Uutisia 17.12.2013

Maksutasetilastointi siirtyy Tilastokeskukseen vuoden vaihteessa

Suomen Pankki ja Tilastokeskus allekirjoittivat kesällä 2013 sopimuksen maksutasetilastoinnin siirtämisestä Suomen Pankista Tilastokeskukseen. Siirto on osa valtion vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmaa, jossa yhdeksi tavoitteeksi on asetettu tilastoinnin keskittäminen Tilastokeskukseen.

Syksyn aikana on valmisteltu siirtoon liittyviä kysymyksiä, tarkennettu osapuolten vastuita ja tehtäviä, pyydetty Euroopan keskuspankin kantaa siirtoon ja hoidettu henkilöstön siirtoon liittyviä tehtäviä. Yhteistyö Tilastokeskuksen ja Suomen Pankin kanssa on ollut säännöllistä ja keskittämistä on edistetty hyvässä yhteishengessä.

Hyvästä yhteistyöstä on osoituksena kansainvälisestikin poikkeuksellinen ratkaisu, jossa Tilastokeskus käyttää seuraavan kolmen vuoden ajan tilaston tuottamisessa Suomen Pankissa rakennettua tietojärjestelmää etäyhteyden kautta. Pitkän aikavälin tavoitteena on integroida maksutasetilaston tietojärjestelmä osaksi kansantalouden tilinpidon tietojärjestelmää.

Maksutasetilaston julkistaminen tehdään vuonna 2014 ensimmäisen puolen vuoden ajan Suomen Pankin verkkosivujen kautta. Tilastokeskuksen verkkosivuilla ensimmäinen julkistus tehdään heinäkuussa 2014 uuden maksutasemanuaalin mukaisena. Osapuolet ilmoittavat omilla verkkosivuillaan muutoksesta ja ohjaavat tilastojen käyttäjät maksutasetilaston tietolähteille.

Tilastokeskus vastaa vuoden 2014 alusta lähtien pääosin myös maksutasetilaston tietojen keräämisestä. Ensimmäisen vuoden tiedonkeruu tehdään Suomen Pankin ja Tilastokeskuksen yhteistiedonkeruuna, josta tiedotetaan tiedonantajia erikseen. Suomen Pankki kerää edelleen rahoitussektoria koskevat tiedot maksutasetilastoa varten.

Lisätietoja:
Leena Storgårds, tilastojohtaja, Tilastokeskus, puh. 09 1734 2257
Laura Vajanne, tilastopäällikkö, Suomen Pankki, puh. 010 831 2204