Tiedon tulevaisuus: Tulevaisuuden tiedon toivot 

Podcastin tekstiversio

28.3.2025

 

Markus Sovala: Tervetuloa Tilastokeskuksen ihka ensimmäiseen Tiedon tulevaisuus -podcastiin! Minä olen Markus Sovala, Tilastokeskuksen pääjohtaja. Silloin kun me suunniteltiin tätä podcast-sarjan aloittamista, niin vaihtoehtoisena nimenä oli ”Tilastokeskuksen mukaan” - se kun on sellainen sanapari, joka keskimäärin sata kertaa vuorokaudessa suomalaisessa mediassa mainitaan. Luotettava tieto on demokratian ja rauhanomaisen yhteiskunnan aivan perusta. Tässä maailmassa tällainen puolueeton, ajantasainen tieto on yhä tärkeämpää ja monen mielestä itseasiassa tällä hetkellä myös uhatumpaa kuin ehkä koskaan aiemmin. Tilastokeskus perustettiin vuonna 1865, aika täsmälleen 160 vuotta sitten. Silloin tietoa välitettiin kovin erilaisin tavoin kuin tällä hetkellä.  

Ja paitsi että nyt me juhlimme tätä 160-vuotista taivalta, niin myös tällä podcastilla me haastamme ihmisiä puhumaan kanssamme siitä, miten me toimimme tulevaisuudessa. Sitä tietoa, jota me täällä tuotetaan, miten meidän pitäisi osata sitä välittää ja miten me autamme ihmisiä luovimaan näiden tietomassojen keskellä? Tervetuloa mukaan tähän uuteen podcast-sarjaan ja toivottavasti jotakin tästä jää hihaan.  

Meidän ensimmäinen podcast-jaksomme aloittaa sieltä mistä ihminen aloittaa eli lapsuudesta ja meillä on tänään vieraana vuoden luokanopettaja suoraan Tampereen Norssista, Johanna Asplund. Tervetuloa kovasti! Millä ajatuksilla Johanna tänne tulit? 

Johanna Asplund: Kiitoksia kovasti kutsusta. Onnea Tilastokeskukselle juhlavuoteen. Tulin kiinnostuneen, innostuneen ja uteliaan ihmisen ajatuksin tänne. Mä oon siis luokanopettaja, kasvatustieteen maisteri. Toimin Tampereen yliopiston normaalikoululla ohjaavana opettajana eli mulla on siellä myös opettajankoulutustehtävä. Ja sitten olen lisäksi oppikirjailija. Niin mä aika monesta suunnasta pääsen tietoa ja tutkittua tietoa pohtimaan. Ja toki se mun ydin on siellä lasten maailmassa eli oppilaiden kanssa toimimisessa. 

Markus: Kun sut on valittu vuoden opettajaksi, niin se on varmaan aukaissut sellaisia ovia, jotka ei olisi ehkä muuten auennut. Hämmästyitkö, että sut kutsuttiin myös käymään täällä Tilastokeskuksessa? 

Johanna: Mulle on tullut aika paljon kutsuja erilaisiin paikkoihin. Tietysti ihmisiä kiinnostaa opettajuus ja koulumaailma. Niin, tätä mä en ollut osannut odottaa, mutta mä olin siitä kovin otettu. Tämä on tosi kiinnostava areena ja teillä on mahtava se teidän ala. Ja teidän kenttä siellä, niin olisi ehkä ihan hyväkin meidän opettajien vierailla vähän useamminkin siellä Tilastokeskuksen tietojen äärellä, muutenkin kuin niiden sata kertaa päivässä tulevien mediatietojen välityksellä. 

Markus: Ihan sellainen perushuolihan meillä on se, että ymmärtävätkö ihmiset mitä ne meidän numerot tarkoittaa? Suosittaisitko sinä tilastojen lukemista alakouluikäiselle? 

Johanna: Paitsi että suositan, niin se on ihan normi, että meillä opetussuunnitelma sisältää monilukutaitoteeman laaja-alaisen osaamisen teemoissa. Ja kyllä tilastoja tutkitaan ihan pientenkin lasten kanssa. Ei toki käydä välttämättä Tilastokeskuksen sivuilla, mutta lapsentasoisesti tutustutaan kyllä monenkinlaiseen esitystapaan. Eli totta kai mä suosittelen sitä. 

