Laatuseloste: Ansiotasoindeksi ja säännöllisen ansion indeksi
- 1. Tilastotietojen relevanssi
- 2. Menetelmäkuvaus
- 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
- 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
- 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
- 6. Tilastojen vertailukelpoisuus
- 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
1. Tilastotietojen relevanssi
1.1 Tietosisältö ja käyttötarkoitusAnsiotasoindeksi kuvaa kokoaikaisten palkansaajien säännöllisen työajan keskiansioiden kehitystä neljännesvuosittain sektoreittain, toimialoittain ja palkansaajaryhmittäin. Keskiansioista ei ole vähennetty veroja eikä työntekijän sosiaaliturvamaksuja. Ennakolliset indeksipisteluvut perustuvat sopimusvaikutus- ja liukuma-arvioihin. Ansiotasoindeksin aineistosta lasketaan lisäksi keskiansiotietoja työnantajasektoreittain ja toimialoittain.
Ansiotasoindeksin rinnalla lasketaan säännöllisen ansion indeksiä. Se poikkeaa ansiotasoindeksistä siten, että siinä ei ole mukana tulospalkkioita ja työehtosopimuksiin perustuvia kertaeriä. Muutoin laskentatapa ja aineistot ovat samat kuin ansiotasoindeksissä.
Ansiotasoindeksin keskeisimpänä käyttöalueena on toimia tausta-aineistona työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa. Indeksin avulla kuvataan silloin toteutunutta ansiokehitystä ja liukumia eri sopimusaloilla tai arvioidaan tulevaa ansiokehitystä arvioitujen sopimusvaikutusten avulla. Indeksillä on huomattava merkitys myös eläkejärjestelmän kannalta. Työeläkkeiden määräytymisessä on käytössä indeksiehto, jonka mukaan eläkepalkka ja maksettavat eläkkeet kehittyvät ansiotasoindeksin ja kuluttajahintaindeksin muutosten mukaisessa suhteessa. Lisäksi ansiotasoindeksiä käytetään yritysten välisessä sopimustoiminnassa.
1.2 Tilaston aineistot, käsitteet ja luokituksetAineistot:
Ansiotasoindeksin ja säännöllisen ansion indeksin aineistot perustuvat eri työnantajasektoreilta kerättäviin palkka-aineistoihin. Ansiotasoindeksissä työnantajasektoreita on neljä; yksityinen, valtio, kunnat (ja kuntayhtymät) sekä muut. Muuhun sektoriin sisällytetään voittoa tavoittelemattomia organisaatioita, kuten ev.lut. seurakunnat, työmarkkinajärjestöt, säätiöt ja valtion tai kuntien budjettitalouteen kuulumattomat sosiaalirahastot. Valtiosektorissa ovat mukana vain budjettitalouteen kuuluvat yksiköt, joten liikelaitosten palkka-aineistot ovat yksityisellä sektorilla.
Yksityinen sektori jakaantuu ansiotasoindeksissä 2005=100 eri palkka-aineistojen mukaan. Suurimmat yksityisen sektorin palkka-aineistot ovat Elinkeinoelämän keskusliiton teollisuusalojen ja palvelualojen jäsenyritysten palkka-aineistot. EK:n aineistojen lisäksi ansiotasoindeksiin sisältyy eräiden pienempien työnantajien palkka-aineistoja. Tilastokeskuksen omalla palkkatiedustelulla täydennetään järjestäytyneiden työnantajien keräämiä palkkatilastoja sellaisilla toimialoilla, joilla työnantajien järjestäytymisaste on keskimääräistä alhaisempi esim. pienyritysten yleisyyden johdosta. Otostiedustelulla on merkittävä painoarvo mm. rakentamisen, kaupan, autoliikenteen ja liike-elämän palveluiden ansiotasoindeksejä laskettaessa.
