Tutkimus- ja kehittämistoiminnan volyymi jatkoi tasaista kasvua vuonna 2024

katsaus | Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2024

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot olivat Tilastokeskuksen mukaan 8,9 miljardia euroa vuonna 2024. Menot nousivat 453 miljoonaa euroa vuodesta 2023, mikä tarkoittaa 5,4 % kasvua. Tutkimus- ja kehittämismenojen bruttokansantuoteosuus vuonna 2024 oli 3,22 %, nousua 0,13 prosenttiyksikköä vuoteen 2023 verrattuna. Vuoden 2025 t&k-menoiksi arvioidaan 9,4 miljardia ja menojen BKT-osuudeksi 3,29 %.

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2024

Yritysten osuus t&k-menoista kaksi kolmasosaa

Yritysten osuus t&k-menoista vuonna 2024 oli 67,9 %, kotimaisten yritysten osuus menojen rahoituslähteenä oli 54,8 %. Julkisella sektorilla ja yksityisellä voittoa tavoittelemattomassa toiminnassa (YVT) käytetään 8,0 % t&k-menoista, rahoituksessa valtionhallinnon ja muiden julkisten laitosten osuus on 27,3 % ja YVT-sektorin 1,9 %. Korkeakoulusektorin osuus tutkimusmenoista on 24,1 %, mutta osuus rahoittajana on vain 0,7 %. Ulkomaisten lähteiden osuus t&k-menojen rahoituksesta oli 15,4 %.

T&k-menoista 54 % oli palkkausmenoja, 40 % muita käyttömenoja ja loput 6 % käyttöomaisuuden hankintamenoja.

T&k-henkilöstön kokonaismäärä ja t&k-työvuodet kasvussa

Tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä työskenteli vuonna 2024 kaikkiaan 93 233 henkilöä, joista yrityksissä 50,7 %, korkeakouluissa 41,0 % ja julkisella sektorilla 8,3 %. T&k-henkilöstön kokonaismäärä nousi 2 643 henkilöä edellisvuodesta eli 2,9 %. Kasvua oli yrityksissä (3,1 %) ja korkeakouluissa (3,6 %), julkisella sektorilla t&k-henkilöstö sen sijaan supistui 1,5 %.

Kaikkiaan naisia tutkimushenkilöstöstä vuonna 2024 oli 36 %, ja miehiä 64 %. Sukupuolijakauma vaihtelee sektoreittain. Yrityksissä miesten osuus t&k-henkilöistä oli 79 %, julkisella sektorilla osuus oli 51 %. Korkeakouluissa enemmistö t&k-henkilöstöstä, 52 %, oli naisia. T&k-henkilökunnasta 77 % oli tutkijoita ja tuotekehitysinsinöörejä, muut suorittivat t&k-toimintaan liittyviä erilaisia asiantuntija- tai tukitehtäviä.

Tutkimustyövuosia vuonna 2024 tehtiin kaikkiaan 62 431. Määrä nousi edellisvuodesta 2 707 työvuotta, mikä tarkoittaa 4,5 %:n kasvua. T&k-työvuosien kasvu oli yrityksillä 4,9 %, korkeakouluissa 4,6 % ja julkisella sektorilla 1,7 %.

T&k-henkilöstön tohtoreista 67 % korkeakouluissa

T&k-henkilöstöstä tohtorin tutkinto vuonna 2024 oli joka viidennellä. Kaikkiaan kahdella kolmasosalla on yliopistotutkinto. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus oli 19 %, muu koulutus oli 14 %:lla. Tutkimus- ja kehittämistyötä tehneistä tohtoreista 67 % työskenteli korkeakouluissa, 20 % yrityksissä ja 13 % julkisella sektorilla. Korkeakouluissa ja julkisella sektorilla kolmasosa t&k-henkilöstöstä on tohtoreita, yrityksissä 8 %.

Neljässä suurimmassa maakunnassa 80 % t&k-menoista

Uudellamaalla harjoitetun tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot olivat 4 439 miljoonaa euroa vuonna 2024, mikä on 50 % koko maan t&k-menoista. Osuus pysyi edellisvuoden tasolla. Pirkanmaan t&k-menot olivat 1 062 miljoonaa euroa (osuus menoista 12 %) ja Pohjois-Pohjanmaan 935 miljoonaa (11 %). Varsinais-Suomi mukaan lukien neljän suurimman maakunnan osuus koko maan t&k-menoista oli 80 %.