Markus: Millaiset numerot lapsia kiinnostaa? 

Johanna: Oikeastaan lapset ovat luontaisesti kauhean uteliaita. Jos matikasta puhutaan tai ylipäätään numeerisesta tiedosta, niin vertaileminen on tosi kiinnostavaa lasten mielestä. Me tehdään pienoistutkimuksia itsekin luokassa. Millä tulit kouluun tänään? Me tehdään pylväsdiagrammeja vaikka siitä kuka on kävellyt, kuka on tullut polkupyörällä, kuka tuli bussilla ja kenet äiti tai isä heitti koulun portille ja sitten me verrataan niitä pylväitä. Ja sitten kun nykyään on mainioita työvälineitä, että voidaan tehdä monenlaisia erilaisia graafeja niistä. Se on lasten mielestä kyllä kiinnostavaa ja tavallaan musta sekin kehittää sitten sitä ympäristönlukutaitoa. Vähitellen tulee oman maailman elementtien kautta tutuksi sitten ehkä semmoiset itsestä kauempanakin olevat tilastot ja niitten lukeminen. 

Markus: Ovatko puhe ja tekstit kovin erilaista kuin numerot ja taulukot? 

Johanna: Totta kai ne ovat omia kieliään. Ne ovat erilaisia kieliä, mutta niillä on vahva yhteys. Ja ihan tutkimustenkin perusteella se, että sinä luet paljon ja osaat kieltä ja käytät kieltä ajattelun välineenä, niin sillä on vahva yhteys myös matemaattiseen osaamiseen ja loogiseen päättelykykyyn. 

Markus: Voidaanko me luottaa, että jos lapset oppii lukemaan, niin kyllä ne sitten oppii näitä tilastojakin lukemaan? 

Johanna: No ihan noin helppoa se ei ole. Kyllä siihen tarvitaan aika paljon ihan suunniteltua opetusta. Ja tuo oli sillä tavalla hyvä kysymys, jonka selvästi vähän niin kuin kiusallasi esitit, että totta kai mä puollan sitä, että meillä täytyy olla hyvin koulutetut akateemiset opettajat ja opettajan ammatti on niin moninainen. Ja vielä kun olen luokanopettaja, joka hoidan suurimman osan eri oppiaineiden opetuksesta omassa luokassa ja koulutan niitä tulevia luokanopettajia, niin kyllä siihen tarvitaan paljon ihan pedagogista tietotaitoa sinne taustalle, jotta monipuolisesti se lukemisen ja lukumäärien hahmottamisen taito ja kirjoittamisen taito tietysti myös vahvistuisi. 

Markus: Osaisitko neuvoa meitä, miten meidän pitäisi tehdä jotenkin toisin tai paremmin? Tai se, että ylipäätänsä pitäisikö meidän olla huolissaan, että lapset ja myöhemmin nuoret ja sitä myötä aikuiset ei oikein ymmärrä näitä meidän tilastotietoja? Vai voidaanko me olla jotenkin edes puoliksi rauhallisin mielin? 

Johanna: No minä en ole koskaan ollut sellainen huolipuheella kelluttelija, se ei musta vie ketään eteenpäin. Totta kai asioihin pitää tarttua ja pitää huomioida, että jos joku asia on sellaisella tolalla, että se suunta ei ole meidän mielestäni hyvä, niin silloin sitä pitää yrittää rakentaa parempaan suuntaan. Mutta mä ajattelen, että kaikki tämän maan aikuiset, niin me opettajat kuin te tilastojen tekijät kuin kenen tahansa lasten vanhemmat tai mediapäättäjät, meidän kaikkien yhteinen asia on se, että jollain lailla sen luotettavan tiedon äärelle meidän nykyiset lapset, jotka ihan hetken päästä ovat aikuisia, niin että he olisivat sellaisia tiedonkäyttäjiä, että he osaisi tavallaan eritellä ja arvioida sitä informaatiota, jonka äärellä he on, ja osaisi sieltä sitten kriittisesti erottaa sen mihin voi luottaa. 

