Kuolleita historiallisen paljon Suomessa vuonna 2022

Katsaus liittyy aiheisiin:Väestö ja yhteiskunta
katsaus | Väestön ennakkotilasto 31.12.2022

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli joulukuun 2022 lopussa 5 565 519. Maamme väkiluku kasvoi vuoden 2022 aikana 17 278 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 34 780 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 17 953 vähemmän kuin kuolleita.

Syntyvyys laski ennätyslukemiin

Joulukuun ennakkotilaston mukaan vuonna 2022 syntyi 44 933 lasta, mikä on 4 661 lasta vähemmän kuin vuonna 2021. Kuolleiden määrä oli 62 886, mikä on 5 227 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2022 elävänä syntyneiden määrä oli pienin yli 150 vuoteen ja kuolleiden määrä suurin sitten sotavuosien.

Ennakkotietojen mukaan syntyvyys laski edellisvuodesta. Ennakollinen kokonaishedelmällisyysluku oli 1,32 vuonna 2022, kun kalenterivuonna 2021 se oli 1,46. Kokonaishedelmällisyysluku on mittaushistorian alhaisin. Kokonaishedelmällisyysluku kertoo, kuinka monta lasta nainen synnyttäisi elämänsä aikana, jos syntyvyys pysyisi laskentavuoden tasolla.

Ennakkotietojen mukaan vastasyntyneen elinajanodote oli pojilla 78,6 ja tytöillä 83,8 vuonna 2022. Pojilla laskua oli edellisvuoteen 0,5 ja tytöillä 0,6 vuotta. Sekä pojilla että tytöillä elinajanodote pudonnut viimeksi näin paljon vuonna 1957 (Aasialainen influenssa).

Maahanmuuttojen määrä mittaushistorian korkein

Ulkomailta muutti Suomeen vuoden 2022 aikana 48 086 henkeä ja Suomesta ulkomaille 13 306 henkeä. Maahanmuuttoja oli 11 722 enemmän ja maastamuuttoja 153 vähemmän kuin edellisvuonna. Suomen kansalaisia maahanmuuttajista oli 7 398 ja maastamuuttajista 8 741. Vuonna 2022 maahanmuuttojen määrä oli mittaushistorian korkein. Myös nettomaahanmuutto oli vuonna 2022 mittaushistorian korkein. Vuoden 2022 maahanmuuttojen lukumäärässä ei ole mukana tilapäisen suojelun nojalla Suomesta oleskeluluvan saaneita ukrainalaisia, sillä viralliseen väestöön lukeutuvat vain henkilöt, joilla on Suomessa kotikunta.

Kuntien välisiä muuttoja kertyi vuoden 2022 aikana ennakkotietojen mukaan 292 976. Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 10 959 muuttoa vuoden 2022 kuntajaon mukaan.

Väkiluku nousi eniten Uudellamaalla

Maakunnittaisten ennakkotietojen mukaan väkiluku kasvoi vuonna 2022 Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla.

Väkiluku nousi vuonna 2022 määrällisesti eniten Uudellamaalla, jossa väestö kasvoi 19 151 hengellä. Seuraavaksi eniten väkiluku kasvoi Pirkanmaalla, 5 297 hengellä. Myös väkilukuun suhteutettuna väestönkasvu oli suurinta Uudellamaalla, 11,1 ‰, ja Pirkanmaalla, 10,0 ‰. Varsinais-Suomen suhteellinen väestönkasvu oli kolmanneksi suurinta, 4,5 ‰.

Määrällisesti suurin väestötappio oli Kymenlaaksossa, joka menetti väestöstään 1 862 henkeä. Satakunnan väkiluku väheni 1 628 hengellä, mikä oli toiseksi suurin väestötappio. Suhteellisesti suurimman väestötappion, 11,6 ‰, koki Kymenlaakso.

Kuntien välisestä ja kansainvälisestä nettomuutosta eli kokonaisnettomuutosta eniten muuttovoittoa saivat Uusimaa, 17 464 henkeä, ja Pirkanmaa, 6 688 henkeä. Myös suhteellisesti eniten muuttovoittoa kokonaisnettomuuton mukaan saivat Pirkanmaa, 12,6 ‰, sekä Uusimaa, 10,1 ‰.

Muuttotappiota kokonaisnettomuutosta koki maakunnista ainoastaan Kymenlaakso, jonka muuttotappio oli 255 henkeä. Suhteellisesti Kymenlaakson muuttotappio kokonaisnettomuutosta oli 1,6 ‰ väestöstä.

Muuttoja maakunnasta toiseen tehtiin vuoden 2022 aikana 135 069. Maakuntien välisessä muutossa muuttovoittoa saivat Pirkanmaa, Varsinais-Suomi, Uusimaa, Keski-Suomi, Pohjois-Savo ja Ahvenanmaa. Määrällisesti eniten maakuntien välisen muuton voittoa oli Pirkanmaalla, 3 840 henkeä. Myös suhteellinen muuttovoitto oli suurinta Pirkanmaalla, 7,3 ‰ väestöstä.

Määrällisesti suurin muuttotappio maakuntien välisessä muutossa oli Etelä-Karjalassa, 837 henkeä. Suhteellisesti suurin muuttotappio maakuntien välisessä muutossa oli Kainuussa, 7,5 ‰ väestöstä.

Solmittujen avioliittojen määrä kasvoi edellisvuodesta

Ennakkotietojen mukaan vuonna 2022 solmittiin 21 654 avioliittoa, joista 21 230 oli eri sukupuolta olevien parien ja 424 samaa sukupuolta olevien parien avioliittoja. Saman sukupuolen avioliitoista 291 oli kahden naisen ja 133 kahden miehen avioliittoja. Solmittuja avioliittoja oli 2 075 enemmän kuin edellisvuonna.

Taulukot

Katso keskeiset tilastotiedot taulukoista.

Väestönmuutosten ennakkotiedot tapahtumakuukauden mukaan 2022M01*-2022M12*

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Julkaisua taustoittavat tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Sukupuoli
  • Ikä
  • Alue
Viiteajankohtien sykli:
kuukausi
Päivitystiheys:
kuukausi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
    Viiteajankohtien sykli:
    kuukausi
    Päivitystiheys:
    kuukausi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Alue
    Viiteajankohtien sykli:
    vuosineljännes
    Päivitystiheys:
    vuosineljännes
    Päivitetty:

    Tulevat julkaisut

    Dokumentaatio

    Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

    Siirry tilaston dokumentaatioon

    Viittausohje

    Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön ennakkotilasto [verkkojulkaisu].
    Viiteajankohta: 31.12.2022. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 18.12.2024].
    Saantitapa:

    Tilaston asiantuntijat

    Tiedustelut ensisijaisesti

    Palvelusähköposti
    info@stat.fi
    Joni Rantakari
    yliaktuaari
    029 551 3249

    Muut asiantuntijat

    Joonas Toivola
    yliaktuaari
    029 551 3355
    Johanna Lahtela
    yliaktuaari
    029 551 3807

    Vastaava osastopäällikkö

    Hannele Orjala
    osastopäällikkö
    029 551 3582

    Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

    Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.