Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Kuntavaalit, laatuseloste

1. Tilastotietojen relevanssi

1.1 Yhteenveto tilaston tietosisällöstä

Tilastokeskus tuottaa kuntavaaleista viralliset tilastot. Tilaston keskeinen sisältö on: puolueiden saamat äänimäärät ja osuudet eroteltuna ennakkoäänestyksessä ja varsinaisena vaalipäivänä saatuihin ääniin, puolueiden saamat valtuustopaikat, ehdokkaiden saamat äänimäärät ja -osuudet sekä valittujen valtuutettujen määrä puolueittain, äänioikeutettujen ja äänestäneiden lukumäärä sukupuolen mukaan sekä äänestäneiden lukumäärä sukupuolen mukaan.

Kunnallisvaalit - tilastosivulla esitetään myös analyysejä ehdokkaiden ja valittujen taustoista, sekä äänestäneistä.

Vuodesta 2004 lähtien tiedot löytyvät myös äänestysalueittain Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannasta.

1.2 Olennaiset käsitteet
Yleistä

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin. Vuoden 2021 alussa on kuntien lukumäärä Manner-Suomessa 293 ja Ahvenanmaan maakunnassa 16. Kuntavaalit toimitetaan vaalivuoden (2021) alussa voimaan astuvan kuntajaon mukaisena (äänestysaluejako on tullut voimaan 1.1.2021, perustuen kuntien 31.8.2020 mennessä Digi- ja väestötietovirastolle ilmoittamiin äänestysaluejakopäätöksiin). *Jos kuntajaon muutoksen voimaantuloa edeltävänä vuonna toimitetaan kuntavaalit, ne on toimitettava muutoksen kohteena olevissa kunnissa uutta kuntajakoa noudattaen.
Kunnassa valittavien valtuutettujen määrästä päättää valtuusto (Kuntalaki 410/2015 16§). Asukasluku määräytyy väestötietojärjestelmässä vaalivuotta edeltävän marraskuun 30 päivän päättyessä olevien tietojen mukaan.

Vaalilainsäädäntö

Ensimmäinen kunnallisvaaleja koskeva laki annettiin vuonna 1917. Vuonna 1998 tehdyllä vaalilainsäädännön muutoksella koottiin kaikkia vaaleja koskevat säännökset yhteen lakiin, vaalilakiin (714/1998), joka tuli voimaan 8.10.1998. Kunnallisvaaleja koskevat säännökset sisältyvät tähän ja kuntalakiin 410/2015.

Vaalilain muutos (563/2015) tuli voimaan 1.6.2015, jolloin vaalien nimi muutettiin muotoon kuntavaalit, vaalien toimitusaika muuttui lokakuusta huhtikuulle. Kuntavaalit toimitetaan joka neljäs vuosi huhtikuun kolmantena sunnuntaina. Jos kolmas sunnuntai osuu pääsiäispäiväksi tai sen jälkeiseksi sunnuntaiksi, vaalipäivä siirtyy pääsiäispäivää edeltäväksi sunnuntaiksi (Vaalilaki 563/2015 144§).


Ahvenanmaan maakunnan kunnissa vaalit (www.val.ax) toimitetaan myös joka neljäs vuosi, mutta eri aikaan kuin Manner-Suomessa (seuraavan kerran lokakuussa 2023).
Vaalit toimitetaan voimassa olevan vaalilain mukaisesti (ajantasainen vaalilaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980714 ) tarkemmin Oikeusministeriön verkkosivuilla www.vaalit.fi ja www.finlex.fi , vaalilaki (714/1998). Mahdollisuus äänestää ennakkoon ulkomailla kunnallisvaaleissa oli ensimmäistä kertaa vuonna 2000.

Vaalilain muutos (939/2017), jossa mahdollistettiin kirjeäänestys ulkosuomalaisille ja muille vaalien ajan ulkomailla oleville, vahvistettiin 14.12.2017 ja se tuli voimaan 1.11.2018. Kirjeäänestystä käytettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja sen jälkeen vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa. Hallituksen esitys laiksi vaalilain muuttamisesta (HE 101/2017 vp).

Vaalilain muutos (1223/2018) sisälsi eräitä teknisluonteisia uudistuksia, mm. äänestysaluejakoa koskevien päätösten aikataulumuutoksen ja mahdollisuuden lähettää äänioikeutetuille äänioikeusilmoitus (ilmoituskortti) sähköisessä muodossa;

Vaalilain muutos (1132/2019) liittyi Digi- ja väestötietoviraston (DVV) perustamiseen 1.1.2020.

Koronaviruspandemiaan (COVID-19) liittyvien terveysturvallisuusriskien vuoksi kuntavaalien 2021 siirtämisestä tiedotettiin 6.3.2021.

