Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Tilaston aikasarja katkeaa

Tilaston aikasarja on katkaistu ja vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen aloitustietoja voi verrata ainoastaan vuoden 2013 aloittaneiden yritysten määrään, mutta ei sitä edeltävien periodien tietoihin.

Vastaavasti, yritysten lopetusten lukumäärää vuoden 2013 neljännellä kvartaalilla ei voi verrata aiempiin ajanjaksoihin. Vanhat tiedot ovat nähtävissä omassa tietokantataulukossaan Taulukot-osion Tietokantataulukot-sivulla.

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset -tilaston tiedot ovat muuttuneet Tilastokeskuksen yritystilastojärjestelmän uudistuksen yhteydessä. Uudistuksen yhteydessä tietojen muodostamista yritysten lopetuksista on tarkennettu, mikä nostaa lopettaneiden yritysten lukumäärää. Uudistukset vaikuttavat myös tietojen luokittelijoihin, kuten oikeudelliseen muotoon, kotikuntaan ja toimialaan. Lopetusten lukumäärä kasvaa, koska toiminnan lopetuspäivämäärä on pystytty päättelemään tarkemmin. Tämän vuoksi osalle yrityksistä toiminnan lopetuksen on katsottu tapahtuneen aiempaa aiemmin ja osa aiemmin toiminnassa olleista yrityksistä katsotaan lopettaneiksi. Yritysten toiminnan aloitus- ja lopetusajankohta määritetään Verohallinnon ALV -velvollisuutta ja työnantajana toimimista kuvaavien tietojen avulla.


Päivitetty 24.7.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Aloittaneet ja lopettaneet yritykset [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-0660. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/aly/aly_2014-07-24_uut_001.html