Etusivu > Tilastot > Kotitalouksien aluetilit > Kansantalouden tilinpidon menetelmäuudistukset vuonna 2005

Kansantalouden tilinpidon menetelmäuudistukset vuonna 2005

Välillisten rahoituspalvelujen (FISIM) laskentamenetelmä heinäkuussa 2005

FISIM (Financial Intermediation Services Indirectly Measured) eli välilliset rahoituspalvelut tarkoittavat niitä rahoituslaitosten tuottamia palveluja, joista ei peritä suoraa palkkiota. EU:n FISIM-asetuksessa (Council Regulation, EC No 448/98) välilliset rahoituspalvelut on rajattu tarkoittamaan lainojen ja talletusten korkomarginaaleja.

Aikaisemmin kansantalouden tilinpidossa välilliset rahoituspalvelut eivät ole vaikuttaneet bruttokansantuotteeseen, koska rahoituslaitosten tuottama FISIM on mennyt kokonaisuudessaan ns. jakamattoman sektorin välituotekäyttöön. Nyt välilliset rahoituspalvelut jaetaan käyttäjäsektoreille, jolloin välituotekäyttö kasvaa kullakin talouden sektorilla/toimialalla välillisten rahoituspalvelujen käytön verran. Kotitalouksien kulutusluottojen korkoihin sisältyvä FISIM sekä kotitalouksien pankkitalletusten korkoihin sisältyvä FISIM allokoidaan kotitalouksien kulutusmenoihin eli loppukäyttöön. Koska nyt osa välillisistä rahoituspalveluista meneekin välituotekäytön sijasta loppukäyttöön, niin bruttokansantuote kasvaa.

Julkisyhteisöille (S13) ja voittoa tavoittelemattomille yhteisöille (S15) allokoitavat välilliset rahoituspalvelut nostavat sekä sektorien välituotekäyttöä että tuotosta ja sitä kautta myös julkisia ja vty -kulutusmenoja eli loppukäyttöä.

Lisäksi lasketaan FISIMin vienti ja tuonti, jotka vaikuttavat siten että välituotekäyttöön menevä tuonti pienentää BKT:ta ja vienti puolestaan lisää sitä. Kokonaisuudessaan bruttokansantuote kasvaa loppukäytön (kulutusmenot + vienti) ja välituotekäyttöön menevän tuonnin erotuksen verran. Bruttokansantulo kasvaa ainoastaan kotimaisen loppukäytön (kulutusmenojen) verran, koska ulkomaille maksettuja tai sieltä saatuja korkoja korjataan FISIMin tuonnin ja viennin verran.

Esimerkki 1: FISIM tarjonta ja käyttö 2004 käyvin hinnoin, milj. euroa

Huom. Tarjonnan ja käytön ero johtuu pyöristysvirheistä.

Välillisten rahoituspalvelujen arvo lasketaan käyttämällä viitekorkoa, joka on FISIM-tuottajien eli luottolaitosten välisten lainojen ja talletusten keskikorko. Viitekorkoa sovelletaan sektoreittaisiin korkovirta- ja kantatietoihin, jotka saadaan luottolaitoksilta. Sektorien sisällä FISIM jaetaan käyttäjätoimialoille toimialan kokonaistuotoksen perusteella. FISIMin viennin ja tuonnin laskennassa käytetään ulkoista viitekorkoa, joka on kotimaisten ja ulkomaisten luottolaitosten välisten lainojen ja talletusten keskikorko.

Esimerkki 2: FISIMin laskenta käyttäjäsektorille xx

Sektorin lainakorko = 3,6 %

Sektorin lainakanta = 1000 milj.

Sektorin talletuskorko = 1,0 %

Sektorin talletuskanta = 500 milj.

Viitekorko = 2,2 %

FISIM lainoista = (Lainakorko - Viitekorko) * Lainakanta

= (3,6% - 2,2%) * 1000 = 14 milj.

FISIM talletuksista= (Viitekorko - Talletuskorko) * Talletuskanta

= (2,2% - 1,0%) * 500 = 6 milj.

Sektorin käyttämä FISIM yhteensä = 14 + 6 = 20 milj.

Välillisten rahoituspalvelujen allokointi vaikuttaa myös sektoritilin korkoihin (D41). Käyttäjäsektoreilla saadut korot (D41R) kasvavat, koska talletuskorkoihin lisätään talletusten FISIM. Käyttäjäsektorien maksamat korot (D41K) puolestaan vähenevät lainojen FISIMin verran. Näin välillisten rahoituspalvelujen käyttö eli laina- ja talletusmarginaalit siirtyvät sektoritilin omaisuustuloista ja -menoista välituote- tai loppukäyttöön, missä muidenkin palvelujen käyttö kansantalouden tilinpidossa näytetään.