Kuntavaalien siirtäminen edellytti vaalilain muutoksen (HE 33/2021, PeVM 4/2021, EV 31/2021), laki vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä 256/2021 vahvistettiin 29.3.2021.

Vaalien toimittamisen keskeiset periaatteet

Kaikki Suomen vaalit toimitetaan noudattaen seuraavia periaatteita:

  • Vaalit ovat välittömät. Valitsijat (äänioikeutetut) äänestävät suoraan niitä henkilöitä, jotka he tahtovat saada valituiksi.

  • Vaalit ovat suhteelliset. Suhteellisissa vaaleissa jokainen puolue (tai muu ryhmittymä) saa sen määrän valittuja edustajia kuin mitä sen vaaleissa saama äänimäärä suhteessa muihin ryhmittymiin edellyttää (ei presidentinvaalit).

  • Vaalit ovat salaiset. Vaalisalaisuudella tarkoitetaan, etteivät vaaliviranomaiset eivätkä muutkaan saa tietää, ketä äänestäjä on äänestänyt, vai onko hän jättänyt tyhjän äänestyslipun. Sensijaan tieto siitä, onko äänioikeutettu käyttänyt äänioikeuttaan, ei kuulu vaalisalaisuuden piiriin.

  • Vaaleissa on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus . Yleisellä äänioikeudella tarkoitetaan sitä, että äänioikeus on riippuvainen vain sellaisista edellytyksistä, jotka kansalaisella yleensä on. Yhtäläisellä äänioikeudella tarkoitetaan sitä, että jokaisella äänioikeutetulla on yhtäläinen äänioikeus vaikuttaa vaalin tulokseen. Yleisissä vaaleissa kullakin on yksi ääni.

  • Kunkin äänestäjän on äänestettävä itse. Äänioikeutta ei saa käyttää valtuusmiehen eli asiamiehen kautta.

  • Äänestämisen on tapahduttava vaaliviranomaisen edessä. Poikkeuksena kirjeäänestys, joka ei tapahdu vaaliviranomaisen edessä. Kirjeäänestyksessä äänestäjän tulee hankkia kaksi todistajaa, jotka allekirjoittajat todistuksen siitä, että äänestys on tapahtunut vaalisalaisuus säilyttäen ja vaalivapautta kunnioittaen.

  • Suomen vaalijärjestelmä on henkilö- ja puoluevaalin yhdistelmä, jossa samalla yhdellä numerolla äänestetään sekä puoluetta että henkilöä (ei presidentinvaalit).

Äänioikeus ja vaalikelpoisuus
Äänioikeus

Kuntavaaleissa äänioikeutettu on:

jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka on

  1. Suomen tai muun EU:n jäsenvaltion kansalainen taikka Islannin ja Norjan kansalainen ja jonka kotikunta kyseinen kunta on (23.4.2021) 51. päivänä ennen vaalipäivää; tai

  2. muun valtion kansalainen, jonka kotikunta kyseinen kunta on (23.4.2021) 51. päivänä ennen vaalipäivää ja jolla on ollut yhtäjaksoisesti kotikunta Suomessa kahden vuoden ajan laskettuna (23.4.221) 51. päivästä alkaen ennen vaalipäivää:.

  3. EU:n tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa olevalla ja tällaisen henkilön perheenjäsenellä ja jolla on asuinpaikka kyseisessä kunnassa (23.4.2021) 51. päivänä ennen vaalipäivää edellyttäen, että hänen tietonsa on talletettu hänen pyynnöstään väestötietojärjestelmään ja kirjallisesti ilmoittanut Digi- ja väestötietovirastolle viimeistään (22.4.2021) 52. päivänä ennen vaalipäivää haluavansa käyttää äänioikeuttaankuntavaaleissa.

Vaalilain muutos (939/2017), jossa mahdollistetaan kirjeäänestys ulkosuomalaisille (huom. ei äänioikeutta kuntavaaleissa) ja muille vaalien ajan ulkomailla oleville tuli voimaan 1.11.2018. Kirjeäänestystä käytettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja sen jälkeen vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa.

Vaalikelpoisuus ja ehdokasasettelu
Vaalikelpoisuus

Vaalikelpoinen eli kelpoinen ehdokkaaksi kuntavaaleissa on henkilö,

  1. jonka kotikunta kyseinen kunta on,

  2. jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa ja

  3. jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi

Vaalikelpoisuuden rajoituksista säädetään kuntalain 72§:ssä.