Korkeakoulujen osuus t&k-menoista suuri Itä- ja Pohjois-Suomen alueilla

Julkisen sektorin tutkimustoiminta keskittyi Uudellemaalle. Maakunnan osuus sektorin t&k-menoista oli 72 %. Korkeakoulusektorin tutkimuksesta 39 % tehtiin Uudellamaalla, Varsinais-Suomen osuus korkeakoulujen t&k-menoista oli 12 %, Pirkanmaan 11 % ja Pohjois-Pohjanmaan 10 %. Yritysten t&k-menoista 51 % kohdistui Uudellemaalle, Pirkanmaalle 13 % ja Pohjois-Pohjanmaalle 11 %.

Suurimmat korkeakoulujen osuudet maakunnan t&k-menoista olivat Etelä-Savossa 59 % ja Pohjois-Karjalassa 57 %. Etelä-Karjalassa ja Lapin maakunnassa osuus oli 50 %.

Korkein yrityssektorin osuus t&k-menoista oli Pohjanmaan maakunnassa, 85 %. Uudellamaalla yritysten osuus oli 70 %, Pirkanmaalla 75 % ja Pohjois-Pohjanmaalla 73 %. Pienimmät yritysten osuudet puolestaan olivat Etelä-Savossa (32 %), Pohjois-Karjalassa (36 %) sekä Lapin maakunnassa (37 %).

Tilaustutkimusta 328 miljoonaa

Tilatulla t&k-toiminnalla tarkoitetaan yrityksen tai organisaation muilta tilaamia t&k-palveluja, jotka eivät ole omaan t&k-toimintaan liittyviä palvelujen ostoja tai tukitoimintoja. Tilatun t&k:n tilastoinnissa rajaudutaan organisaatioihin, joilla on omaa t&k-toimintaa. Tilattua t&k:ta raportoitiin vuonna 2024 kaikkiaan 328 miljoonaa euroa. Yritysten t&k-hankinnat olivat 90 % koko volyymista. Eniten yritykset hankkivat t&k:ta muilta kotimaisilta yrityksiltä, 136 miljoonaa euroa. Kotimaisilta korkeakouluilta omaa t&k:ta tekevät yritykset tilasivat tutkimusta 32 miljoonan euron verran.

Yritykset

Yritysten tutkimus- ja kehittämismenot kasvoivat 5,9 %
vuonna 2024

Yritykset käyttivät tutkimukseen ja tuotekehitykseen 6 039 miljoonaa euroa vuonna 2024. T&k-menot kasvoivat vuoteen 2022 verrattuna 336 miljoonaa euroa eli 5,9 %. Kasvuvauhti oli käytännössä sama kuin vuotta aikaisemmin. Teollisuudessa menot lisääntyivät 177 miljoonaa eli 5,1 %, josta kemianteollisuuden alojen (TOL 20-21) osuus oli 98 miljoonaa ja toimialan muut koneet ja laitteet (TOL28) 69 miljoonaa euroa. Vahvaa kasvua oli myös kulkuneuvojen valmistuksessa (26 miljoonaa) sekä metsäteollisuudessa (18 miljoonaa). Sen sijaan suurimman toimialaryhmän, elektroniikkateollisuuden ja sähkölaitteiden valmistus (TOL 26-27), t&k-menot laskivat 47 miljoonaa vuoteen 2023 verrattuna.

Muilla kuin teollisuuden toimialoilla mitattiin 160 miljoonan, 7,1 % kasvu. Ohjelmistoalalla (TOL 62) t&k-menojen lisäys oli 66 miljoonaa euroa (11 %). Huomattavaa kasvua oli myös toimialalla tieteellinen tutkimus ja kehittäminen (TOL 72), 55 miljoonaa (14 %).

