Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 2.12.2011

Tutkinnon suorittaneen väestön määrä moninkertaistunut 40 vuodessa

Vuoden 2010 loppuun mennessä 3 005 000 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut tutkinnon lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakoulu- tai yliopistokoulutuksessa. 40 vuotta aiemmin heitä oli 3,4 kertaa vähemmän eli 882 000. Vuoden 1970 loppuun mennessä joka neljäs ja vuoden 2010 loppuun mennessä kaksi kolmesta 15 vuotta täyttäneestä oli suorittanut tutkinnon perusasteen jälkeen.

15 vuotta täyttänyt väestö koulutusasteen mukaan 1970–2010

15 vuotta täyttänyt väestö koulutusasteen mukaan 1970–2010

Ainoastaan perusasteen tutkinnon (perus-, keski- ja kansakoulun käyneet) suorittaneita oli vuonna 2010 yhteensä 1 483 000, kolmannes 15 vuotta täyttäneestä väestöstä. Keskiasteen tutkinnon suorittaneita oli 39 prosenttia ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneita 28 prosenttia. Vuonna 1970 ainoastaan perusasteen tutkinnon suorittaneita oli 2 600 000, kolme neljäsosaa 15 vuotta täyttäneestä väestöstä. Keskiasteen tutkinnon suorittaneita oli tuolloin 16 prosenttia ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneita 9 prosenttia.

Tutkinnon suorittaneiden osuus 15 vuotta täyttäneestä väestöstä oli vuonna 2010 korkein Kauniaisissa, 79 prosenttia. Matalin osuus oli Rautavaaralla, 49 prosenttia. Tutkinnon suorittaneiden osuus 15 vuotta täyttäneestä väestöstä on 40 vuoden aikana noussut vähiten Kauniaisissa ja eniten Oulun ympäristökunnissa. Vertailut on tehty 1.1.2011 kuntaluokituksen mukaisena.


Lähde: Koulutustilastot 2011. Tilastokeskus

Lisätietoja: Aila Repo (09) 1734 3271, koulutustilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (376,7 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 2.12.2011

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön koulutusrakenne [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-4586. 2010. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vkour/2010/vkour_2010_2011-12-02_tie_001_fi.html