Näillä sivuilla kuvattavat käsitteet ovat sanoja ja ilmauksia, joita käytetään tilastoissa tietyssä, rajatussa merkityksessä. Arkipuheessa sanalla voi olla eri merkitys. Kunkin määritelmän yhteydestä löydät tiedon, missä tilastoissa käsitettä käytetään.

Jos etsit tilastolukuja, siirry määritelmästä tilaston sivulle.

Taajama-aste

Taajama-aste tarkoittaa taajamissa asuvien osuutta kunnan siitä väestöstä, jonka asuinpaikka on koordinaatein määriteltävissä. Ennen vuoden 2000 väestölaskentaa ja taajamarajausta taajama-aste laskettiin suhteuttamalla taajamissa asuva väki kunnan koko väkilukuun, joka sisälsi myös koordinaatittoman väestön (mm. asunnottomat ja laitosväestön ). Vuoden 2000 väestölaskennasta lähtien koordinaatillinen laitosväestö on luettu taajamaväestöön, jos laitos kuuluu taajamaan tai se muodostaa itse taajaman.

Taajama-aste ilmaistaan pilkulla eroteltuna desimaalilukuna.

Taajama-aste lasketaan vuosittain, tuolloin kyseessä olevan vuoden väki viedään viimeisimmän taajamarajauksen taajamiin.



Määritelmää käyttävät tilastot

Määritelmän voimassaoloaika

  • Voimassa oleva

Lähdeorganisaatio

  • Tilastokeskus

Lähikäsitteet


Jaa