Kuluttajahintaindeksin painorakenne ja hyödykekori päivitetty vuodelle 2024

Katsaus liittyy aiheisiin:Hinnat ja kulutusEnergia
katsaus | Kuluttajahintaindeksi 2024

Tilastokeskus päivitti kuluttajahintojen painorakenteen tuoreimmilla arvioilla vuoden 2023 kulutusmenoista. Yli puolet yksityisestä kulutuksesta kohdentuu asumiseen, elintarvikkeisiin ja liikenteeseen. Yksityisten kulutusmenojen vuosimuutos oli 3,3 %.

Painorakenne

Kuluttajahintaindeksin vuoden 2024 painorakenne perustuu EU-ohjeistuksen mukaisesti kansantalouden tilinpidon laskelmiin yksityisistä kulutusmenoista. Tilinpidon neljännesvuosittaiset yksityiset kulutusmenot vuodelta 2023 muodostavat perustan kuluttajahintaindeksin painorakenteelle 4- ja 5-numerotasoilla. Alempien tasojen eli 6- ja 7-numerotason luokkien painorakenne arvioidaan muiden luotettavien lähteiden perusteella, joita ovat mm. kulutustutkimuksen 2022 ennakolliset tiedot, muiden Suomen virallisten tilastojen (SVT) tuottajien aineistot, yritysten myyntiaineistot ja muiden toimijoiden aineistot.

Kuluttajahintaindeksin kulutuskorin arvo oli vuonna 2023 noin 131 miljardia euroa, kun se vuonna 2022 oli noin 127 miljardia euroa. Yksityisten kulutusmenojen vuosimuutos oli 3,3 %.

Kuviossa esitetään yksityisen kulutuksen painorakenteen jakauma päähyödykeryhmittäin tilastovuodelle 2024. Päähyödykeryhmät kattavat kaikki yksityiseen kulutukseen kuuluvat tuotteet ja palvelut, pl. huumausaineet, prostituutio sekä välilliset rahoituspalvelut (FISIM).

Kuvio esittää vuoden 2024 painorakenteen jakautumisen päähyödykeryhmittäin. Suurimmat painot ovat päähyödykeryhmissä 04 asuminen, vesi, sähkö, kaasu ja muut polttoaineet (28,9 %) sekä 01 elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat (12,5 %).

Yli puolet, 53,3 % kuluttajahintaindeksin painosta muodostuu asumisen, elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien sekä liikenteen kulutuksesta. Vähiten kulutetaan koulutukseen, viestintään sekä vaatetukseen ja jalkineisiin. Näiden osuus kokonaiskulutuksesta oli yhteensä 6,3 %.

Suurimmat muutokset kulutuksessa edellisvuoteen verrattuna olivat muissa tavaroissa ja palveluissa (ryhmä 12), jossa nousua oli 10,6 % sekä asumiseen liittyvissä palveluissa ja materiaaleissa (ryhmä 04), jossa nousua oli 9,4 %. Asumisen osalta kulutuksen arvoa nosti erityisesti asuntolainojen korkojen nousu.

Kulutus laski eniten koulutuksessa, jossa laskua oli 12 % sekä alkoholijuomien ja tupakan ryhmässä, jossa kulutusmenot vähenivät 7 % edelliseen vuoteen nähden. Laskua oli erityisesti oluiden kulutusmenoissa.

Pidemmän aikavälin 1995-2024 vertailu esittää vuosikymmenien aikana tapahtunutta muutosta kulutusosuuksissa.

Tuoreimmassa vuoden 2024 painorakenteessa ryhmän 04 Asuminen, vesi, sähkö, kaasu ja muut polttoaineet osuus kokonaiskulutuksesta on 28,9 % kun se vuonna 1995 oli hieman alle 20 %.

Vuodesta 1995 on liikenteen kulutusosuus pudonnut 15,6 prosentista 11,9 prosenttiin, kun taas kulttuurin ja vapaa-ajan osuus kulutuksesta on pudonnut 12,4 prosentista alle 10 prosenttiin. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien kulutus on pysynyt 13 prosentin tuntumassa viimeiset kymmenen vuotta.

Hyödykekori

Kuluttajahintaindeksin laskenta perustuu hyödykekoriin, jota päivitetään vuosittain kulutuksessa tapahtuvien muutoksien myötä. Hyödykekoriin lisätään uusia hyödykkeitä, jos niiden vuosittainen kulutuksen arvo on vähintään promillen kokonaiskulutuksesta. Vastaavasti hyödykekorista poistetaan hyödykkeitä, joiden arvo-osuus on pudonnut alle promilleen kokonaiskulutuksesta. Vuosittain päivitettävän hyödykekorin avulla varmistetaan edustavien tuotteiden ja palveluiden sisältyminen indeksiin.

Vuoden 2024 alussa hyödykekoriin lisättiin:

Siideri ravintolassa

Lonkero ravintolassa

Aiemmin nämä hyödykkeet ovat sisältyneet hyödykkeeseen Viini ravintolassa. Hyödykkeet lisätään ryhmään 11.1.1.1.3 Ravintola-alkoholi.

Hyödykeotoksen päivityksen lisäksi hyödykekorin sisältö päivittyy jatkuvasti yksittäisten keruuseen valittujen tuotteiden osalta.

Liikeotos

Liikeotos tarkistetaan vuosittain näin varmistaen otoksen edustavuus ja ajantasaisuus. Vuoden 2024 alussa liikeotos päivittyi muun muassa valmismatkojen ja asuntoautojen osalta.