Markus: Tuo tuntuu hirveän hyvältä käsitteeltä tuo huolipuhe, koska se kuvaa juuri sitä, miten nykyään niin kaikesta puhutaan. Sieltä jotenkin huolen ja ongelmien kautta. Ja tokihan niitä ongelmiakin pitää esiin nostaa. Mutta itse asiassa aika monen yhteiskuntaelämän asian kohdalla itse asiat tilastojen valossa menee parempaan suuntaan. 

Johanna: Joo, ja sitten mä ajattelen sillä tavalla aina, itse kun olen tavallaan siellä ihan ruohonjuuritasolla, että auttaako se, että nouseeko lentokone lentoon sillä, että me todetaan, että voi että kun siinä on siivessä reikä. Että mitä minä voisin tehdä, jotta se lentokone nousisi? Tai että se asia parantuisi? Jollain lailla sellainen ratkaisukeskeisyys on kuitenkin minusta A ja O. Ja sitten jos lapsille puhutaan, että lapsi ei varsinkaan motivoidu huolipuheesta. Yksikään lapsi ei motivoidu siitä, jos mä kerron, että sun täytyy lukea sen takia, että sä ymmärtäisit tilastoja. Tai että sä pärjäisit veronmaksajana, niin ei kiinnosta. 

Markus: Onko se uteliaisuus millä mennään? 

Johanna: On. Ja sitten jos puhutaan vaikka motivaatiosta, niin on neljä kivijalkaa. Oikeastaan motivaatioon liittyy autonomian tunne, että mulla on jotakin mahdollisuutta itsekin määrätä tässä, että mihin mä suuntaan tämän uteliaisuuteni. Kompetenssi, kyvykkyyden tunne siitä, että tämä ei ole jotain aivan liian vaikeaa minulle, jota en ymmärrä. Mutta toisaalta lapset käyttää sanaa lälly, että ei myöskään liian lällyä. Sekään ei motivoi. Eli autonomia, kompetenssi. Sitten kolmas juttu vielä yhteisöllisyyden tunne eli se, että me yhdessä ollaan kiinnostuneita, niin se motivoi, että me saadaan yhdessä viettää mukavaa aikaa. Oli se sitten tilasto tai kaunokirjallinen teksti mikä tahansa tekstilaji, niin siihen liittyy sellainen, että on mukavaa. Se motivoi ja sitä kautta sitten neljäntenä asiana tulee se merkityksellisyys, joka ei vielä lapselle välttämättä sillä hetkellä avaudu. Mutta esimerkiksi nyt kun mä olen aikuinen ja mä muistelen omia kokemuksiani lapsuuden lukemisista tai että kun on tutustuttu johonkin tietoteksteihin tai tilastoihin, niin avautuu nyt, että sillä on ollut merkitystä. Mulla on edelleen se uteliaan ihmisen minä olemassa ja kyky ja mahdollisuudet tutkia asioita. 

Markus: Varmaan meitä molempia tässä yhteisesti kiinnostava aihe on lukeminen. Ja voi olla, että meillä on vähän erilaisia näkökulmia. Me toivotaan, että se lukemisen mukana tai lukutaidossa on mukana sitten erityisesti kyky vielä lukea vähän numeroitakin. Sulle opettajana on tärkeintä, että miten ne luodaan ne perustaidot. Mutta mistäs siinä lukemisessa oikeastaan on kysymys? Mitä lukeminen on? 

Johanna: Joo, lukeminen on mun yksi lempiaiheitani ja mä luulen, että se vuoden luokanopettajan tunnustuskin liittyy osaltaan siihen, että oon siitä paljon puhunut ja mä olen sitä paljon pohtinut. Ja se on mulle ihan valtavan tärkeä teema. Ja jos puhutaan mekaanisesta lukutaidosta, mä oon tällä hetkellä myös ekaluokan opettaja. Eli mä opetan ihan teknisesti sitä koodikieltä, että miten näistä kirjaimista syntyy tavuja ja sanoja ja virkkeitä ja tekstejä. 

Markus: Mä oon ekaluokkalaisen isoisä ja vähän sivusta seurannut. 

