Uutisia 19.8.2013

Gunnar Modeen -mitali Liv Hobbelstad Simpsonille

Suomen Tilastoseuran joka kolmas vuosi myöntämä Gunnar Modeen -mitali myönnettiin tänä vuonna norjalaiselle Liv Hobbelstad Simpsonille. Mitali luovutettiin Pohjoismaisessa tilastokokouksessa Bergenissä Norjassa.

Liv Hobbelstad Simpson on vaikuttanut taloustilastojen alalla niin Norjassa kuin kansainvälisestikin aina 1960-luvulta lähtien. Hänen päämääränään on ollut luoda korkeat laatuvaatimukset täyttävä kansantalouden tilinpito, joka käyttää dataa monesta virallisten tilastojen lähteestä. Hän on keskittynyt työurallaan muun muassa käsitteiden ja metodien kehittämiseen sekä tehokkaiden ja vakaiden tuotantoprosessien menetelmiin.

Uransa alkuvaiheessa hän oli keskeisessä roolissa YK:n uuden kansantalouden tilinpidon järjestelmän käyttöönotossa Norjan kansantalouden tilinpidossa. Norjan tilastoviraston taloustilastojohtajana hän uudisti tiedonkeruumenetelmiä ja oli mukana kehittämässä kansantalouden tilinpitoa.

Kansainvälisesti Liv Simpson on edistänyt keskuspankkien ja tilastovirastojen yhteistyötä ja ollut vaikuttamassa muun muassa EEA-sopimuksen syntyyn EU:n ja EFTA:n välillä. Hän on myös avustanut Afrikan eri maita taloustilastotieteeseen ja kansantalouden tilinpitoon liittyvissä asioissa useamman vuoden ajan.

Gunnar Modeenin rahaston mitali luovutetaan merkittävälle pohjoismaiselle tilastotieteilijälle. Mitalin saajan valitsee Suomen Tilastoseuran hallitus ja mitali luovutetaan pohjoismaisessa tilastokokouksessa. Ensimmäinen mitali luovutettiin vuonna 1989.

Gunnar Modeen (1895 - 1988) oli merkittävä tilastoalan vaikuttaja Suomessa 1900-luvun alkupuolella. Erityisesti hän vaikutti väestötilastojen ja suomalaisen väestöpolitiikan kehittymiseen 1930- ja 1940-luvuilla. Hän kehitti myös asunto- ja palkkatilastoja sekä elinkustannusindeksiä.

Lisätietoja: Pohjoismainen tilastokokous 2013
Suomen Tilastoseura