Vaalikelpoisuus määräytyy lähtökohtaisesti samassa aikataulussa kuin henkilön äänioikeuskuntakin eli väestötietojärjestelmässä 51. päivänä ennen vaalipäivää (vuoden 2021 kuntavaaleissa perjantaina 23.4.2021) olevien tietojen mukaan. Jos henkilö kuitenkin muuttaa kotikuntaansa kyseisen päivämäärän jälkeen, hänen vaalikelpoisuutensa seuraa mukana.

Ehdokkaan vaalikelpoisuuden määräytymiselle ei ole lainsäädännössä säädetty selvää ajankohtaa, mutta käytännössä ehdokkaan kotikunnan tulee olla selvä viimeistään 32. päivänä ennen vaalipäivää (vuoden 2021 kuntavaaleissa perjantaina 14.5.2021 *helatorstai 13.5.2021), jolloin keskusvaalilautakunnat käsittelevät ja ratkaisevat ehdokashakemuksiin tehdyt täydennykset. Ehdokkaiden kotikuntaa koskevat ratkaisut tehdään väestötietojärjestelmässä olevin tietojen perusteella.

Ehdokasasettelu

Ehdokkaita kuntavaaleissa voivat asettaa

  1. puoluerekisterissä olevat puolueet

  2.  äänioikeutettujen perustamat valitsijayhdistykset

Kukin puolue voi asettaa kunnassa enintään valittavien valtuutettujen puolitoistakertaisen määrän ehdokkaita. Jos kunnassa valitaan esimerkiksi 27 valtuutettua, puolueella voi olla enintään 40 ehdokasta. Puolueet voivat muodostaa keskenään vaaliliittoja. Vaaliliiton muodostaneiden puolueiden ehdokkaiden yhteismäärä saa kuitenkin olla enintään sama kuin yksittäisen puolueen ehdokkaiden enimmäismäärä.

Valitsijayhdistyksen yhden ehdokkaan asettamiseksi voi perustaa vähintään 10 asianomaisessa kunnassa äänioikeutettua henkilöä. Kunnassa, jossa asukasluku on vaalivuotta edeltävän marraskuun lopussa enintään 1 500, valitsijayhdistyksen voi perustaa vähintään kolme äänioikeutettua. Jos kunnan asukasluku on 1 501 - 2 000, valitsijayhdistyksen voi perustaa vähintään viisi äänioikeutettua. Valitsijayhdistykset voivat puolestaan muodostaa yhteislistoja, joissa kussakin voi olla enintään valittavien valtuutettujen puolitoistakertainen määrä ehdokkaita.

Puolueen ja valitsijayhdistyksen tulee toimittaa ehdokaslistansa (ehdokashakemuksensa) kunnan keskusvaalilautakunnalle 40. päivänä ennen vaaleja (viimeistään 9.3.2021 ennen kello 16, voi täydentää vielä 4.5.2021 asti.) Samaan määräaikaan mennessä keskusvaalilautakunnalle on toimitettava myös ilmoitukset vaaliliitoista ja yhteislistoista.

Kunkin kunnan keskusvaalilautakunta julkaisee viimeistään 1.3.2021 (48. päivänä ennen vaalipäivää) kuulutuksen, jossa ilmoitetaan, kenelle, minä päivinä ja kellonaikoina sekä missä paikassa ehdokashakemuksia ja ilmoituksia otetaan vastaan.

Kunnan keskusvaalilautakunta tutkii ehdokaslistat, erityisesti sen, että ehdokkaat ovat vaalikelpoisia ja vahvistaa ehdokasasettelun 31. päivänä ennen vaalipäivää (14.5.2021). Keskusvaalilautakunta laatii ehdokaslistojen yhdistelmän, johon otetaan arvotussa järjestyksessä kaikkien puolueiden, valitsijayhdistysten ja yhteislistojen ehdokkaat. Jokaisesta ehdokkaasta on yhdistelmässä seuraavat tiedot: järjestysnumero (alkaen numerosta 2), nimi sekä arvo, ammatti tai toimi. Ehdokaslistojen yhdistelmä on nähtävillä mm äänestyskopissa.

Kunnassa valittavien valtuutettujen lukumäärä vaihtelee kunnan asukasluvun mukaan (vaalivuotta edeltävän vuoden marraskuun 30 päivän päättyessä oleva tieto).
Kuntalaki 410/2015 16§
”Jollei valtuusto tee päätöstä valtuutettujen lukumäärästä, valtuutettuja valitaan laissa säädetty vähimmäismäärä. Valtuuston päätös vähimmäismäärää suuremmasta lukumäärästä tai aiemman päätöksen muuttamisesta on ilmoitettava oikeusministeriölle vaalivuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Valtuuston päätös valtuutettujen määrästä voidaan panna täytäntöön ennen kuin sitä koskeva päätös on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos hallintotuomioistuin kieltää täytäntöönpanon.”


