sisälly käyttömenoihin. Opiskelijaa kohden lasketut käyttömenot on saatu jakamalla koulutussektorittaiset kustannusvuoden menot syyslukukauden opiskelijamäärien vuosikeskiarvolla.

Esiopetuksen menoiksi on laskettu elokuusta 2000 alkaen päiväkotien ja peruskoulujen yhteydessä tapahtuva 6-vuotiaiden lasten maksuton esiopetus. Sairaala- ja vammaisopetuksen menot sisältyvät lukuihin. Koulukuljetusten kustannukset sisältyvät esiopetuksen menoihin elokuusta 2004 alkaen.

Oppisopimuskoulutuksen menot sisältävät oppisopimuskoulutuksena järjestetyn ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen menot mukaan lukien Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tukeman oppisopimuskoulutuksen menot.

Muu koulutus sisältää kansanopistojen ja kansalaisopistojen menot sekä musiikkioppilaitosten ja liikunnan koulutuskeskusten muun kuin tutkintoon johtavan koulutuksen menot. Vuodesta 1999 alkaen kansanopistojen ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten tutkintoon johtavan koulutuksen menot sisältyvät perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulukoulutuksen lukuihin. Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten ja opintokeskusten menot eivät sisälly muu koulutus -ryhmän lukuihin.

Koulutuksen hallinnon menot sisältyivät koulutuksen käyttömenoihin vuoden 2014 tietoihin asti, mutta vuoden 2015 tietojen julkistuksesta alkaen koulutuksen käyttömenot eivät sisällä koulutuksen hallinnon menoja vuosi- tai aikasarjatiedoissa. Hallintomenot sisälsivät opetusministeriön, Opetushallituksen sekä kuntien ja kuntayhtymien opetus- ja kulttuuritoimen hallinnon toimintamenot. Oppilaitosten omat hallintomenot on luettu niiden käyttömenoihin.

Opintotuki sisältää opintorahan, asumislisän, aikuisopintorahan, korkotuen ja -avustuksen, takausvastuusuoritukset, ateriatuen ja koulumatkatuen.



Määritelmää käyttävät tilastot

Määritelmän voimassaoloaika

  • 5.5.2017 - 3.5.2018

Lähdeorganisaatio

  • Tilastokeskus

Lähdeorganisaatio

  • Tilastokeskus

Jaa