Julkaistu: 14.12.2015
Energian kokonaiskulutus laski vuonna 2014
Korjattu 26.1.2016. Liitekuvio 1.
Tilastokeskuksen mukaan energian kokonaiskulutus Suomessa oli 1,35 miljoonaa terajoulea (TJ) vuonna 2014, mikä oli 2 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Sähköä käytettiin 83,4 terawattituntia (TWh), joka oli prosentin edellisvuotta vähemmän. Uusiutuvien energialähteiden käyttö kasvoi 4 prosenttia ja fossiilisten polttoaineiden käyttö laski 9 prosenttia. Puupolttoaineet pysyivät suurimpana energialähteenä.
Energian kokonaiskulutus 1990–2014
Uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta kasvoi vuonna 2014 ja se oli 33 prosenttia. Puupolttoaineiden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta jatkoi kasvuaan ja se oli 25 prosenttia. EU:n tavoitteet uusiutuvalle energialle määritellään suhteessa energian kokonaisloppukulutukseen; tällä tavoin laskettuna uusiutuvien osuus Suomessa oli ennakkotietojen mukaan 39 prosenttia vuonna 2014. Suomen uusiutuvan energian osuuden tavoite on 38 prosenttia energian loppukulutuksesta vuonna 2020.
Fossiilisten polttoaineiden käyttö laski 9 prosenttia edellisvuodesta. Fossiilisista polttoaineista maakaasun käyttö väheni 11 prosenttia ja turpeen käyttö kasvoi 5 prosenttia edellisvuodesta. Hiilen (sisältää kivihiilen, koksin, masuuni- ja koksikaasun) kulutus laski 17 prosenttia. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiilen kulutus jatkaa laskuaan vuonna 2015.
Energian kokonaiskulutus 2013–2014, terajoulea
2013 | 2014 | Muutos-% | |
Puupolttoaineet | 338 473 | 339 290 | 0 |
Öljy | 317 726 | 310 032 | -2 |
Ydinenergia | 247 347 | 247 047 | 0 |
Hiili | 151 312 | 126 170 | -17 |
Maakaasu | 106 925 | 95 373 | -11 |
Turve | 56 193 | 59 265 | 5 |
Sähkön nettotuonti | 56 574 | 64 678 | 14 |
Vesivoima | 45 621 | 47 665 | 4 |
Tuulivoima | 2 785 | 3 986 | 43 |
Muut | 50 007 | 52 911 | 6 |
Yhteensä | 1 372 962 | 1 346 418 | -2 |
Pohjoismaissa vesivoiman saatavuus parani vuonna 2014. Suomessa vesivoiman tuotanto kasvoi 4,5 prosenttia. Tuulivoiman tuotanto kasvoi 43 prosenttia ja sen osuus oli 1,7 prosenttia tuotetusta sähköstä. Ydinvoiman tuotanto pysyi samalla tasolla. Ydinenergialla tuotettiin 34,6 prosenttia Suomen sähköntuotannosta.
Sähkön tuonti kasvoi 23 prosenttia. Eniten sähköä tuotiin Ruotsista, josta tuonnin määrä oli 18,2 TWh. Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla Suomi toimi netto-ostajana. Venäjän tuonti laski edellisestä vuodesta 28 prosenttia. Sähkön nettotuonti oli 22 prosenttia sähkön kokonaiskulutuksesta.
Sähkön kulutus laski prosentin vuonna 2014. Kaikkiaan sähköä kulutettiin 83,4 TWh. Myös kaukolämmön kulutus laski edellisestä vuodesta. Kaukolämpöä kulutettiin 33,3 TWh.
Energian loppukäyttö laski teollisuudessa 4 prosenttia ja liikenteessä 2,6 prosenttia. Asumisen energiankulutus pysyi edellisvuoden tasolla
Lähde: Energian hankinta ja kulutus, Tilastokeskus
Lisätietoja: Bate Ismail 029 551 2471, energia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen
Julkaisu pdf-muodossa (291,9 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Energian kokonaiskulutus 2014 (14.12.2015)
- Liitekuvio 2. Energian kokonaiskulutus 1970 - 2014 (14.12.2015)
- Liitekuvio 3. Energia- ja sähköintensiteetti 1970 - 2014 (14.12.2015)
- Liitekuvio 4. Uusiutuvien energialähteiden käyttö 1970 - 2014 (14.12.2015)
- Liitekuvio 5. Sähkön hankinta 1970 - 2014 (14.12.2015)
- Liitekuvio 6. Sähkönkulutus sektoreittain 1970 - 2014 (14.12.2015)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Energian hankinta ja kulutus (14.12.2015)
Päivitetty 14.12.2015
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Energian hankinta ja kulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-795X. 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ehk/2014/ehk_2014_2015-12-14_tie_001_fi.html