Kuntalain 410/2015 16§:n mukaan valtuutettuja on valittava kuitenkin vähintään seuraavasti:

Valtuutettujen lukumäärä kunnan asukasluvun mukaan

Asukasluku Valtuutettuja
vähintään
                     enintään 5 000 13
                     5 001 - 20 000 27
                   20 001 - 50 000 43
                 50 001 - 100 000 51
               100 001 - 250 000 59
               250 001 - 500 000 67
                           yli 500 000 79
Äänioikeusrekisteri

Digi- ja väestötietovirasto laatii äänioikeutetuista rekisterin (äänioikeusrekisteri) 46. päivänä ennen vaalipäivää. Äänioikeusrekisteriin otetaan jokaisesta äänioikeutetusta ne tiedot (mm. nimi, henkilötunnus, vaalipiiri, kotikunta ja äänestyspaikka), jotka olivat väestötietojärjestelmässä 51. päivänä ennen vaalipäivää. Äänioikeusrekisteri perustetaan niiden tietojen perusteella, jotka olivat väestötietojärjestelmässä 23.4.2021.

Äänioikeusrekisteri on julkisesti nähtävillä maistraateissa 41. päivästä ennen vaalipäivää alkaen (eli 3.5.2021 lukien). Jokaiselle rekisteriin otetulle postitetaan lisäksi viimeistään 24. päivänä ennen vaalipäivää (20.5.2021) ilmoitus äänioikeudesta (ilmoituskortti), jossa mainitaan mm. vaalipäivä, ennakkoäänestyspäivät, äänioikeutetun äänestyspaikan osoite sekä vaaliviranomaisen yhteystiedot. Äänioikeusrekisteristä tulostetaan myöhemmin vaaliluettelot vaalipäivän äänestyspaikoille. Äänioikeusrekisteriä koskevat oikaisuvaatimukset tulee tehdä maistraateille viimeistään 16. päivänä (28.5.2021) ennen vaalipäivää, Digi- ja väestötietovirasto ratkaisee oikaisuvaatimukset viimeistään 25.5.2021.

Äänioikeusrekisteri tulee lainvoimaiseksi 12. päivänä ennen vaalipäivää eli tiistaina 25.5.2021 kello 12.

Äänestäminen

Äänioikeutettu voi äänestää joko 1) ennakkoäänestysaikana tai 2) vaalipäivänä sunnuntaina (13.6.2021).

Kotimaan ennakkoäänestys toimitetaan (26.5.-8.6.2021) yleisissä ennakkoäänestyspaikoissa, laitoksissa ja kotiäänestyksenä tietyin edellytyksin. Kotimaan yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja ovat kunnan määräämät virastot, postikonttorit ja muut paikat. Ulkomaan ennakkoäänestys toimitetaan (2.6.–5.6.2021) Suomen edustustoissa ja niiden toimipaikoissa sekä suomalaisissa laivoissa (voidaan aloittaa jo 25.5.2021). Ulkomaan yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina ovat valtioneuvoston asetuksella määrätyt Suomen edustustot ja niiden toimipaikat. Jokainen äänioikeutettu saa äänestää ennakolta kotimaan yleisissä ennakkoäänestyspaikoissa ja ulkomailla Suomen edustustoissa. Edustustoissa voi äänestää kuka tahansa kuntavaaleissa äänioikeutettu riippumatta siitä. missä maassa tai missä kunnassa hän asuu. Edustustoissa voivat siten äänestää esimerkiksi lomamatkalla tai työkomennuksella ulkomailla olevat äänioikeutetut.

Vaalipäivän äänestyksessä äänioikeutettu voi äänestää vain oman äänestysalueensa äänestyspaikassa. Äänestäjän ei tarvitse esittää erityistä syytä ennakkoäänestykselle, vaan hän voi vapaasti valita ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän äänestyksen välillä.

Äänestysprosentti = äänestäneiden osuus äänioikeutetuista
Kunnallisvaalien tuloksen laskenta Ennakkoäänten laskenta

Ennakkoäänten laskenta alkaa pääsääntöisesti varsinaisena vaalipäivänä, klo 15. Suurissa vaalipiireissä voidaan alkamisaikaa aikaistaa, kuitenkin niin että aikaisin mahdollinen aika on klo 12. Ennakkoäänien laskennan tulos pyritään saamaan valmiiksi klo 20:een mennessä, mistä alkaen niistä saadaan julkistaa ennakkotietoja.