Yrityksen kokoluokan mukaan t&k-menot kasvoivat 2023-2024 eniten 10-249 henkilön yrityksissä, 234 miljoonaa (13,6 %). Yli 250 henkilön yrityksissä kasvua oli 95 miljoonaa euroa kasvuvauhdin ollessa 2,5 %. T&k-menot keskittyvät suuriin yrityksiin, vähintään 500 henkilöä työllistävien yritysten osuus on 55 % ja yli 250 henkilön yritysten 65 %.

Yritysten oman rahoituksen osuus t&k-menojen rahoituksesta oli 79,1 % vuonna 2024. Edellisvuoteen verrattuna osuus laski 1,4 prosenttiyksikköä. Oman konsernin ulkomaisten yritysten rahoitus oli 762 miljoonaa vuonna 2024 eli 12,6 %, lisäystä 33 miljoonaa vuodesta 2023. Muista t&k-rahoituksen lähteistä Business Finlandin lainat ja avustukset (303 miljoonaa) kasvoivat 47 miljoonaa (18,5 %) vuodesta 2023.

Vuonna 2025 yritysten t&k-menojen kasvuksi arvioidaan yritysten antamiin ennakollisiin tietoihin perustuen noin 286 miljoonaa euroa eli noin 4,7 %.

T&k-henkilöstön määrä kasvanut pienissä yrityksissä

Yritysten tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä vuonna 2024 työskenteli 47 269 henkilöä, 1 432 henkilöä (3,1 %) enemmän kuin edellisvuonna. Toimialalla informaatio ja viestintä (J, TOL 58-63) t&k-henkilöstöä oli 404 (3,5 %) edellisvuotta enemmän. Teollisuudessa t&k-henkilöstön kasvu 247 tarkoitti vain prosentin lisäystä.

T&k-henkilöstön lisäys perustui 10-99 henkilön yrityksiin, joissa kasvua oli 1 291 henkilöä eli 11,4 %.

Yritysten t&k-henkilöstöstä 79 % on miehiä, naisia on 21 %. Naisten osuus on suurin elintarviketeollisuudessa (67 %), kemianteollisuudessa sekä tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa osuus on 54 %. Miesvaltaisia aloja ovat muut koneet ja laitteet, metallituotteet, kulkuneuvot sekä elektroniikkateollisuus (miesten osuus 87-89 %).

T&k-työn tehtävien mukaan luokiteltuna t&k-henkilöstöstä vuonna 2024 keskimäärin 77 % oli tutkijoita ja tuotekehitysinsinöörejä, loput 23 % t&k-toiminnan tuki- ja avustavaa henkilökuntaa. Tutkijoiden ja tuotekehitysinsinöörien osuus korkein ja rakentamisessa ja elektroniikkateollisuudessa (87-88 %). Alhaisin tutkijoiden osuus on energiahuollossa (TOL D-E, 50 %).

T&k-toimintaan käytettiin 37 092 työvuotta vuonna 2024. Määrä kasvoi edellisvuodesta 1 738 t&k-työvuodella (4,9 %). Teollisuudessa kasvua oli 2,2 %, muilla toimialoilla 8,6 %. T&k-työvuosien kasvusta 1 556 tuli 10-249 henkilön yrityksistä.

Yritysten t&k-henkilöistä tohtoreita 8 %

Yritysten t&k-henkilöstöstä 8 %:lla oli tohtorin tutkinto, muu yliopistotutkinto oli puolella t&k-henkilöistä, ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita oli 31 %. Tohtorin tutkinnon suorittaneiden osuus oli korkein toimialoilla kemianteollisuus (TOL 20-21, 21 %) tutkimus ja kehittäminen (TOL 72, 17 %), sekä öljy-, kumi- ja muovituotteet (TOL 19,TOL 22, 14 %).

Yritysten t&k:sta 5 % perustutkimusta

Yritysten t&k-menoista 76 % oli luonteeltaan kehittämistoimintaa. Soveltavan tutkimuksen osuus menoista oli 19 % ja perustutkimuksen 5 %. Eniten perustutkimusta, 73 miljoonaa, oli toimialalla muut koneet ja laitteet (TOL 28).