Johanna: Ja sit mä oon vielä oppikirjailija, joka on tehnyt aapisia eli ihan lukutaidon alkeet on mulle yks juttu. Mutta sehän ei yksistään tietenkään riitä, vaan sitten toinen semmoinen lempisydänaiheeni on se lukijaksi kasvaminen. Ja siihen mä olen itse semmoisen lukijuuden määritelmän ajatellut niin, että se, että sinulla on tekninen lukutaito, ei tee sinusta lukijaa. Lukija on sellainen, joka sitten vapaaehtoisesti tarttuu teksteihin vapaa-ajallaankin ja osaa valita itselleen sopivaa luettavaa, innostuu siitä lukemisesta, tunnistaa erilaisia tekstilajeja eri yhteyksissä. Huomaa mikä on tarkoituksenmukaista missäkin yhteydessä ja ehkä sitten vähitellen tulee siellä se kriittinen lukutaitokin vielä. Ja että jotenkin ymmärtää sitä lukemaansa.  

Kun kysyit, että mitä se lukeminen on, niin nykyäänhän me ihan koulussakin ja opettajaopiskelijoiden kanssa puhutaan laajasta tekstikäsityksestä, joka käsittää sen, että pelkkä kirjoitettu teksti - vaikka meillä nämä muistiinpanot tässä - ei ole sitä ainoata olemassa olevaa tekstiä, vaan me meitä ympäröi monenlaiset tekstit. Kuvakin voidaan laajan tekstikäsityksen mukaan käsittää tekstinä tai teidän tilastot, erilaiset graafit, symbolit, liikennemerkit. Jotenkin se on valtavan laaja ja se on opettajuuden ytimessä. Oikeastaan se lukutaito tällaisessa laajassa merkityksessä, että sen äärelle johdattelu ja sen parissa työskentely toi on. 

Markus: Kuulostaa, että sä puhut tavallaan kielestä. 

Johanna: Joo, kyllä. 

Markus: Ja yksi tapa ymmärtää, mitä me tässä tehdään. Joskus mä olen jonkun toimittajan kanssa naureskeltu, että me ollaan yhteisellä toimialalla. Me ollaan tässä totuusbisneksessä, niin siinä on aina kiinnostavaa, miten se kieli ja se teksti tai mitä nyt luetaankaan. Mikä sen suhde on todellisuuteen? Onko se lapsille helppo asia ymmärtää, että se teksti kertookin jostakin, ainakin joskus se kertoo jostakin ihan oikeasti olevasta. 

Johanna: Ei ole ehkä helppo asia. Ja sitten jos puhutaan vielä siitä kriittisestä lukutaidosta, niin tullaan sitten siihen, että osaa eritellä ja arvioida, että mikä on totta, mikä on luotettavaa. Sitten kun lasten maailmasta puhutaan niin, että he ymmärtää että osa teksteistä on mielikuvituksen tuotetta ja satua ja sekin on ihanaa ja tärkeää tekstiä. Ja sitten vielä on olemassa yksi tyyppi, joka on tärkeää tunnistaa ja se on taas mielipide. Joku asia voi olla totta, mutta se on jonkun mielipide. Tässä on niin monenlaista tapaa tavallaan pohtia sitä, että millaisia tekstejä on ja mikä on todellista. Ja sitten kuitenkin minä ajattelen siinä lukijaa lukijaksi innostamisessa, että on tosi tärkeää myös tarjota niitäkin tekstejä, jotka johdattavat aivan sellaisiin sfääreihin, jotka ei millään lailla ole totta. Sitten me vain lasten kanssa puhutaan sitä niin, että kirjan avulla me päästiin tämmöiseen maailmaan, jossa kissat voi lentää, vaikkei oikeasti näin tapahdu. 

Markus: Minä en koskaan ajatellut, että olisin mitenkään hyvä matematiikassa, mutta en ole myöskään koskaan pelännyt numeroita. Mutta silti on jännä huomata, että näkee ihmisiä, joiden silmät oikein niinku menee viiruksi tai ne säikähtää hyvin yksinkertaisten numeroiden ääressä. Oletko huomannut tämmöistä matematiikkapelkoa? 