Vaalipäivän äänten laskenta

Heti kun vaalihuoneistot kello 20 ovat sulkeutuneet, vaalilautakunnat aloittavat vaalipäivänä annettujen äänten alustavan laskennan. Vaalilautakunta avaa vaaliuurnan, laskee siinä olevat äänestysliput ja merkitsee kullekin ehdokkaalle annetut äänimäärät erityiseen vaalipöytäkirjaan. Heti tämän jälkeen vaalilautakunta ilmoittaa kunnan keskusvaalilautakunnalle ehdokkaiden saamat äänimäärät eli vaalien tuloksen kyseisessä äänestysalueessa. Kunnan keskusvaalilautakunta puolestaan välittää tulokset oikeusministeriön vaalitietojärjestelmän keskitettyyn laskentajärjestelmään. Lopuksi vaalilautakunta sinetöi äänestysliput pakettiin ja toimittaa ne ennen maanantaiaamua kello 9 keskusvaalilautakunnalle.

Vaalien tuloksen määräytyminen

Vaalien tuloksen määräytymisessä käytetään ns. d'Hondt'n laskentamenetelmää, jonka mukaan laskennan ensimmäisessä vaiheessa lasketaan kunkin ryhmittymän eli

  • vaaliliittoon kuulumattoman (yksittäisen) puolueen,

  • vaaliliiton,

  • yhteislistan sekä

  • yhteislistaan kuulumattoman valitsijayhdistyksen

saama kokonaisäänimäärä.
Vaaliliitossa olevia puolueita kohdellaan siis yhtenä ryhmittymänä, samoin yhteislistaan kuulumattomia valitsijayhdistyksiä.
Laskennan toisessa vaiheessa asetetaan kussakin ryhmittymässä ehdokkaat paremmuusjärjestykseen heidän saamiensa äänimäärien perusteella.
Kolmannessa vaiheessa annetaan kullekin ehdokkaalle vertausluvut siten, että ryhmittymän eniten ääniä saanut ehdokas saa vertausluvukseen ryhmittymän koko äänimäärän, toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas puolet ryhmittymän äänimäärästä, kolmanneksi tullut ehdokas kolmanneksen, neljänneksi tullut ehdokas neljänneksen ja niin edelleen.
Lopuksi kunnan kaikki ehdokkaat asetetaan vertauslukujen mukaiseen paremmuusjärjestykseen ja tästä listasta valitaan valtuutetuksi niin monta ehdokasta kuin kunnassa valitaan valtuutettuja.

Tiedottaminen vaalien alustavasta tuloksesta

Vaalien alustava tulos selviää jo vaalipäivän iltana. Vaalihuoneistojen sulkeuduttua kello 20 vaalitietojärjestelmään siirretty ennakkoäänestyksen tulos annetaan julkisuuteen. Sen jälkeen vaalitietojärjestelmään siirretään vaalilautakuntien alustavat laskelmat sitä mukaan kuin ne vaalipäivän iltana valmistuvat. Yleensä alustava tulos on kokonaisuudessaan selvillä viimeistään kello 23.

Tarkastuslaskenta ja vaalien tuloksen vahvistaminen

Vaalipiirilautakunnat aloittavat äänestyslippujen tarkastuslaskennan vaalipäivän jälkeisenä maanantaina kello 9. Tarkastuslaskennan tulos tulee olla valmis seuraavana keskiviikkona 16.6.2021 kello 18, jolloin vaalipiirilautakunnat vahvistavat vaalien lopullisen tuloksen vaalipiireissä.

Vuoden 2021 valittavien valtuustojen toimikausi alkaa 1.9.2021 ja kestää vuoden 2025 toukokuun loppuun. Vaalipiiri- ja kuntamuutokset sekä kuntaliitokset

Kunnat on sijoitettu vaalipiireihin voimassa olevan vaalipiirijaon mukaan. Vuoden 2021 alussa kuntien lukumäärä on Manner-Suomessa 293 ja Ahvenanmaalla 16.

Tilastossa on käytetty voimassa olevaa tilastollista kuntaryhmitystä (Tilastokeskus, kunnat ja kuntapohjaiset aluejaot). Kuntavaalit toimitetaan vaalivuoden (2021) alussa voimaan astuvan kuntajaon mukaisena (äänestysaluejako on tullut voimaan 1.1.2021).
*Kuntarakennelain (1698/2009) 23 §:n 1 momentin mukaan kuntajaon muutoksen voimaantuloa edeltävänä vuonna toimitettavat kuntavaalit toimitetaan uutta kuntajakoa noudattaen. Tämä koskee siis niitä kuntajaon muutoksia, jotka tulevat voimaan 1.1.2022. Hallituksen esityksen /HE 268/2014 v.p.) perusteluiden mukaan valtioneuvoston tulee näissä tapauksissa tehdä kuntajaon muutosta koskeva päätös viimeistään vaalivuotta edeltävän vuoden (siis vuoden 2020) loppuun mennessä.