Lopputuotteittain tarkasteltuna suurimmat tuoteryhmät vuonna 2024 olivat ohjelmistot (TOL 62 mukainen tuoteryhmä, osuus 15,3 % t&k-menoista ja muut koneet ja laitteet (TOL 28, 13,9 %). Sähkölaitteiden (TOL 27) osuus oli 6,1 %, seuraavaksi suurimmat tuoteryhmät jäävät alle 5 %:n osuuden. Kaikista tuoteryhmistä tietoja ei voida tietosuojan vuoksi julkaista.

Julkinen sektori

Julkisen sektorin tutkimusmenojen kasvu 1,7 % vuonna 2024

Julkisen sektorin tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot vuonna 2024 olivat 708 miljoonaa euroa, kasvua edellisvuodesta oli 12 miljoonaa euroa eli 1,7 %. Kasvuvauhti hidastui selvästi edellisvuodesta, jolloin lisäystä oli 9,2 %. Valtion tutkimuslaitosten ja muun julkisen hallinnon menot olivat 659 miljoonaa ja yksityisen voittoa tavoittelemattoman sektorin 49 miljoonaa euroa. Vuonna 2025 julkisen sektorin tutkimusmenojen arvioidaan olevan 751 miljoonaa euroa, jolloin kasvua olisi noin 6 %.

Soveltavan tutkimuksen osuus julkisen sektorin t&k-menoista oli 60 %, kehittämistyön 27 % ja perustutkimuksen 13 %.

T&k-henkilöstö väheni, t&k-työvuodet kasvoivat

Julkisen sektorin tutkimus- ja kehittämistehtävissä työskentelevän henkilöstön määrä supistui 122 henkilöllä (-1,5 %) vuodesta 2023 ja oli kaikkiaan 7 776. Sen sijaan t&k-työn määrä työvuosina kasvoi 1,7 % eli yhtä paljon kuin t&k-menot.

Tohtorintutkinnon suorittaneiden osuus oli 32 %, tohtoreista naisia oli 47 %. Kaikkiaan vähintään yliopistotutkinnon suorittaneiden osuus yhteensä oli 78 %.

Tekniikka suurin tieteenala

Julkisella sektorilla t&k-henkilöstöstä 32 % työskentelee tekniikan alalla. Luonnontieteiden ja maatalous- ja metsätieteiden osuudet ovat 19 % ja 17 %, humanistisen alan osuus t&k-henkilöstöstä on vain 3 %. Tehtävän mukaan jaoteltuna henkilöstöstä 75 % oli tutkijoita ja 25 % muuta t&k-henkilöstöä. Naisten osuus tutkijoista oli 47 %.

T&k-menoilla mitattuna tekniikan osuus on 40 %, luonnontieteiden 19 % ja maatalous- ja metsätieteiden 16 %. Humanististen tieteiden osuus t&k-menoista on 1,4 %.

Korkeakoulut

Korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot kasvoivat 5,2 % vuonna 2024

Korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämismenot olivat vuonna 2024 yhteensä 2 146 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 106 miljoonaa euroa. Yliopistojen t&k-menot olivat korkeakouluista suurimmat 1 754 miljoonaa euroa, ammattikorkeakoulujen 266 miljoonaa euroa ja yliopistollisten sairaaloiden 126 miljoonaa euroa. Yliopistojen t&k-menot kasvoivat 5,7 % ja yliopistollisen sairaaloiden 14,8 %. Ammattikorkeakoulujen t&k-menot taas laskivat 2,0 %.

Rahoituslähteittäin ulkopuolisen tutkimusrahoituksen osuus oli suurin, noin 53 % korkeakoulujen t&k-menoista. Valtion perusrahoituksen (budjettirahoitus) osuus oli 45 % ja korkeakoulujen oman t&k-rahoituksen osuus oli pienin 2 %. Business Finlandin rahoitus korkeakouluille kasvoi 15 miljoonaa euroa vuodesta 2023 ja oli yhteensä 96 miljoonaa euroa vuonna 2024. Suomen Akatemian rahoitus korkeakouluille kasvoi 5 miljoonaa euroa ja oli yhteensä 389 miljoonaa euroa. EU:n tutkimusrahoitus korkeakouluille oli vuonna 2024 yhteensä 241 miljoonaa euroa, joka on 25 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tutkimushenkilöstön määrä kasvoi korkeakouluissa 3,6 % ja tutkimustyövuodet 4,6 %