Käsitteet:
Ansiotasoindeksin ansiokäsite: Sisältää säännöllisen työajan ansiot, tulospalkkiot sekä työehtosopimuksiin sisältyvät kertaerät. Säännöllisen työajan ansio sisältää aika-, urakka- ja palkkiotyöstä säännölliseltä tehdyltä työajalta maksetut palkat vuorotyö- ja olosuhdelisineen. Säännöllisen työajan ansioon sisältyvät tässä tilastossa myös sunnuntai- ja ylityöpalkan perusosat, mutta ei korotusosia. Tuntipalkkaisten tulospalkkiot sisältyvät 2005=100 indeksin ansiokäsitteeseen ja vanhempien perusvuosien ansiotasoindekseihin vuoden 2007 alusta lähtien, mutta aikaisempien perusvuosien ansiotasoindekseissä tulospalkkiot ovat olleet vuoden 2006 loppuun asti vain kuukausipalkkaisilla palkansaajilla mukana. 2005=100 indeksiin sisältyvät myös työehtosopimuksiin perustuvat kertaerät siten, että kunakin vuonna maksetut kertaerät jaetaan tasan koko kalenterivuodelle. Samalla tavalla myös tulospalkkiot lisätään ansiokäsitteeseen koko vuoden keskiarvoina. Aikaisempien perusvuosien indekseissä sopimukseen perustuvat kertaerät sijoitettiin kokonaisuudessaan sille neljännekselle, jolloin ne maksettiin.
Säännöllisen ansion indeksin ansiokäsite: Sisältää pelkästään edellä kuvatun säännöllisen työajan ansion ilman tulospalkkioita ja työehtosopimuksiin perustuvia kertaeriä.
Keskiansio: Tietyn palkansaajajoukon ansioiden aritmeettinen keskiarvo
Reaaliansiot: Kuluttajahintojen muutoksella puhdistettu ansio
Luokitukset:
Tilastossa on käytössä seuraavat luokitukset: työnantajasektori, toimiala, sopimusala (teollisuudessa ja rakennusalalla) ja sukupuoli.
2. Menetelmäkuvaus
2.1. IndeksilaskentaAnsiotasoindeksi on toimialatasolle kiinteäpainoinen Laspeyresin yksikköarvoindeksi. Kiinteä painorakenne ulottuu myös erikseen kunkin toimialan tunti- ja kuukausipalkkaisille työntekijöille. Kiinteillä paino-osuuksilla yhteen laskettavia ns. virallisen indeksin sarjoja on 178 kappaletta. Näiden sarjojen keskiansioista lasketaan indeksit jakamalla ne vuoden 2005 vastaavien sarjojen keskiansiolla. Joillain toimialoilla on useampia perussarjoja, jolloin näiden perussarjojen keskiansiot lasketaan palkansaajien lukumäärillä painottaen yhteen toimialatasolle. Näitä perussarjoja on ansiotasoindeksissä yhteensä 216 kappaletta.
2.2. EnnakkotiedotAnsiotasoindeksin ennakolliset indeksit lasketaan kehitysarvioindeksien avulla. Ansiokehitysarvioindeksit tehdään indeksoimalla vuoden kunkin kuukauden arvioitu ansiotaso suhteessa edellisen vuoden joulukuuhun. Tämä ns. SPILIU-indeksi muodostetaan arvioimalla palkansaajille maksettavien yleisten sopimuskorotusten ja palkkaliukumien vaikutus erikseen. SPILIU-indeksissä sopimusvaikutuksia arvioiva indeksi (SPI) ja liukumia arvioiva indeksi (LIU) kerrotaan keskenään ja jaetaan sadalla. Näitä kaksiosaisia perussarjojen ansiokehityksen ennustamiseen tehtyjä indeksejä on ansiotasoindeksin laskentasysteemissä 95 kappaletta. Koska sopimuskorotuksia voidaan maksaa kesken vuosineljänneksen, tehdään SPILIU-indeksi kuukausitasolla. Vuosineljänneksien indeksit saadaan siten keskiarvona kuukausi-indekseistä. Jos sopimuskorotus ajoittuu sellaisen päivitettävän perussarjan keskelle, jonka ansiotiedot ovat joltain määrätyltä kuukaudelta, tulee vuosineljänneksen laskennalliseksi keskiansioksi eri luku kuin päivitettävä kuukauden ansiotieto on. Ansiokehitysarviot tehdään yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Julkisen sektorin palkansaajien ansiokehitysarvioihin saadaan asiantuntija-arviot Valtion työmarkkinalaitoksesta ja Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta. Kuntien opetusalalle ja terveydenhoitoalalle tehdään erilliset ansiokehitysarviot, koska opettajien, lääkärien ja sairaanhoitajien sopimuskorotukset voivat poiketa yleisestä linjasta. Yksityisellä sektorilla sovelletaan EK:n laskelmia varsinkin sopimusvaikutusten osalta. Järjestöihin kuuluvien työnantajien palkansaajia koskevia kehitysarvioita sovelletaan myös järjestäytymättömien työnantajien työntekijöitä koskeviin keskiansiosarjoihin.