Vuoden 2021 alussa Honkajoen (099) kunta liittyi Kankaanpään kaupunkiin (214), vaalipiiri pysyi ennallaan Satakunta (04). Nurmes (541) ja Valtimo (911) yhdistyivät Nurmekseksi (541) vuoden 2020 alussa, vaalipiiri pysyi ennallaan Savo-Karjala (09).

Vuoden 2021 alussa viisi kuntaa vaihtoi maakuntaa:
Kuhmoinen (291) siirtyi Keski-Suomesta Pirkanmaalle – vaalipiiri vaihtui Keski-Suomesta (11) Pirkanmaan vaalipiirin (07)
Iitti (142) Kymenlaaksosta Päijät-Hämeeseen – vaalipiiri vaihtui Kaakkois-Suomesta (08) Hämeen vaalipiiriin (06)
Joroinen (171) Etelä-Savosta Pohjois-Savoon – vaalipiiri vaihtui Kaakkois-Suomesta (08) Savo-Karjalan vaalipiiriin (09)
Heinävesi Etelä-Savosta Pohjois-Karjalaan – vaalipiiri vaihtui Kaakkois-Suomesta (08) Savo-Karjalan vaalipiiriin (09)
Isokyrö Pohjanmaalta Etelä-Pohjanmaalle

Tilastollisessa kuntaryhmityksessä kunnat jaetaan taajamaväestön osuuden ja suurimman taajaman väkiluvun perusteella kaupunkimaisiin, taajaan asuttuihin sekä maaseutumaisiin kuntiin.

Luokitus perustuu kerran vuodessa tehtävään taajamarajaukseen ja siitä saatavaan tietoon taajamaväestöstä.

Taajamakäsite: Taajama on rakennustihentymä, jossa on vähintään 200 asukasta. Taajaman määrittely perustuu Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) paikkatietomenetelmillä tekemiin määritelmiin, joissa on käytetty Tilastokeskuksen 250m x 250m – ruutuaineiston rakennus- ja väestötietoja.

  1. Kaupunkimaisia kuntia ovat kunnat, joiden väestöstä vähintään 90 % asuu taajamissa tai suurimman taajaman väkiluku on vähintään 15 000.

  2. Taajaan asuttuja kuntia ovat kunnat, joiden väestöstä vähintään 60 %, mutta alle 90 %, asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on vähintään 4 000 mutta alle 15 000.

  3. Maaseutumaisia kuntia ovat kunnat, joiden väestöstä alle 60 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on alle 15 000, sekä kunnat, joiden väestöstä vähintään 60 %, mutta alle 90 %, asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on alle 4 000.

Käytetyt luokitukset

Tilastokeskuksen kuntaluokitus, vaalipiiri, kunta, äänestysalue, puolue (puoluerekisteriin merkityt), ehdokkaiden ja valittujen ikä, asuinmaa.

Kuntavaaleissa 2021 asettivat ehdokkaita seuraavat rekisteröidyt puolueet (19/21):

  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP)

  • Suomen Keskusta (KESK)

  • Kansallinen Kokoomus (KOK)

  • Suomen ruotsalainen kansanpuolue (RKP)

  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

  • Vihreä liitto (VIHR)

  • Vasemmistoliitto (VAS)

  • Perussuomalaiset (PS)

  • Liberaalipuolue – Vapaus valita (LIBE)

  • Piraattipuolue (Piraattip.)

  • Eläinoikeuspuolue (EOP)

  • Kansalaispuolue (KP)

  • Feministinen puolue (Femin.p.)

  • Sininen tulevaisuus (SIN)

  • Suomen Kansa Ensin (SKE)

  • Liike Nyt (LIIKE)

  • Avoin puolue (AP)

  • Suomen Kommunistinen Puolue (SKP)

  • Kristallipuolue (KRIP)

Tietojenkeruumenetelmät ja tietolähde

Tilastokeskus saa vaalien perusaineiston oikeusministeriön vaalitietojärjestelmästä, jonka teknisen toteuttamisen hoitaa Tieto Oyj.

1.3 Lait, asetukset ja suositukset

Tilastolain (280/2004 muut 361/2013) mukaan valtion tilastotoimen tehtävänä on huolehtia yhteiskuntaolojen ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta yleistä käyttöä varten. Laki Tilastokeskuksesta (24.1.1992/48) osoittaa tehtävän kuuluvan Tilastokeskukselle.

