Julkaistu: 14.1.2013
Inflaatio joulukuussa 2,4 prosenttia
Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli joulukuussa 2,4 prosenttia. Marraskuussa se oli 2,2 prosenttia. Inflaation lievä kiihtyminen johtui ennen kaikkea lentomatkojen ja vihannesten kallistumisesta. Vuoden 2012 keskimääräinen inflaatio oli 2,8 prosenttia.
Suomen inflaatiomittarit, joulukuu 2012
Pisteluku | Vuosimuutos | Kuukausimuutos | |
Kuluttajahintaindeksi 2010=100 | 106,8 | 2,4 % | 0,1 % |
Elinkustannusindeksi 1951:10=100 | 1 871 | ||
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi 2005=100 | 119,0 | 3,5 % | 0,2 % |
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi kiintein veroin 2005=100 | 117,2 | 2,6 % | 0,2 % |
Kuluttajahintoja nosti joulukuussa edellisestä vuodesta eniten elintarvikkeiden, liikenteen sekä alkoholijuomien ja tupakan kallistuminen. Elintarvikkeiden hintoja nosti eniten lihan, kasvisten, maitotuotteiden ja hedelmien kallistuminen. Liikenteen kallistumisen aiheuttivat erityisesti julkisen liikenteen ja polttoaineiden hinnannousut ja ajoneuvoveron nosto. Ravintola- ja kahvilapalvelujen kallistumisella ja vuokrankorotuksilla oli niin ikään suuri vaikutus inflaatioon. Joulukuussa kuluttajahintojen nousua hillitsi eniten korkojen lasku ja matkaviestintäpalvelujen halventuminen edellisestä vuodesta. Marraskuusta joulukuuhun kuluttajahinnat nousivat 0,1 prosenttia.
Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten kaiken kaikkiaan noin 50 000 hintatietoa 483 hyödykkeestä noin 2 700 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Lisäksi noin 1 000 hintatietoa kerätään keskitetysti. Kuluttajahintaindeksin 2010=100 käyttäjän käsikirja löytyy kuluttajahintaindeksin kotisivulta tilastokeskus.fi-palvelusta.
Euroalueen inflaatio joulukuussa ennakkotietojen mukaan 2,2 prosenttia
Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli joulukuussa sama kuin marraskuussa, 2,2 prosenttia. Suomen vastaava inflaatio oli joulukuussa 3,5 prosenttia.
Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja, omakotitalon palovakuutusta eikä ajoneuvoveroa. Yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin kuuluvat kulutuserät ja laadintasäännöt on määritelty EU-asetuksin.
Eurostatin arvio euroalueen inflaatiosta perustuu jäsenmaiden ennakkotietoihin ja energian hinnankehitykseen. Eurostat julkaisee joulukuun yksityiskohtaiset yhdenmukaistetut kuluttajahintaindeksit 16. tammikuuta. Tiedot EU-maiden inflaatiosta löytyvät Eurostatin kotisivuilta, eurostat (http://ec.europa.eu/eurostat).
Kiinteäveroisen yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos joulukuussa 2,6 prosenttia
Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli joulukuussa 3,5 prosenttia ja markkinainflaatiota mittaavan kiinteäveroisen indeksin 2,6 prosenttia. Vuoden aikana tehtyjen hyödykeveromuutosten kuluttajahintoja nostava yhteisvaikutus oli näin ollen 0,9 prosenttiyksikköä. Sekä yhdenmukaistetun että kiinteäveroisen kuluttajahintaindeksin kuukausimuutos oli joulukuussa 0,2 prosenttia. Joulukuussa ei ollut veromuutoksia.
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi kiintein veroin
Kuluttajahintaindeksin mittaama inflaatio koostuu pääosin yritysten ja julkisen sektorin hinnoittelemista tuotteista ja palveluista sekä arvonlisä- ja hyödykeveroista. Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin kuvaamasta yksityisestä kulutuksesta noin 25 prosenttia on arvonlisä- ja muita veroja. Kiinteäveroinen indeksi perustuu yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin, joten indeksien painorakenne ja hintatiedot ovat samat. Kiinteäveroinen indeksi lasketaan menetelmällä, jossa verokanta pidetään kiinteänä perusajankohtaan nähden. Veromuutosten yhteydessä kiinteäveroisesta indeksistä poistetaan veromuutoksen vaikutus hyödykkeiden hintoihin. Veromuutosten hintavaikutus saadaan vertaamalla yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ja kiinteäveroisen indeksin kehitystä.
Lähde: Kuluttajahintaindeksi, Tilastokeskus
Lisätietoja: Juhani Pekkarinen 09 1734 3476, Johanna Leivo 09 1734 3397, kuluttajahintaindeksi@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds
Julkaisu pdf-muodossa (392,9 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Kuluttajahintaindeksi 2010=100 hyödykeryhmittäin (14.1.2013)
- Liitetaulukko 2. Elinkustannusindeksi 1951:10=100 (14.1.2013)
- Liitetaulukko 3. Kuluttajahintaindeksin vuosimuutokset, prosenttia (14.1.2013)
- Liitetaulukko 4. Kuluttajahintaindeksi 2000=100 (14.1.2013)
- Liitetaulukko 5. Kuluttajahintaindeksi 2005=100 (14.1.2013)
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Kuluttajahintaindeksin ja yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutokset, tammikuu 2001 - joulukuu 2012 (14.1.2013)
- Liitekuvio 2. Kuluttajahintaindeksin vuosimuutokseen eniten vaikuttaneita hyödykkeitä, joulukuu 2012 (14.1.2013)
- Liitekuvio 3. Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ja yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin kiintein veroin vuosimuutokset, tammikuu 2007 - joulukuu 2012 (14.1.2013)
- Liitekuvio 4. Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi 2005=100; Suomi, Euroalue ja EU (14.1.2013)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Kuluttajahintaindeksit (14.1.2013)
Päivitetty 14.1.2013
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kuluttajahintaindeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3524. joulukuu 2012. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/khi/2012/12/khi_2012_12_2013-01-14_tie_001_fi.html