Matkailu kotimaassa ja päivämatkat naapurimaihin lisääntyivät syksyllä 2024

tiedote | Suomalaisten matkailu 2024, 3. vuosikolmannes

Tilastokeskuksen mukaan yöpymisen sisältäneitä kotimaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin syys-joulukuussa 2024 noin 7,0 miljoonaa, mikä on lähes viidenneksen enemmän kuin syksyllä 2023. Yöpymisen sisältäneiden ulkomaan vapaa-ajanmatkojen määrä pysyi samalla tasolla kuin vuotta aiemmin ja oli noin 1,9 miljoonaa syksyllä 2024.

Keskeisiä poimintoja

  • Ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin syksyllä (syys-joulukuussa) 2024 yhteensä 2,3 miljoonaa, kun mukaan lasketaan yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat sekä päivämatkat ja -risteilyt.
  • Ulkomaan vapaa-ajanmatkojen kokonaismäärä kasvoi hieman edellissyksystä, sillä Viroon ja Ruotsiin suuntautuneiden päivämatkojen ja -risteilyjen suosio kasvoi.
  • Kotimaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin edellissyksyä enemmän. Ilmaismajoituksen sisältäneiden vapaa-ajanmatkojen määrä kasvoi viidenneksellä 5,2 miljoonaan.
  • Ilmaismajoitusmatkojen suosio näkyi sukulaisten ja tuttavien luona vietettyjen yöpymisten määrän lisääntymisenä.
  • Yöpymisen sisältäneiden työmatkojen määrä väheni sekä kotimaassa että ulkomailla.

Viron ja Ruotsin päivämatkojen määrä vilkastui edellissyksystä

Ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin syksyllä 2024 noin 2,3 miljoonaa, joista yöpymisen sisältäneitä matkoja oli 1,9 miljoonaa ja päivämatkoja tai -risteilyjä 0,4 miljoonaa. Viroon ja Ruotsiin suuntautuneita vapaa-ajanmatkoja tehtiin yhteensä reilu 1,0 miljoonaa, mikä on 15 % enemmän kuin syksyllä 2023. Näistä matkoista joka kolmas oli päivämatka tai -risteily. Erityisesti Viron päiväristeilyjen suosio kasvoi edellissyksystä.

Viron ja Ruotsin jälkeen kolmanneksi suosituin kohdemaa oli Espanja. Näitä matkoja tehtiin vajaa 0,3 miljoonaa, mikä on kymmenyksen vähemmän kuin syksyllä 2023. Etelä-Eurooppaan tehtyjen vapaa-ajanmatkojen kokonaismäärä kasvoi kuitenkin vähän viime vuodesta Italian ja Kreikan vetäessä matkailijoita edellissyksyä hieman enemmän. Itä- ja Länsi-Eurooppaan matkailtiin kymmenyksen vähemmän ja kaukokohteista Aasian ja Oseanian suosio pysyi syksyn 2023 tasolla.

Maksullisen majoituksen sisältäneitä ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin syksyllä 2024 noin 1,3 miljoonaa, mikä on hieman vähemmän kuin edellissyksynä. Ilmaismajoituksen sisältäneiden ulkomaan vapaa-ajanmatkojen määrä kasvoi reilulla kymmenyksellä 0,4 miljoonaan. Keskimääräiseltä kestoltaan maksullisen majoituksen sisältäneet matkat ja ilmaismajoitusmatkat olivat 8 yötä.

Kotimaan vapaa-ajanmatkojen määrä kasvoi useissa maakunnissa

Yöpymisen sisältäneitä kotimaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin syksyllä 2024 noin 7,0 miljoonaa eli viidenneksen enemmän kuin syksyllä 2023. Useisiin maakuntiin matkailtiin edellissyksyä enemmän. Suurimmista maakunnista matkojen määrä Uudellemaalle ja Pirkanmaalle kasvoi reilun kolmanneksen.

Ilmaismajoituksen sisältäneiden kotimaan vapaa-ajanmatkojen määrä kasvoi reilusti syksyn 2024 aikana. Näitä matkoja tehtiin 5,2 miljoonaa, mikä on viidenneksen enemmän kuin syksyllä 2023. Myös maksullisen majoituksen sisältäneiden matkojen määrä kasvoi edellissyksystä. Vaikka matkamäärät kasvoivat molempien majoitusmuotojen osalta, matkoihin liittyvien yöpymisten määrä pysyi kuitenkin lähes samalla tasolla kuin syksyllä 2023. Tämä näkyi matkojen keskimääräisen keston lyhenemisenä edellissyksystä.

Sukulaisten luona majoituttiin edellissyksyä enemmän

Vapaa-ajan yöpymisiä tilastoitiin sukulaisten ja tuttavien luona kymmenyksen enemmän kuin syksyllä 2023. Omilla mökeillä yövyttiin hieman edellissyksyä vähemmän. Maksullisessa majoituksessa vietetyistä öistä hotelliöiden määrä ja vuokramökeillä vietettyjen öiden määrä pysyi suunnilleen syksyn 2023 tasolla.

Työmatkojen määrä väheni kotimaassa ja ulkomailla 

Yöpymisen sisältäneiden kotimaan ja ulkomaan työmatkojen määrä laski toista vuotta peräkkäin. Kotimaan työmatkoja tehtiin syksyllä 2024 noin 0,8 miljoonaa ja ulkomaan työmatkoja noin 0,4 miljoonaa. Molempien määrä laski reilun kymmenyksen edellissyksystä.

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Matkan suunta
  • Matkan tarkoitus
  • Majoitus
  • Matkan kesto
  • Kausi
  • Kulkuväline
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
kolme kertaa vuodessa
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Kausi
  • Majoitus
  • Matkan kohdemaakunta
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
kolme kertaa vuodessa
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Ulkomaanmatkan tyyppi
  • Matkan tarkoitus
  • Kohdealue
  • Kausi
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
kolme kertaa vuodessa
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Kausi
  • Majoitus
  • Matkan kohdekunta
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
kolme kertaa vuodessa
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Kausi
  • Matkan suunta
  • Matkan tarkoitus
  • Matkan kesto
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
kolme kertaa vuodessa
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Dokumentaatio

Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

Siirry tilaston dokumentaatioon

Viittausohje

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomalaisten matkailu [verkkojulkaisu].
Viiteajankohta: 2024, 3. vuosikolmannes. ISSN=1798-8837. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 6.3.2025].
Saantitapa:

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti

Palvelusähköposti
liikenne.matkailu@stat.fi
Marianne Laalo
yliaktuaari
029 551 3496

Muut asiantuntijat

Ossi Nurmi
yliaktuaari
029 551 2984

Vastaava osastopäällikkö

Hannele Orjala
osastopäällikkö
029 551 3582

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.