Julkaistu: 14.8.2009
Inflaatio heinäkuussa -0,6 prosenttia
Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio painui heinäkuussa -0,6 prosenttiin. Kesäkuussa se oli -0,1 prosenttia. Kuluttajahintojen lasku johtui ennen kaikkea elintarvikkeiden hinnannousun hidastumisesta ja korkojen laskusta viime vuodesta.
Kuluttajahintoja laski heinäkuussa edellisestä vuodesta eniten korkojen ja polttonesteiden hintojen aleneminen. Myös osakehuoneistojen ja kiinteistöjen sekä käytettyjen henkilöautojen ja puhelumaksujen halpeneminen alensi inflaatiota. Kuluttajahintoja puolestaan nosti eniten elintarvikkeiden, vuokrien, ravintola- ja kahvilahintojen, terveyspalvelujen, alkoholijuomien vähittäismyyntihintojen ja tupakan kallistuminen.
Kesäkuusta heinäkuuhun kuluttajahinnat laskivat 0,6 prosenttia, mikä johtui suurimmaksi osaksi vaatealennusmyynneistä. Myös elintarvikkeiden hinnat ja korot laskivat edelliseen kuukauteen verrattuna.
Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten noin 50 000 hintatietoa 497 hyödykkeestä noin 2 700 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Lisäksi noin 1 000 hintatietoa kerätään keskitetysti.
Suomen inflaatiomittarit heinäkuu 2009
Pisteluku | Vuosimuutos | Kk-muutos | |
Kuluttajahintaindeksi 2005=100 |
108,0 |
-0,6 % |
-0,6 % |
Elinkustannusindeksi 1951:10=100 |
1 724 |
||
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi 2005=100 |
108,4 |
1,2 % |
-0,7 % |
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi kiintein veroin 2005=100 |
108,0 |
1,0 % |
-0,7 % |
EMU-maiden inflaatio heinäkuussa ennakkotietojen mukaan -0,6 prosenttia
Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan EMU-maiden inflaatio oli heinäkuussa -0,6 prosenttia. Kesäkuussa se oli -0,1 prosenttia. Suomen vastaava inflaatio oli heinäkuussa 1,2 prosenttia.
Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja eikä varainsiirto- ja ajoneuvoveroa. Yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin kuuluvat kulutuserät ja laadintasäännöt on määritelty EU-säädöksin.
Eurostatin arvio EMU-alueen inflaatiosta perustuu jäsenmaiden ennakkotietoihin ja energian hinnankehitykseen. Eurostat julkaisee kesäkuun yksityiskohtaiset yhdenmukaistetut kuluttajahintaindeksit 14. elokuuta.
Kiinteäveroisen yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos heinäkuussa 1,0 prosenttia
Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli heinäkuussa 1,2 ja kiinteäveroisen 1,0 prosenttia. Viime vuoden heinäkuusta hinnat ovat kohonneet hyödykeveromuutosten vaikutuksesta 0,2 ja muista syistä 1,0 prosenttia. Molempien indeksien kuukausimuutos oli heinäkuussa -0,7 prosenttia. Heinäkuussa ei tapahtunut hyödykeveromuutoksia.
Tilastokeskus aloitti kiinteäveroisen yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin julkaisemisen kesäkuussa 2009.Kiinteäveroisessa indeksissä arvonlisä- ja muiden hyödykeverojen muutosten vaikutus inflaatioon on poistettu pitämällä verot kiinteinä indeksin perusajankohtaan nähden. Indeksi mittaa ns. markkinainflaatiota eli hintojen muutosta joka johtuu muista syistä kuin hyödykeverojen muutoksista. Veromuutosten hintavaikutus saadaan vertaamalla yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ja kiinteäveroisen indeksin kehitystä.
Vuonna 2009 tapahtuneiden hyödykeveromuutosten hintavaikutukset olivat seuraavanlaiset: Moottoripyörävero nousi huhtikuussa, ja sen hintoja kohottava vaikutus oli 3,1 prosenttia. Tupakkavero nousi tammikuussa, ja tämä aiheutti kahden prosentin suuruisen hintavaikutuksen.
Myös alkoholivero nousi tammikuussa 2009. Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin mukaan vähittäismyyntialkoholin hinta kohosi 4,75 ja ravintola-alkoholin 1,31 prosenttia joulukuusta 2008 tammikuuhun 2009. Kiinteäveroisen indeksin mukaan vähittäismyyntialkoholin hinta kohosi vastaavana aikana 0,24 ja ravintola-alkoholin 0,05 prosenttia (markkinainflaatio eli hinnanmuutos, joka johtuu muista syistä kuin veromuutoksesta). Veromuutoksen hintavaikutus saadaan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ja kiinteäveroisen indeksin kehitysten erotuksena. Alkoholiveron nousun hintoja korottava vaikutus oli vähittäismyyntialkoholin osalta 4,5 ja ravintola-alkoholin osalta 1,3 prosenttia.
Lähde: Kuluttajahintaindeksi 2009, heinäkuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Juhani Pekkarinen (09) 1734
3476, Christina Telasuo (09) 1734 3472
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi: Christina Telasuo (09) 1734
3472
khi.tilastokeskus@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Kari Molnar
Kuluttajahintaindeksi 2009, heinäkuu (pdf 245.4 kB)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Elinkustannusindeksi 1951:10=100 (14.8.2009)
- Kuviot
Päivitetty 14.8.2009
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kuluttajahintaindeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3524. heinäkuu 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/khi/2009/07/khi_2009_07_2009-08-14_tie_001.html