Johanna: Mun täytyy sanoa, että varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa tehdään niin hyvää työtä nykyään matikkapuheen lisäämiseen. Ja sitten mä toivoisin, että perheissäkin paljon puhuttaisiin sitä, että nyt jos tässä pizzassa on kuusi lohkoa ja iskä ottaa kolme, niin montako tähän jää? Ottaako iskät noin röyhkeästi kolme? 

Markus: Osaanko mä laskea itekin? No niin. 

Johanna: Niin, mutta että se olisi osa arkea. Mä en sellaista matematiikkapelkoa nää omissa oppilaissani. Mut sit jos alkaa tapa, että kyllä se helposti käy niin, että et jos se särö tai semmoinen osaamisen pulma tulee siellä pienenä, jo sanotaan vaikka ekaluokkalaisena, niin niitä voi olla aika vaikea, että jos siinä kymmenjärjestelmän ymmärtämisessä ja lukukäsitteen ymmärtämisessä tulee särö, niin sitä ei paikata sen särön kokoisella palalla, vaan se tuppaa vähän kasvamaan se särö.  

Markus: Siitä voi jäädä semmoinen pysyvä. 

Johanna: Just näin, et se matikkaminä, se semmoinen minäpystyvyyden tunne ei sitten kehitykään samalla tavalla. Ja totta kai opettajat, me tehdään parhaamme, että semmoisia ei syntyisi. Mutta mitä vanhemmat voi tehdä sen matikkapuheen lisäksi siellä arjessa olisi se, että ei ainakaan siirrä sitä omaa matikkapelkoa tai numeropelkoa tai käsitystä itsestään laskijana tai numeroiden ymmärtäjänä, niin ei siirrä sitä lapseen niin kuin ei mitään muutakaan omaa ominaisuuttansa. Joskus kuulee tai näkee, että joku sanoo, että kun ei meidän suvussa oo koskaan osattu matikkaa, niin ei suinkaan tarvitse. Tavallaan se, että luodaan semmoinen ennakkokäsitys pienelle kasvavalle yksilölle siitä, mitä hän on tai ei ole, niin mä toivoisin, että näin ei tapahdu, koska ne mahdollisuudet ovat ihan ihan jokaisessa oppia tosi hyviksi lukijoiksi ja tosi hyviksi laskijoiksi ja mainioiksi ymmärtäjiksi ihan millä tahansa tiedon alalla. 

Markus: Mä luulen, että meidän tilastoja pystyy lukemaan ihan alakoulun tiedoilla. Ei siinä ole mistään rakettitieteestä kyse. Ne ovat aika yksinkertaisia asioita, mutta ehkä sellainen perustaito, jos osaa suhteuttaa kahta numeroa toisiinsa, kumpi on isompi ja kuinka paljon toinen toista isompi. Jos sen jotenkin osaa, niin muuta ei enää tartte. 

Johanna: Joo ja kyllähän siis tämmöset sisältöjako- ja ositusjako-käsitteet tulee käytännössä jo tokan luokan aikana. Puhutaan että tavallaan visuaalisesti lapset pystyy jo ymmärtämään, että jokin osa jostakin kokonaisuudesta on tämmöistä ja jokin osa on jotakin toista. Eli tavallaan vähän niin kuin murtolukujen kautta johdatellaan siihen esimerkiksi vaikkapa prosenttien ääreen, mutta se ei tule vielä sitten ihan siellä alkuopetuksessa. Mutta kyllä mä ajattelen, että visuaalisien mallien avulla pystyy pienempikin lapsi ymmärtämään tilastoja, vaikkei ymmärtäisi vielä prosentteja. 

Markus: Jos vielä ajatellaan tulevaisuutta ja mietitään sitä. Kerro mulle, mihin suuntaan suomalainen koulu ja suomalaiset lapset nyt menee, että onko tässä lasten lukutaidon heikkenemistä? Pitäisikö siitä olla huolissaan? Vai pitäisikö meidän oikeastaan ruveta ajattelemaan, miten valtavan määrän nuo lapset jo ihan pienenä osaa? Ja että Herra Jumala, että me vanhemmat, mehän pudotaan ihan kärryiltä, että miten pitää tätä tulevaisuutta sinun mielestä ajatella? 

