Ympäristötuilla tuettiin eniten energiatuotantoa vuonna 2021

Tiedote liittyy aiheisiin:Ympäristö ja luonto
tiedote | Ympäristötuet 2021

Tilastokeskuksen mukaan Suomen valtio maksoi 653 miljoonaa euroa ympäristötukia vuonna 2021. Suurin osa ympäristötuista on käytetty maaperän ja vesistöjen suojeluun, biologiseen monimuotoisuuteen sekä uusiutuvien luonnonvarojen energiantuotantoon. Yrityssektorin osuus ympäristötukia vastaanottavista sektoreista on kasvanut ajan myötä suurimmaksi sektoriksi.

Keskeisiä poimintoja

  • Suomesta maksetaan ympäristötukia niin kotimaahan kuin ulkomaille.
  • Ympäristötuiksi lasketaan vain tuet, joiden ensisijaisena tai yhtenä ensisijaisista tavoitteista on luonnonsuojelu tai luonnonvarojen käytön hallinta.
  • Suomen maksamista ympäristötuista noin puolet, 52 %, liittyi ympäristönsuojeluun ja loput 48 % luonnonvarojen hallintaan. 

Ympäristötuet tukevat luonnonsuojelua ja luonnonvarojen käytön hallintaa

Vuonna 2021 Suomen valtio maksoi 653 miljoonaa euroa ympäristötukia yrityksille, julkisyhteisöille, kotitalouksille ja kotitalouksia palveleville voittoa tavoittelemattomille yhteisöille sekä ulkomaille. Euroopan unioni puolestaan maksoi Suomelle ympäristötukia 183 miljoonaa euroa. 

Ympäristötuki on tulonsiirto, jonka avulla tuetaan ympäristön pilaantumisen estämistä tai luonnonvarojen säästämistä. Ympäristötuiksi lasketaan vain tuet, joiden ensisijaisena tai yhtenä ensisijaisista tavoitteista on luonnonsuojelu tai luonnonvarojen käytön hallinta. Jos tuen positiiviset vaikutukset ympäristöön ovat vain sivuvaikutuksia, sitä ei lasketa mukaan ympäristötukiin. Tällainen tuki voi olla esimerkiksi joukkoliikenteen tukeminen. Suomen maksamat ympäristötuet perustuvat valtion budjettiaineistoon.

Vuonna 2021 Suomen maksamista ympäristötuista noin puolet, 52 %, liittyi ympäristönsuojeluun ja loput 48 % luonnonvarojen käytön hallintaan. Ympäristötuista 11 % maksettiin ulkomaille. Vuosina 2014–2021 suurin osa ympäristötuista on käytetty maaperän ja vesistöjen suojeluun, biologiseen monimuotoisuuteen sekä uusiutuvien luonnonvarojen energiantuotantoon. Euroopan unionin maksamat ympäristötuet koostuivat pääosin maataloustuista. 

Energiahuolto merkittävä ympäristötukien hyötyjä

Suurin osa Suomen talouden toimialoista hyödyntää ympäristötukia. Vuosina 2014–2021 alkutuotanto (A), energiahuolto (E) ja muut palvelut (I-U) ovat vastaanottaneet eniten ympäristötukia. Näiden toimialojen ympäristötuet koostuvat muun muassa ympäristökorvauksista ja luonnonmukaisen tuotannon tuesta, uusiutuvan energian tuotantotuesta sekä tuista tutkimukseen ja kehitysyhteistyöhön. 


Yrityssektorin osuus ympäristötukia vastaanottavista sektoreista on kasvanut ajan myötä suurimmaksi sektoriksi. Yritykset vastaanottivat vuonna 2021 ympäristötukia 291 miljoonan euron edestä. Merkittävin osa ympäristötuista liittyi uusiutuvan energian tuotantoon. Myös kotitalouksien vastaanottama euromäärä on kasvanut hiljalleen viimeisempien vuosien osalta. Kotitalouksien osalta merkittävin ympäristötuki liittyi alkutuotantoon.

Kuviot

Katso keskeiset tilastotiedot kuvioista.

Suomen maksamat ympäristönsuojelun ympäristötuet 2014-2021

Suomen maksamat luonnonvarojen käytön hallinnan ympäristötuet 2014-2021

Suomen maksamat ympäristötuet sektoreittain 2014-2021

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Uudet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Ympäristötukien maksaja
  • Ympäristötoiminto
  • Sektori
  • Taloustoimi
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Ympäristötukien maksaja
  • Ympäristötoiminto
  • Toimiala
  • Taloustoimi
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Dokumentaatio

Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

Siirry tilaston dokumentaatioon

Viittausohje

Ympäristötuet [verkkojulkaisu].
Viiteajankohta: 2021. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 17.12.2024].
Saantitapa:

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti

Palvelusähköposti
ymparistotilinpito@stat.fi
Antti Hörkkö
yliaktuaari
029 551 3035

Muut asiantuntijat

Nina Hiltunen
yliaktuaari
029 551 3089

Vastaava osastopäällikkö

Katri Kaaja
osastopäällikkö
029 551 3488

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.