2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

Tilasto perustuu kokonaisaineistoon. Tilaston perusaineisto perustuu oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään, joka koostuu viidestä osajärjestelmästä. Näitä ovat:

  1. Pohjatietojärjestelmä, jossa ovat tiedot mm. vaalipiiri-, kunta-, äänestysaluejaoista, vaaliviranomaisista sekä äänestyspaikoista (äänestyspaikkarekisteri, jossa ovat tiedot yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista);

  2. Puolue- ja ehdokastietojärjestelmä (ehdokasrekisteri), johon merkitään ehdokkaasta seuraavat tiedot: nimi, ehdokasnumero, ammatti, kotikunta, puolue/valitsijayhdistys (jonka ehdokkaan hän on) sekä henkilötunnus (14.5.2021). Ehdokastietojärjestelmä sisältää myös puoluerekisterin;

  3. Äänioikeusjärjestelmä (äänioikeusrekisteri), johon Digi- ja väestötietovirasto poimii tiedot äänioikeutetuista 46. päivänä (23.4.2021) ennen vaalipäivää. Äänioikeusrekisteri perustetaan kutakin vaalia varten erikseen. Äänioikeusrekisteriin otetaan jokaisesta äänioikeutetusta ne tiedot (mm. nimi, henkilötunnus, vaalipiiri, kotikunta ja äänestyspaikka), jotka olivat väestötietojärjestelmässä 51. päivänä (23.4.2021) ennen vaalipäivää. Äänioikeusrekisteri tulee lainvoimaiseksi 12. päivänä (25.5.2021) ennen vaalipäivää kello 12. Äänioikeusrekisteri on käytössä ennakkoäänestyspaikoissa ja jokaisen ennakkoon äänestävän äänestämisestä tehdään siihen merkintä. Ennakkoäänestyksen jälkeen rekisteristä tulostetaan vaaliluettelot vaalipäivän äänestyspaikoille. Äänioikeusrekisteriä voidaan kuitenkin käyttää myös vaalipäivän äänestyspaikalla vaaliluetteloiden sijasta. Vaalien jälkeen äänioikeusrekisterin tiedot hävitetään;

  4. Keskitetty tuloslaskentajärjestelmä, johon vaalipiirilautakunnat ja kuntien keskusvaalilautakunnat toimittavat vaalien tulostiedot;

  5. Tulospalvelujärjestelmä (tilasto- ja tietopalvelujärjestelmä), jonka avulla vaalien tulostiedot ja muut tilastotiedot välitetään tiedotusvälineille ja Tilastokeskukselle.

Tilastokeskuksen vaalitietojärjestelmä koostuu neljästä vaalitiedostosta, joita ovat: aluetiedosto, puoluetiedosto, ehdokastiedosto ja ehdokasrekisteri.

Ehdokkaiden ja valittujen tausta-analyysi

Vaalitilastojen yhteydessä tuotetaan myös tausta-analyysi äänioikeutettujen, puolueiden asettamien ehdokkaiden ja valittujen osalta. Äänioikeutettujen henkilöperusjoukko perustuu äänioikeusrekisteriin (tiedot poimittu 23.4.2021 väestötietojärjestelmästä) ja ehdokkaat Oikeusministeriön ehdokasrekisteriin. Näihin rekistereihin yhdistetyt henkilöiden taustatiedot perustuvat Tilastokeskuksen tilastoaineistoihin, mm. väestö-, perhe- ja työssäkäyntitilastoihin ja tutkintorekisteriin. Äänioikeutetuista tarkastelussa ovat mukana vain Suomessa asuvat äänioikeutetut.

Analyysissä on kuvattu äänioikeutettuja, ehdokkaita ja valittuja kunnanvaltuutettuja tiettyjen muuttujien suhteen. Taustatiedot ovat yleensä vuosilta 2018-2020. Tätä uudempia tietoja ei ole ollut käytettävissä. Henkilön ikä on ikä vaalipäivänä kokonaisina vuosina.

Seuraavassa on kuvattu analyysissä käytetyt taustamuuttujat.

Vaalipiiri

Analyysissä käytetty vaalipiiri on ehdokkailla se vaalipiiri, jossa henkilö on ehdokkaana. Äänioikeutetuilla vaalipiiritieto perustuu 51 päivää ennen vaalipäivää poimittuun tietoon henkilön asuinkunnasta Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmässä.

Ulkomaalaistausta

Ulkomaalaistaustaisuutta on tarkasteltu kahden eri muuttujan avulla eli henkilön kielen tai syntyperän mukaan. Kielen mukaan ulkomaalaistaustaisiksi on luokiteltu ne henkilöt, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Syntyperän mukaan ulkomaalaistaustaisina pidetään henkilöitä, joiden molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla. Tieto on vuodelta 2020.