2.3. VälineljänneksetSuurin osa ansiotasoindeksin perussarjoista päivitetään kerran vuodessa. Osa yksityisen sektorin tuntipalkkaisten työntekijöiden sarjoista päivitetään joka toiselta vuosineljännekseltä. Kun perussarjan ansiotieto päivitetään, muuttuvat kahden päivitetyn neljänneksen välissä olevat neljännekset ennakollisista ns. välineljänneksiksi. Koska toteutunut keskiansio voi poiketa merkittävästi siitä, mitä on kehitysarvioilla ennustettu, ei ole perusteltua käyttää välineljännesten laskemisessa pelkkää kehitysarviokaavaa. Ennakkoarvioihin perustuvat välineljännekset eivät välttämättä ole enää johdonmukaisia toteutuneen ansiokehityksen kanssa. Siksi päivitettäessä keskiansioita päivittyvät myös välineljännekset automaattisesti. Kehitysarvion mukaisen keskiansion ja toteutuneen keskiansion välinen ero jaetaan tasaisesti eli lineaarisen kertymäfunktion mukaisesti kahden päivitysajankohdan välille.
3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
Ansiotasoindeksin perustana ovat pääosin työnantajajärjestöjen keräämät palkka-aineistot, jotka sisältävät noin kaksi kolmasosaa Suomen palkansaajista. Siten ansiotasoindeksien keskivirheet ovat pieniä verrattuna otoksilla kerättäviin tilastoihin.
Palkansaajaryhmien toimialoittaisten rakennemuutosten vaikutukset on pääosin puhdistettu indeksistä. Sen sijaan toimialojen tunti- ja kuukausipalkkaisten palkansaajien sisäisissä rakenteissa tapahtuvat muutokset näkyvät indeksin kehityksessä. Tässä suhteessa ansiotasoindeksi ei ole laadun muutoksista puhdistettu hintaindeksi vaan palkansaajaryhmittäistä säännöllisen työajan keskiansioiden kehitystä mittaava yksikköarvoindeksi.
Käytettäessä otoksessa saatuja palkka-aineistoja indeksin laskennassa ongelmana on otoksesta lasketun keskiansion keskivirhe, joka voi aiheuttaa huomattavaa satunnaisvaihtelua ansiokehitystä laskettaessa. Toisaalta sillä toimialatasolla, jolla ansiotasoindeksiä julkaistaan, ei otokseen perustuvien perussarjojen merkitys ole yleensä kovin hallitseva. Pelkkien järjestäytyneiden työnantajien palkka-aineistojen käytössä on puolestaan se ongelma, että järjestäytyneet yritykset ovat yleensä keskimääräiseltä kooltaan paljon suurempia kuin samalla toimialalla olevat järjestäytymättömät yritykset. Monilla toimialoilla pienyritykset ovat erikoistuneita määrättyihin tuotteisiin tai palveluihin tai niiden toiminta muuten poikkeaa alan suuryritysten painopistealueista. Tällöin myös ansiokehitys voi järjestäytymättömillä työnantajilla poiketa systemaattisesti järjestäytyneiden vastaavasta.
4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
Ansiotasoindeksi julkaistaan neljännesvuosittain noin kahdesta kahdeksaan viikkoa neljänneksen päättymisen jälkeen. Koska ansiotasoindeksin perustietoina käytettävien palkkatilastojen valmistumisaikataulu on huomattavasti hitaampi, joudutaan kaikkien sarjojen keskiansiot arvioimaan aina vähintään kerran. Kerran vuodessa päivitettävissä sarjoissa julkaistavan neljänneksen ja viimeisimmän päivitetyn todellisiin ansiotietoihin perustuvan neljänneksen välinen aikaero voi olla enimmillään yli vuoden.
