Joulukuussa 2023 konkursseja enemmän kuin 2009 finanssikriisin aikaan

Tiedote liittyy aiheisiin:Yritykset
tiedote | Konkurssit ja yrityssaneeraukset 2023, joulukuu

Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa 2023 pantiin vireille 244 konkurssia, mikä on 22 konkurssia enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Joulukuussa henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 1 571, mikä on 717 henkilötyövuotta enemmän kuin vuoden 2022 joulukuussa. Viimeisen 12 kuukauden aikana konkurssiin on haettu 3 315 yritystä, mikä on enemmän kuin 2009 finanssikriisin aikaan.

Keskeisiä poimintoja

  • Viimeisen 12 kuukauden aikana konkurssiin haettujen yritysten määrä on kasvanut suuremmaksi kuin 2009 finanssikriisin aikaan.
  • Viimeisen 12 kuukauden aikana konkurssiin haettujen yritysten määrä on vielä selvästi alemmalla tasolla kuin 90-luvun lama-aikana, jolloin vireille pantujen konkurssien määrä oli enimmmillään yli 700 konkurssia kuukaudessa.
  • Joulukuussa 2023 konkursseja laitettiin vireillle eniten muiden palveluiden, rakentamisen sekä kaupan toimialoilla. Muiden palveluiden toimialalla pantiin vireille 100 konkurssia, rakentamisen toimialalla 59 ja kaupan alalla 35 konkurssia.

Konkursseja enemmän kuin 2009 finanssikriisin aikaan

Joulukussa 2023 pantiin vireille yhteensä 244 konkurssia. Konkurssien määrä on ollut kasvussa usean kuukauden ajan. Marraskuussa viimeisen 12 kuukauden vuosimuutos ylitti 2009 finanssikriisin aikaan vireille pantujen konkurssien määrän.

Vuoden 2023 aikana haettiin konkurssiin 3 315 yritystä. Vaikka vuoden 2023 aikana hakemusten määrä lisääntyi 25 % edellisvuoteen verrattuna, konkurssien määrä on silti huomattavasti pienempi kuin 1990-luvun lama-aikana. Pahimpaan lama-aikaan vuonna 1992 konkurssien määrä oli 7 391.

Konkurssiin haettuja yrityksiä oli vuonna 2023 eniten muiden palveluiden toimialla

Vuoden 2023 aikana laitettiin vireille yhteensä 3 315 konkurssia, eli neljänneksen enemmän kuin vuonna 2022. Konkurssiin haettuja yrityksiä oli eniten muiden palveluiden toimialla, jossa oli 1 069 konkurssia ja näissä konkurssiuhan alla oli 5051 henkilötyövuotta. Rakennusalalla taas haettiin vuoden 2023 aikana 782 yritystä konkurssiin ja näissä yrityksissä konkurssiuhan alla oli 4 018 henkilötyövuotta.

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
    Viiteajankohtien sykli:
    kuukausi
    Päivitystiheys:
    kuukausi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Toimiala
    • Oikeudellinen muoto
    Viiteajankohtien sykli:
    kuukausi
    Päivitystiheys:
    kuukausi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Toimiala_luok
    • Kunta
    Viiteajankohtien sykli:
    kuukausi
    Päivitystiheys:
    kuukausi
    Päivitetty:

    Tulevat julkaisut

    Dokumentaatio

    Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

    Siirry tilaston dokumentaatioon

    Viittausohje

    Suomen virallinen tilasto (SVT): Konkurssit ja yrityssaneeraukset [verkkojulkaisu].
    Viiteajankohta: 2023, joulukuu. ISSN=2954-0585. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 21.12.2024].
    Saantitapa:

    Tilaston asiantuntijat

    Tiedustelut ensisijaisesti

    Palvelusähköposti
    rakenne.tilastot@stat.fi
    Mira Kuussaari
    yliaktuaari
    029 551 3538

    Muut asiantuntijat

    Tommi Veistämö
    yliaktuaari
    029 551 3546

    Vastaava osastopäällikkö

    Katri Kaaja
    osastopäällikkö
    029 551 3488

    Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

    Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.