Johanna: Se on fakta varmaan, että me vanhemmat ei kaikki edes ymmärretä tai tiedetäkään mitä kaikkea sen teknologian avulla ne lapset saa silmiensä eteen ja minkälaisen tiedon äärelle he pääsee. Mutta itsellä mulla on se ajatus, että lapset tarvitsevat ohjausta. Nuoret tarvitsevat ohjausta, kuten kuin puhuttiin lukutaidosta ja kriittisyydestä ja tavallaan siitä, mikä tieto on luotettavaa. Ja puhuttiin sitten huolipuheesta, että itse en ajattele niin, että jotenkin näkymä olisi kamalan synkkä. Ja mä toivon, että media myös huomioisi sen, että kouluissa tehdään ihan valtavan hyvää työtä ja opettajat kasvattaa ja opettaa siellä kouluissa ja vanhemmatkin yrittää varmasti parhaansa joka lapsen kohdalla.  

Ehkä mä ajattelen vielä siitä, kun puhuttiin tuossa aiemmin siitä, että oppiaineen kieltä, että lapset oppisivat ymmärtämään monenlaisia kieliä ja kielitietoisesta pedagogiikasta puhutaan. Puhutaan koulumaailmassa, että jokainen opettaja on sen oman oppiaineensa kielen opettaja. Jotenkin se tieto, käsitteet ja sanasto ja erilaiset verbit, mitkä liittyy eri tiedonaloihin ja näin, että ne olisi niitten lasten hallussa. Ja kun mä oon se intohimoinen lukutaidon kehittäjä tai siihen suhtaudun suurella innostuksella ja kiinnostuksella, niin mä ajattelen, että lukeminen ja lukutaito on niin olennainen. Iida Rauma, Finlandia-voittaja, on sanonut, että eloonjäämistaito. Se on jotenkin sellainen tasa-arvon väline ja sen avulla pystyy jäsentää maailmaa ympäröivää yhteiskuntaa. 

Jos sulla on lukutaito, niin sit sä oot varmaan se tulevaisuuden superosaaja, koska sä kykenet ymmärtämään jäsentämään ympäröivää yhteiskuntaa. Ja jos sen myötä sulla on kirjoitustaitoa, jolla sä pystyt jäsentämään omia ajatuksiasi. Ja sitten vielä lisäksi mitä me ei olla tässä puhuttu ja joka ei ehkä Tilastokeskukseen liity, mutta kyllä mä ajattelen myös, että kaunokirjallisuuden pariin johdattaminen niin empatiakyvyt ja tavallaan vuorovaikutustaidot, jotka on sitten sellaisia tulevaisuuden työelämätaitoja. Myös niitten kasvattaminen ja tulevaisuuden taidoista tavallaan kun me ei tiedetä minkälaisiin ammatteihin edes tämän hetken, vaikka seitsenvuotiaat, aikanaan valmistuu. Mitä ammattinimikkeitä on enää olemassa ja näin. Mutta että varmasti lukutaito, kirjoitustaito, looginen päättelykyky, kyky ja matikan perustaidot - sitten mä lisään sinne kyllä vuorovaikutustaidot ja empatiakyvyn. Ne on tulevaisuuden työelämätaitoja, jotka ei varmasti vanhene koskaan. 

Markus: Kirja on siinä mielessä erikoinen väline, että sillä voi päästä kuvittelemaan, mitä toisen ihmisen päässä tapahtuu. 

Johanna: Kyllä joo. 

Markus: Se on kyllä iso taito. 

Johanna: Joo, ja sitten kun mulle sano yksi lapsi tai nuori kerran, että pääsinhän mä somenkin välityksellä katsomaan, mitä toisen ihmisen päässä tapahtuu. Mutta se kirja tarjoaa sun oman ajattelun kehittymiselle ja sille mielikuvitukselle sellaisen välineen, jota taas sitten sosiaalinen media, joka jo valmiiksi syöttää kaikki ne visuaaliset elementit ja jättää sun aivoilta sen mahdollisuuden löytää itse ja miettiä ja kielentää. 

Markus: Se tarina on lyhyempi kirjassa. Sä olet toisen ihmisen päässä monta päivää tai viikon. Tai jos olet hidas lukija, niin kuukauden. 