5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
Ansiotasoindeksin tiedot julkaistaan Tilastokeskuksen maksuttomilla internet-sivuilla. Ansiotasoindeksin tietoja on myös tilattavissa paperijulkaisuna. Julkaisu on tilattavissa myyntipalvelusta osoitteesta:
Tilastokeskus, myyntipalvelu
PL 4C
00022 TILASTOKESKUS
Puh: (09) 1734 2011
Faksi: (09) 1734 2500
myynti@tilastokeskus.fi
www.tilastokeskus.fi
Yksityiskohtaisempia tuloksia ansiotasoindeksin muutoksista ja pidemmät aikasarjat julkaistaan vuosittain palkkatilaston yhteenvetojulkaisussa, Palkat ja työvoimakustannukset. Ansiotasoindeksin perussarjatasoisia tietoja voidaan luovuttaa tapauskohtaisesti.
Ansiotasoindeksin rakenteesta ja menetelmistä on julkaistu käyttäjän käsikirja pdf-versiona tilaston kotisivulla menetelmäselosteiden kohdalla. Ansiotasoindeksissä käytettävistä palkka-aineistoista on tietoa kunkin alakohtaisen palkkatilaston omalla kotisivulla.
6. Tilastojen vertailukelpoisuus
6.1. Vertailtavuus muihin tilastoihinAnsiotasoindeksin ja säännöllisen ansion indeksin keskeinen tavoite on ansiokehityksen vertailukelpoinen mittaaminen. Vastaavasti alakohtaisten palkkatilastojen ja palkkarakennetilaston tarkoitus on mitata kunkin vuoden ansiotaso ja ansiorakenne mahdollisimman hyvin riippumatta siitä, mitä muutoksia palkka-aineistossa ja menetelmissä on tapahtunut. Siten ansiotasoindeksin ja palkkatilastojen vuosimuutoksissa voi esiintyä eroja.
6.2. Vertailtavuus historiatietoihinTilastokeskus laskee ja julkaisee edelleen myös perusvuodeltaan vanhempia ansiotasoindeksejä. Ensimmäisen ansiotasoindeksin perusvuosi on 1938. Tosin sotien takia sitä on yhtäjaksoisesti tuotettu vuodesta 1948 lähtien. Vuodesta 1975 lähtien ansiotasoindeksi on uudistettu viiden vuoden välein. Vanhoja ansiotasoindeksejä tuotetaan sitä laajempina mitä tuoreemmasta indeksistä on kysymys. Vanhoja indeksejä on jatkettu ketjuttamalla niitä uuden indeksin muutoksilla.
Pitkiä indeksisarjoja vertailtaessa on huomioitava se, että ansiotasoindeksissä mitataan kuukausipalkkaisilla kuukausiansiota ja tuntipalkkaisilla tuntiansiota. Työajan lyhenemisen johdosta kuukausipalkkaisten indeksit nousivat hitaammin kuin tuntipalkkaisten indeksit etenkin 50-, 60- ja 70-luvuilla. Yleinen ansiotasoindeksi on siten painotettu keskiarvo tuntiansion ja kuukausiansion kehityksestä.
7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
Ansiotasoindeksissä käytetään sovellettua työnantajasektoriluokitusta, jossa keskeistä on se, mihin työnantajajärjestöön ja sopimukseen työnantaja kuuluu.
Perusvuoden 2000=100 ja sitä vanhemmissa ansiotasoindekseissä tulospalkkiot ovat mukana kuukausipalkkaisilla palkansaajilla, mutta eivät tuntipalkkaisilla palkansaajilla. Tilastokeskus alkoi julkaista erillistä säännöllisen ansion indeksiä vuodesta 2004 lähtien ensimmäisen indeksin perusvuoden ollessa 2002. Säännöllisen ansion indeksissä tulospalkkioita ei ole lainkaan mukana millään palkansaajaryhmällä. Nykyisessä ansiotasoindeksissä 2005=100 tulospalkkiot ovat mukana sekä tunti- että kuukausipalkkaisilla palkansaajilla. Vanhojen perusvuosien ansiotasoindekseissä tulospalkkioiden vaikutukset ovat mukana vuodesta 2007 lähtien myös tuntipalkkaisilla palkansaajilla.
Lähde: Ansiotasoindeksi 2011, 4. neljännes, Tilastokeskus
Lisätietoja: Annina Rouvinen 09 1734 3246, Harri Nummila 09 1734 3235, palkat.indeksit@stat.fi
Vastaava tilastojohtaja: Kari Molnar
Päivitetty 3.2.2012
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Ansiotasoindeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3737. 4. vuosineljännes 2011,
Laatuseloste: Ansiotasoindeksi ja säännöllisen ansion indeksi
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ati/2011/04/ati_2011_04_2012-02-03_laa_001_fi.html