Vuonna 2023 velkaa oli usein pareilla, joilla oli lapsia
Tilastokeskuksen mukaan velallisten kotitalouksien osuus oli vuonna 2023 suurin (91 %) pareilla, joiden nuorin lapsi oli alle 7-vuotias. Parit, joilla oli lapsia, olivat usein asuntovelallisia, ja keskimäärin parien velat olivat sitä pienempiä, mitä vanhempia parien nuorimmat lapset olivat.
Vuonna 2023 asuntovelkaa oli usein pareilla, joilla oli lapsia
Vuonna 2023 pareilla, joilla oli lapsia, oli usein velkaa. Velallisten kotitalouksien osuus olikin suurin (91 %) pareilla, joiden nuorin lapsi oli alle 7-vuotias. Myös lähes yhdeksällä kymmenestä eli 89 %:lla alle 35-vuotiaista lapsettomista pareista oli velkaa. Velkaantuneiden kotitalouksien osuudet olivat matalimpia yli 64-vuotiaiden lapsettomien parien ja yksinasuvien kotitalouksissa.
Parit, joilla oli lapsia, olivat usein asuntovelallisia. Vuonna 2023 asuntovelallisten osuus oli suurin (78 %) pareilla, joiden nuorin lapsi oli alle 7-vuotias. Pareista, joiden nuorin lapsi oli 13–17 vuotta, asuntovelallisia oli 64 %. Muilla kuin pareilla, joilla oli lapsia, asuntovelallisten osuudet jäivät alle 50 %:n.
Asuntovelallisten osuus selittää, miksi velkojen mediaanit olivat muita kotitalouksia suurempia pareilla, joilla oli lapsia. Keskimäärin parien velat olivat sitä pienempiä, mitä vanhempia parien nuorimmat lapset olivat. Vuonna 2023 velallisista pareista puolella oli velkaa alle 178 400 euroa, kun kaikki lapset olivat alle 7-vuotiaita. Kun nuorin lapsi oli 13–17 vuotta, puolella velallisista pareista oli velkaa alle 78 700 euroa.
Yli viidenneksellä kotitalouksista oli korollista luottokorttivelkaa tai tililuottoa vuonna 2023
Vuoden 2023 varallisuustutkimuksessa kotitalouksilta kerättiin haastattelemalla tietoa kotitalouden jäsenten korollisista luottokorttiveloista ja tililuotoista. Vuonna 2023 kotitalouksista 22 %:lla oli korollista luottokorttivelkaa tai tililuottoa.
Yleisimmin luottokorttivelkaa tai tililuottoa oli yhden hengen kotitalouksilla, joiden osuus kaikista luottokortti- ja tililuottovelallisista kotitalouksista oli 37 % vuonna 2023. Luottokortti- ja tililuottovelallisista kotitalouksista 25 % oli lapsettomia pareja ja 21 % pareja, joilla oli lapsia.
Luottokortti- ja tililuottovelallisten osuus oli vuonna 2023 suurin (42 %) pareilla, joiden nuorin lapsi oli 7–12 vuotta. Luottokortti- ja tililuottovelallisten osuudet olivat matalimpia yli 64-vuotiailla lapsettomilla pareilla ja yksinasujilla sekä alle 35-vuotiailla yhden hengen talouksilla.
Yli puolet luottorajoitteisista kotitalouksista oli yhden hengen talouksia vuonna 2023
Varallisuustutkimuksessa kotitalous on määritelty luottorajoitteiseksi, jos jokin seuraavista ehdoista on toteutunut.
- Kotitalous on hakenut lainaa haastatteluajankohtaa edeltäneen kolmen vuoden aikana, mutta ei ole saanut hakemaansa lainaa heti eikä myöhemmin.
- Kotitalous on hakenut lainaa, mutta saanut lainaa hakemaansa määrää vähemmän.
- Kotitalous on jättänyt hakematta lainaa, koska on olettanut, ettei saa lainaa.
Tämän määritelmän mukaan 8 % kotitalouksista oli luottorajoitteisia vuonna 2023. Luottorajoitteisista kotitalouksista yli puolet (53 %) oli yhden hengen talouksia. Muiden kotitalouksien elinvaiheiden osuudet olivat 14–17 %:n tasolla.
Luottorajoitteisuus oli vuonna 2023 yleisintä pareilla, joilla nuorin lapsista oli alle 7-vuotias. Seuraavaksi yleisintä luottorajoitteisuus oli yksinasujilla, joiden ikä oli korkeintaan 64 vuotta. Luottorajoitteisten kotitalouksien osuudet olivat matalimpia yli 64-vuotiaiden yksinasujien ja lapsettomien parien kotitalouksissa.
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.
- Varallisuuslaji
- Ikäryhmä
- Kotitalouden elinvaihe
- Varallisuuslaji
Tulevat julkaisut
Dokumentaatio
Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.
Siirry tilaston dokumentaatioon