Johanna: Jos on taitavasti rakennettu lasten romaani tai aikuistenromaani, niin se saattaa olla näkökulmaromaani, jossa kerrotaankin monen ihmisen näkökulmasta. Se tarina kietoutuu ja sinun täytyy koko ajan miettiä sitä, että hetkinen, mikäs tässä on se juttu. 

Markus: Kun opetat pieniä ihmisiä lukemaan numeroita ja lukemaan ehkä sitten aikaa myöten tiedon korkeinta muotoa eli Tilastokeskuksen julkaisua niin kumpi on sun mielestä tärkeämpi taito, uteliaisuus vai kriittisyys? Vai onko se lopulta ihan sama? 

Johanna: Asia ei voi olla kriittinen ilman että on utelias. Sun täytyy tavallaan ensin löytää tiedon äärelle eli olla utelias ja sitten siitä voit olla kriittinen. Kriittinen helposti ymmärretään väärin, ajatellaan että kriittisyys on jotain että suhtautuu kaikkeen hyvin epäillen. Kun minä taas ajattelen, että kriittisyys on sitä, että et osaa eritellä ja arvioida sieltä ja kerätä sitä informaatiota. Verrata sitä ehkä johonkin aiemmin saamaansa tietoon, että lopulta ne kietoutuu kyllä toisiinsa. Mutta lapsi ei luonnostaan välttämättä ole kriittinen. Hän on luonnostaan utelias. Ehkä se sellainen kriittisyyden käsite on semmoista, joka opitaan, että opitaan pelkäämään tai opitaan epäilemään. Mutta se, että sellainen hyvänlainen kriittisyys, niin se tulee myös kyllä aikuisen ohjaamana.  

Markus: Onko tämä sinun viestisi meille vanhemmille, isovanhemmille - vai mikä on sinun viesti? Mikä on se tärkein asia, minkä sinä haluaisit meille opettaa? 

Johanna: Ehkä mä ajattelen sillä tavalla, että se innostaminen sinne tekstien maailmaan on se, mitä mä toivon, että tapahtuisi ja mitä voi ihan tavallinen isoisä tai isovanhempi, äiti, isä tai opettaja tehdä ihan sellaisia, että et kotona tai luokassa on kirjoja näkyvillä. Ihan senkin on jo tutkitusti katsottu lisäävän lukuinnostamista. Että kirjoja on olemassa ylipäänsä, että lapsille luetaan senkin jälkeen, kun he ovat itse oppineet lukemaan. Tutustutaan erilaisiin teksteihin. Kerrotaan, että mä luen täältä sanomalehdestä tämmöistä tilastoa, vaikka että katsopa kuinka iso osa on jotakin mieltä tai näin ja että keskustellaan luetusta, näytetään lukevan aikuisen malli ja jutellaan lapsen kanssa siitä, mitä hän on lukenut ja miten hän on sen ymmärtänyt ja pallotellaan ajatuksia. Se on ehkä se mun ajatukseni, että kielennetään tätä ympäröivää maailmaa ja tekstejä. 

Markus: No mikä sun oppi olis meille Tilastokeskukselle? Neuvo, tai mitä sä ehdottaisit? 

Johanna: Voinko mä neuvoo näin mahtavaa laitosta? Sen mä sanon, että et ne on äärettömän kiinnostavat ne teidän sivut ja mä toivoisin, että useampi ihminen sinne menisi ja huomaisi miten monipuolisesti siellä on tarjolla ihan meille jokaiselle tietoja ja tilastoja. Ja sit mä kun olen itse siellä nyt seikkailu, niin mä oon monta kertaa ajatellut, että olisiko tämä sellainen, että mä voisin vaikka ensi vuonna mun tokaluokan kanssa mennä tänne. Ehkä sitten vielä voisin yrittää tavallaan lasten kanssa, oppilaiden kanssa. Sitten sellaista vielä ehkä helppokäyttöisempää, kun puhutaan tokaluokkalaisesta, joka ei vielä ymmärrä prosenteista. Vähän isommathan pystyy ihan siellä vaan hakusanat laittamaan ja näin. 