Otospäivityksen lisäksi tarkistetaan indeksilaskennassa käytettävät liikekohtaiset painot. Tilastovuotta 2024 varten päivitettiin mm. päivittäistavarakaupan, vakuutusten ja autonvuokrauksen sisäiset liikepainot.

Tiedonkeruu

Ravintolassa myytyjen alkoholijuomien tiedonkeruu uudistui vuoden 2024 alussa. Aiemmin tiedonkeruun toteutti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) neljännesvuosittain, mutta jatkossa Tilastokeskus kerää tiedot kuukausittain. Tiedonkeruu toteutetaan nettipohjaisena lomakekeruuna otokseen valituista palveluntarjoajista. Vaihtoehtoisesti palveluntarjoaja voi toimittaa hinta-aineistot sähköisessä muodossa.

Massa-aineistojen käyttöä laajennettiin uusiin, käyttötavaroita koskeviin myyntiaineistoihin. Tämän myötä haastattelijakeruuta vähennetään vastaavasti ja se korvataan automaattisemmalla tietojen keruulla ja käsittelyllä.

Yksilöllisen kulutuksen käyttötarkoitusluokitus

Hyödykkeiden määrittelyssä käytetään vuonna 2016 käyttöön otettua eurooppalaista hyödykeluokitusta (eCOICOP, European Classification of Individual Consumption According to Purpose), joka perustuu YK:n yksilöllisen kulutuksen käyttötarkoitusluokitukseen.

Eurooppalaisessa luokituksessa hyödykkeet on jaettu 5-numerotason mukaisiin alaryhmiin, joiden avulla palvelut ja tuotteet erotellaan omiin hyödykeryhmiin. Suomen kansallinen luokitus tarkentaa eurooppalaista luokitusta 6- ja 7-numeroisilla hyödykeryhmillä. Alajako päivittyy vuosittain, kun uusia hyödykkeitä lisätään hyödykekoriin tai poistetaan siitä.

Vuoden 2026 alussa tullaan ottamaan käyttöön globaalisti uudistettu yksilöllisen kulutuksen käyttötarkoitusluokitus (COICOP2018). Käyttöönoton aikataulu ja luonnos uudesta kansainvälisestä luokituksesta on tarjolla COICOP2018 sivulla.

Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin painorakenne päivitetään myös vuosittain

Tilastokeskus on päivittänyt myös EU:n tilastovirastolle Eurostatille laskettavan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin painorakenteen. Sen perusvuosi on sama kuin kansallisen kuluttajahintaindeksin, 2015=100.

Yhdenmukaistettuja kuluttajahintaindeksejä käytetään pääasiallisesti EU-maiden välisessä inflaatiovertailussa. Euroopan keskuspankki käyttää yhdenmukaistettua kuluttajahintaindeksiä rahapolitiikassaan inflaation mittarina.

Suomen yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi perustuu samoihin paino- ja hintatietoihin kuin kansallinen kuluttajahintaindeksi, mutta sen hyödykevalikoima on suppeampi. Siihen eivät kuulu omistusasuminen, rahapelit, korot ja veroluonteiset maksut. Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi kattaa 82,7 % kansallisesta indeksistä.

Suurimmat muutokset yhdenmukaistetusta kuluttajahintaindeksistä poisluettujen erien kulutusosuuksissa ovat rahapeleissä, kulutusluottojen koroissa, muissa luvissa, omistusasumisessa ja ajoneuvoverossa.

Rahapelien paino eli kulutusmeno-osuus on lisääntynyt edellisvuoteen nähden 53,5 %, kulutusluottojen korkojen paino 48,2 %, muiden lupien paino 41,9 % sekä omistusasumisen paino 20,3 prosenttia, kun taas ajoneuvoveron osuus on laskenut 21 %.

Euroopan keskuspankki on nostanut korkoja muutamaan kertaan vuoden 2023 aikana. Asuntolainojen korot kuuluvat omistusasumiseen (04.6 ryhmä) kansallisessa kuluttajahintaindeksin hyödykeluokituksessa.

Verotaulukoiden tarkistus

Kiinteäveroisen yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin (YKHI-KIVE) laskentaa varten hyödykekohtaiset verotaulukot tarkistetaan ja päivitetään vuosittain. Verotaulukko huomioi arvonlisäverot sekä valmisteverot. Vuoden 2024 alussa verokannat päivittyivät seuraavien hyödykkeiden osalta:

Liikennepolttoaineiden valmistevero aleni

Viinien ja väkevien alkoholijuomien vero nousi, kun taas oluen alkoholivero laski

Verokannat tarkistetaan vuoden aikana, jos hyödykkeen verokantaa muutetaan kesken vuotta.

Kuluttajahintaindeksin tammikuun 2024 tiedot on julkaistu tiedotteella.

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Julkaisua taustoittavat tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Indeksisarja
  • Hyodyke
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Dokumentaatio

Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

Siirry tilaston dokumentaatioon

Viittausohje

Kuluttajahintaindeksi [verkkojulkaisu].
Viiteajankohta: 2024. ISSN=1796-3524. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa:

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti

Kristiina Nieminen
yliaktuaari
029 551 2957

Muut asiantuntijat

Hannele Markkanen
yliaktuaari
029 551 3358

Vastaava osastopäällikkö

Hannele Orjala
osastopäällikkö
029 551 3582

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.