Vuonna 2024 tutkimushenkilöstön määrä korkeakouluissa oli yhteensä 38 218 henkilöä, joista 30 566 työskenteli yliopistoissa, 5 424 ammattikorkeakouluissa ja 2 228 yliopistollisissa sairaaloissa. Korkeakoulujen t&k-henkilöstöstä 52 % oli naisia. Tutkimushenkilöstö kasvoi yliopistoissa 3,9 % ja yliopistollisissa sairaaloissa 21,6 %. Ammattikorkeakoulujen t&k-henkilöstö taas laski 3,7 % edellisestä vuodesta.

77 % korkeakoulujen t&k-henkilöstöstä työskenteli tutkijana tai tuotekehitysinsinöörinä. Loput tutkimushenkilöstöstä työskentelivät erilaisissa tutkimuksen tukitehtävissä. Tutkijoiden määrä korkeakouluissa kasvoi 3,7 % vuoden takaisesta ja muun t&k-henkilöstön määrä kasvoi 3,5 %.

Korkeakoulujen t&k-henkilöstöstä tohtorintutkinnon suorittaneita oli yhteensä 12 612 henkilöä. Lisensiaatintutkinto oli 930 henkilöllä ja muu yliopistotutkinto oli 15 756 henkilöllä. Tohtorien määrä kasvoi viime vuodesta 288 henkilöllä, lisensiaattien määrä kasvoi 286 henkilöllä ja muun yliopistotutkinnon suorittaneiden määrä kasvoi 933 henkilöllä.

Tutkimustyövuodet kasvoivat korkeakouluissa vuoden takaisesta 4,6 %. Yhteensä korkeakouluissa tehtiin tutkimustyövuosia vuonna 2024 19 845, joista suurin osa 16 072 tehtiin yliopistoissa. Kasvua yliopistojen tutkimustyövuosissa oli 5,4 % viime vuoteen nähden. Ammattikorkeakouluissa tutkimustyövuosia tehtiin yhteensä 2 753, joka oli 5,0 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yliopistollisen sairaaloiden tutkimustyövuodet kasvoivat 23,5 % vuodesta 2023 ja olivat 1 019 tutkimustyövuotta vuonna 2024.

Korkeakouluissa tehtiin eniten tutkimustyövuosia luonnontieteissä

Päätieteenaloittain eniten tutkimustyövuosia tehtiin korkeakouluissa luonnontieteissä, yhteensä 5 336 tutkimustyövuotta vuonna 2024. Kaikkien päätieteenalojen paitsi humanististen tieteiden tutkimustyövuodet kasvoivat edellisvuodesta. Erityisesti tekniikan päätieteenalan tutkimustyövuodet kasvoivat (8,9 %) ja olivat yhteensä 4 181 tutkimustyövuotta vuonna 2024.

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Julkaisua taustoittavat tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Henkilöstön suurusluokka
  • Tutkimustyyppi
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Suorittajasektori
  • Rahoituslähde
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
Tuoteryhmä
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Korkeakoulu
  • Rahoituslähde
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Suorittajasektori
  • Tutkimustyyppi
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Korkeakoulu
  • Koulutus
  • Sukupuoli
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Tieteenala
  • Rahoituslähde
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Sektori
  • Tehtävä
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Tieteenala
  • Tehtävä
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Sektori
  • Koulutus
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Alue
  • Sektori
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Tilattu tutkimus- ja kehittämistoiminta
  • Sektori
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Toimiala
  • Rahoituslähde
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
Sektori
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Dokumentaatio

Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

Siirry tilaston dokumentaatioon

Viittausohje

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tutkimus- ja kehittämistoiminta [verkkojulkaisu].
Viiteajankohta: 2024. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 23.10.2025].
Saantitapa:

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti

Palvelusähköposti
tiede.teknologia@stat.fi
Ari Leppälahti
kehittämispäällikkö
029 551 3237

Muut asiantuntijat

Heidi Pirkola
yliaktuaari
029 551 3246

Vastaava osastopäällikkö

Katri Kaaja
osastopäällikkö
029 551 3488

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.