Markus: Mutta että mehän joudutaan koko ajan aina miettimään, mihin me vähät rahamme käyttäisimme ja ensisijaisesti ajatella, että meidän täytyy tuottaa ne numerot. Kun niitä ei voi kukaan muu meidän puolesta tehdä. Ja sitten meidän tiedon visualisointia ja yksinkertaistamista, sitä voi onneksi muutkin tehdä. Mutta kun tuon sanot, niin täytyy miettiä, jos me jostakin löydettäisiin maksaja, että tehtäisiinkin lasten tilastosivut. 

Johanna: Aattelin tässä, että se olisi aivan mahtavaa. Että olisi semmoinen, että kun on lasten uutiset ja tai Tampereen yliopistolla on University, joka on lasten yliopisto, niin tämmöinen junnutilastokeskus-versio olisi aivan loistava. Niin joo, se olisi kyllä valtava iso kädenojennus meidän tuleville lukijoille ja aikuisille. 

Markus: Sitten tuohon kannattaisi kyllä jostakin rahat kaivaa. 

Johanna: Me tehdään tietysti sitten paitsi opettajina, niin oppikirjailijoina sille tilastojen lukutaidolle ja monilukutaidolle kaikki mitä voidaan. Mä olen ollut tekemässä ystävien aapista, jossa on mietitty miten tarjotaan ekaluokkalaisen tasoisesti erilaisia monilukutaitoelementtejä, vaikkapa niitä tilastoja tai erilaisia diagrammeja tai erilaisia tekstilajeja, liikennemerkkejä, opasteita, reseptejä, ohjeita ja niin edelleen, että lapset oppisivat havaitsemaan. Eri tekstejä luetaan eri tavoin ja niitä on mahdollisuus ymmärtää ja tulkita ja tuottaa itsekin sitten vähitellen. Ja myös, että opettajat löytäisivät keinoja opettaa niitä asioita. 

Markus: Ja se on varmaan eri ikäisille lapsille ja nuorille aika erilaista. Mä luulen, että ne perustaidot siellä ihan ala-asteella on ihan niitä niin kuin sä kuvaat, tätä kielen ja sellaista ymmärtämistä. Sitten vähän vanhemmille lapsilleni ja lukiolaisille se on vähän erilaista. Ja sitten yliopistossa pitää opettaa jo aika vaikeita asioita. 

Johanna: Kyllä, kyllä, joo ja tietysti kun mulla on se mahtava tilanne, että mä saan työskennellä 7-vuotiaitten kanssa, mutta myös yliopisto-opiskelijoiden kanssa. Mun roolini vaihtuu päivän mittaan siitä, että mä oon ekaluokan opettaja siihen, että mä oonkin aikuisten kanssa työskentelevä kouluttaja. Välillä törmää siihen, että niitten ihan aikuistenkin kanssa joudutaan pohtimaan, mitä joku tutkittu tieto tai tilasto tai graafi meille kertoo. Että ymmärtääkö ne nuoret aikuisetkaan niitä sitten aina oikealla tavalla. 

Markus: Ja sitten olemalla hyvä opettaja, niin voi päätyä vuoden opettajaksi ja joutua sitä myötä Tilastokeskuksen studioon. 

Johanna: Löytää itsensä yllättävistä paikoista. 

Markus: Kiva, että olet ollut meidän vieraana. Ja jos lopuksi kokeillaanko tällaista, vähän niin kuin sanaleikkiä. Sano ihan heti, mitä sulle tulee mieleen vaikkapa sanasta tilasto. 

Johanna: Tieto 

Markus: Fakta. 

Johanna: Todellisuus. 

Markus: Suomi. 

Johanna: Isänmaa. 

Markus: Koulu. 

Johanna: Perusta. 

Markus: Hyviä vastauksia, kiitos! 

Johanna: Kiitos, oli kiva olla täällä. 

Markus: Kiitos kaikille kuulijoille! Tänään Tilastokeskuksen podcast-studiossa oli vieraana Johanna Asplund, vuoden 2025 luokanopettaja. Seuraava jakso on sitten toisissa merkeissä ja odotettavissa noin huhtikuussa. Tervetuloa silloinkin taas kuulolle! Minä olen Markus Sovala, Tilastokeskuksen pääjohtaja.