Välillisten rahoituspalvelujen tuottajasektoreilla S.122 ja S.123 vaikutukset korkoihin ovat päinvastaiset, eli saadut korot vähenevät ja maksetut korot kasvavat. Uudistuksen johdosta sektoritilien korot muuttuvat teoreettisiksi, välillisistä rahoituspalveluista "puhdistetuiksi" viitekorkokannan mukaisiksi koroiksi. Todelliset saadut ja maksetut korot näytetään tilijärjestelmästä erillisinä sektoritilien liitetietona.

Ulkomaat sektorilla (S2) vienti ja tuonti kasvavat kun välilliset rahoituspalvelut lisätään niihin. Lisäksi saatuihin korkoihin lisätään FISIM vienti talletuksista (ulkomaisten asiakkaiden kotimaisiin luottolaitoksiin tekemien talletusten FISIM) ja niistä vähennetään FISIM tuonti lainojen osalta (kotimaisten asiakkaiden ulkomaisista luottolaitoksista ottamien lainojen FISIM). Maksettuihin korkoihin lisätään FISIM tuonti talletuksista (kotimaisten asiakkaiden ulkomaisiin luottolaitoksiin tekemien talletusten FISIM) ja niistä vähennetään FISIM vienti lainojen osalta (ulkomaisten asiakkaiden kotimaisista luottolaitoksista ottamien lainojen FISIM).

Uudistus koskee alkuvaiheessa vain vuosia 1995:stä eteenpäin.

Muita menetelmämuutoksia vuoden 2005 lopussa

Vuoden 2005 lopussa ja 2006 alussa otetaan käyttöön lisää uudistuksia. Merkittävin on muutos bruttokansantuotteen volyymin laskentamenetelmässä. Kansantalouden tilinpidossa siirrytään ns. kaksoisdeflatointimenetelmään, jossa tuotoksen ja välituotteiden volyymien kehitys lasketaan tuotteittain ja kiinteähintainen arvonlisäys jää residuaaliksi. Nykyisin kiinteähintaiset laskelmat on tehty huomattavasti karkeammalla tasolla ja useilla toimialoilla, mm. teollisuudessa ns. yksinkertaisen deflatoinnin menetelmällä, jossa arvonlisäyksen volyymikehitys seuraa tuotoksen volyymia. Menetelmän muutos saattaa aiheuttaa eroa nyt vanhalla menetelmällä laskettujen ennakkotietojen ja myöhemmin uudella menetelmällä laskettavien tietojen välille. Tehdyt testilaskelmat osoittavat, että muutokset eivät ole kovin suuria koko bruttokansantuotteen tasolla, mutta saattavat olla suuria toimialatasolla tai bruttokansantuotteen kysyntäkomponenteissa.

Julkisissa yksilöpalveluissa, terveydenhuollossa, koulutuksessa ja sosiaalipalveluissa siirrytään ns. volyymi-indikaattoreiden käyttöön. Nykyisin kiinteähintaiset laskelmat perustuvat tuotantopanosten deflatointiin. Uusi menetelmä on samanaikaisesti osa julkisen sektorin tuottavuustilastoinnin kehittämistä. Volyymi-indikaattorit otetaan käyttöön vuoden 2001 tiedoista lähtien.

Samanaikaisesti kaksoisdeflatointiin siirtymisen myötä siirrytään ns. vaihtuvan perusvuoden käyttöön. Nykyisten laskelmien perusvuosi on ollut vuosi 2000. Uudessa menetelmässä perusvuotta vaihdetaan juoksevasti niin, että kiinteähintaiset luvut lasketaan edellisen vuoden hintoihin, esim. vuoden 2006 tammikuussa julkaistavat vuoden 2004 tiedot vuoden 2003 hintoihin. Myös neljännesvuositilinpidossa tullaan soveltamaan periaatteeltaan samaa menetelmää. Vaihtuvan perusvuoden menettelyllä talouden rakennemuutokset tulevat nykyistä menetelmää, kiinteää perusvuotta, paremmin huomioon otetuiksi. Haittapuolena on, että kiinteähintaisten aikasarjojen summattavuus (additiivisuus) menetetään. Aikasarjat saadaan ketjuttamalla perättäiset vuosimuutokset. Ne voidaan esittää verrattuna valittuun viitevuoteen, esim. vuoteen 2000, mutta ketjutettujen sarjojen absoluuttisia lukuja ei voi laskea yhteen.

Lisäksi vuodenvaihteen uudistuksessa tehdään eräitä muita menetelmiin liittyviä muutoksia ja muita korjauksia, jotka tulevat vaikuttamaan bruttokansantuotteen ja muiden kansantalouden tilinpidon suureiden tasoihin.

---

Päivitetty 2.9.2005