Merikuljetusten määrä kasvoi 6 % vuoden takaisesta marraskuussa 2024
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan ulkomaan merikuljetusten kokonaismäärä oli vuoden 2024 marraskuussa yhteensä 7,6 miljoonaa tonnia. Merikuljetukset kasvoivat vuoden 2023 marraskuuhun verrattuna 6 %. Vienti kasvoi 11 % ja oli 3,6 miljoonaa tonnia. Tuonti kasvoi 2 % ja oli 4,0 miljoonaa tonnia. Matkustajaliikenteessä kulki yhteensä 0,9 miljoonaa henkilöä.
Keskeisiä poimintoja
- Marraskuussa 2024 ulkomaan meriliikenteessä kuljetettiin eniten öljytuotteita, kappaletavaraa sekä raakaöljyä.
- Tavaroiden kuljetusten määrillä mitattuna suurimmat satamat marraskuussa olivat järjestyksessä Sköldvik, Helsinki, HaminaKotka, Raahe ja Hanko.
- Marraskuussa merikuljetuksia oli eniten Suomen ja Ruotsin välillä, yhteensä 1,1 miljoonaa tonnia.
- Saimaan kanavan kautta ei rekisteröity kuljetuksia marraskuussa.
Marraskuussa ulkomaan meriliikenteessä kuljetettiin eniten öljytuotteita
Öljytuotteita kuljetettiin yhteensä 1,4 miljoonaa tonnia. Seuraavaksi eniten kuljetettiin kappaletavaraa, 1,3 miljoonaa tonnia, sekä raakaöljyä, 0,9 miljoonaa tonnia.
Tuontivoittoisimpia tavaralajeja olivat raakaöljy, kivihiili ja koksi sekä raakapuu. Vientivoittoisimpia tavaralajeja olivat sahatavara, sellu, puuhioke ja jätepaperi sekä paperi.
Tavaroiden kuljetusten määrillä mitattuna suurimmat satamat marraskuussa olivat järjestyksessä Sköldvik, Helsinki, HaminaKotka, Raahe ja Hanko.
Konteissa ja kuljetusvälineissä kuljetettiin yhteensä 2,4 miljoonaa tonnia eli 32 % merikuljetusten kokonaismäärästä. Kuljetusvälineissä tavaroita kuljetettiin 1,4 miljoonaa tonnia ja konteissa 1,0 miljoonaa tonnia.
Marraskuussa merikuljetuksia oli eniten Suomen ja Ruotsin välillä
Tuonti ja vienti yhteenlaskettuna merikuljetuksia oli marraskuussa eniten Suomen ja Ruotsin välillä, yhteensä 1,1 miljoonaa tonnia. Eniten tavaraa tuotiin Norjasta, 1,0 miljoonaa tonnia, ja vientiä oli eniten Saksaan, 0,8 miljoonaa tonnia.
Matkustajaliikenteessä kulki yhteensä 0,9 miljoonaa henkilöä
Matkustajaliikenteessä kulki marraskuussa 2024 yhteensä 0,9 miljoonaa henkilöä. Suomen ja Viron välillä matkusti 475 895 henkilöä, Suomen ja Ruotsin välillä 373 107 henkilöä sekä Suomen ja Saksan välillä 7 142 henkilöä. Vuoden 2023 marraskuuhun verrattuna matkustajien määrä kasvoi 3 %.
Marraskuussa 2024 Suomeen ei saapunut ulkomaisten risteilyalusten matkustajia.
Taulukot
Ulkomaan merikuljetukset satamittain ja tavaralajeittain, 2024M11
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.
- Satama
- Tavaralaji
- Suunta
- Satama
- Tavaralaji
- Suunta
- Satama
- Kuljetusväline
- Suunta
- Satama
- Suunta
- Liikennetyyppi
- Satama
- Suunta
- Liikennetyyppi
- Satama
- Suunta
- Tavaralaji
- Satama
- Tavaralaji
- Suunta
- Tavaralaji
- Liikennetyyppi
- Suunta
- Maa
- Suunta
- Maa
- Suunta
- Satama
- Kuljetusväline
- Suunta
- Maa
- Tavaralaji
- Suunta
- Maa
- Tavaralaji
- Suunta
- Satama
- Satama
- Tavaralaji
- Liikennetyyppi
- Suunta
- Satama
- Maa
- Suunta
- Satama
- Maa
- Suunta
- Suunta
- Suunta
Tulevat julkaisut
Dokumentaatio
Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.
Siirry tilaston dokumentaatioon