Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 10.6.2016

Adoptioiden määrä väheni vuonna 2015

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 tehtiin Suomessa 407 adoptointia. Määrä on 38 pienempi kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten adoptioiden määrä oli 284 ja ulkomailla syntyneiden 123. Kotimaisten adoptioiden määrä pysyi ennallaan mutta ulkomaisten väheni 38 lapsella.

Adoptiot 1991–2015

Adoptiot 1991–2015
*) Laki rekisteröidystä parisuhteesta muuttui 2009.

Suomen kaikista adoptoiduista vuonna 2015 oli tyttöjä 193 ja poikia 214. Suurin osa adoptoiduista on pieniä lapsia. Heistä oli alle 5-vuotiaita 236. Yli 18-vuotiaita oli adoptoiduissa 92. Ulkomailta lasta adoptoitaessa lapsi oli harvoin yli 10-vuotias. Kotimaisissa adoptioissa yli 18-vuotiaita adoptoituja oli 86. Rekisteröidyssä parisuhteessa olevien perheen sisäiset adoptoinnit kasvoivat vuodesta 2014 lukumäärältään kolmellatoista ja niitä oli viime vuonna 128.

Suomeen adoptoitiin ulkomailta eniten Etelä-Afrikassa syntyneitä lapsia (34). Toiseksi eniten adoptioita oli Kiinasta (26 lasta). Valtaosa Kiinasta adoptoiduista lapsista on poikia. Thaimaassa syntyneitä lapsia adoptoitiin Suomeen 20. Myös vuonna 2014 eniten lapsia adoptoitiin Suomeen Etelä-Afrikasta ja Kiinasta.

Ulkomaisista adoptioista kolme neljäsosaa oli kahden vanhemman adoptioita. Suomessa syntyneen lapsen adoptoinnissa kahden vanhemman adoptioita oli vajaa kolmasosa, kun ei oteta huomioon rekisteröityjen parisuhteiden sisäisiä adoptioita. Kahden vanhemman ulkomaisissa adoptioissa ottoisä oli iältään tyypillisimmin 40–44 -vuotias ja ottoäiti 35–39 -vuotias.


Lähde: Väestö- ja oikeustilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Matti Saari 029 551 3401, info@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (226,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 10.6.2016

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Adoptiot [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-7363. 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/adopt/2015/adopt_2015_2016-06-10_tie_001_fi.html