Pääasiallinen toiminta

Pääasiallisen toiminnan käsite kuvaa henkilön taloudellisen toiminnan laatua. Väestö jaetaan pääasiallisen toiminnan perusteella työvoimaan kuuluviin ja työvoiman ulkopuolella oleviin. Nämä ryhmät voidaan edelleen jakaa alaryhmiin. Luokitus perustuu tietoihin henkilön toiminnasta vuoden viimeisellä viikolla. Tiedot pääasiallisesta toiminnasta perustuvat eri rekistereistä saatuihin tietoihin.

Pääasiallisen toiminnan mukainen luokitus on seuraava:

  • työlliset

  • työttömät

  • 0–14-vuotiaat

  • opiskelijat, koululaiset

  • eläkeläiset

  • varusmiehet, siviilipalvelusmiehet

  • muut työvoiman ulkopuolella olevat

Analyysissä käytetty tieto kuvaa henkilön toimintaa vuoden 2019 viimeisellä viikolla.

Perheasema

Tässä analyysissä väestö on jaoteltu perheaseman mukaan seuraaviin luokkiin

  • avio- /avoperheen vanhempi

  • yksinhuoltaja

  • lapseton pari

  • yksin asuva

  • kotona asuva lapsi

  • muu

Avio-/avoperheen vanhempiin luetaan kaikki avio- tai avoliitossa olevat sekä rekisteröidyssä parisuhteessa elävät, joilla asuu kotona myös omia ja/tai puolison lapsia. Lapsettomia pareja ovat avio-/avoliitossa sekä rekisteröidyssä parisuhteessa elävät, joilla ei ole lapsia. Kotona asuviksi lapsiksi on määritelty omien/oman tai ottovanhempiensa/vanhempansa kanssa asuvat lapsen asemassa olevat henkilöt. Ryhmä ”Muu” sisältää ne perheettömät, jotka asuvat yhdessä muiden henkilöiden kanssa (esimerkiksi lapsensa perheen kanssa asuva yksinäinen äiti/isä), asunnottomat ja laitosväestö. Yksin asuvat perheettömät ovat luokassa ”Yksin asuva”.

Tieto henkilön perheasemasta on vuodelta 2020.

Lasten lukumäärä

Analyysissä on käytetty lasten lukumääränä henkilön biologisten ja adoptoitujen lasten lukumäärää. Tieto on vuodelta 2020.

Koulutusaste

Perusasteen tutkinnon suorittaneilla on koulutusta korkeintaan 9 vuotta. Näitä koulutuksia ovat esim. kansa-, keski- ja peruskoulun tutkinnot.

Toisen asteen tutkinnon suorittaneilla on koulutusta 12 vuotta. Näitä koulutuksia ovat esim. ylioppilastutkinnot sekä 3-vuotisia ammatillisia perustutkintoja, jotka myös antavat yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluun ja yliopistoon.

Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot ovat ammatillista lisäkoulutusta. Ne on tässä tarkastelussa sisällytetty samaan luokkaan toisen asteen tutkintojen kanssa.

Alimman korkea-asteen koulutus kestää 2–3 vuotta keskiasteen jälkeen. Tällaisia koulutuksia ovat esimerkiksi teknikon, merkonomin ja sellaiset sairaanhoitajan tutkinnot, jotka on suoritettu opistoissa ennen ammattikorkeakoulu-uudistusta.

Alemman korkeakoulututkinnon suorittaminen vaatii 3-4 vuotta päätoimista opiskelua toisen asteen koulutuksen jälkeen. Alempaan korkeakouluasteeseen luetaan esim. ammattikorkeakoulututkinnot ja alemmat korkeakoulututkinnot.

Ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaminen vaatii pääsääntöisesti 5-6 vuotta päätoimista opiskelua keskiasteen jälkeen. Ylempään korkeakouluasteeseen luetaan esimerkiksi ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot, maisteritutkinnot ja lääkäreiden erikoistumistutkinnot.

Tutkijakoulutusasteen tutkinnon suorittaminen edellyttää itsenäisen ja julkaisukelpoisen tutkimustyön tai väitöskirjan tekemistä. Tutkinnot ovat tieteellisiä lisensiaatin ja tohtorin tutkintoja.

Tiedot henkilön koulutuksesta saadaan Tilastokeskuksen tutkintorekisteristä. Analyysissä käytetyt tiedot ovat vuodelta 2019.

Käytettävissä olevat rahatulot

Käytettävissä olevat rahatulot sisältävät rahamääräiset tuloerät ja työsuhteeseen liittyvät luontoisedut. Rahatuloihin eivät sisälly laskennalliset tuloerät, joista tärkein on laskennallinen asuntotulo. Kun bruttorahatuloista vähennetään maksetut tulonsiirrot, jäljelle jäävä tulo on käytettävissä oleva rahatulo.

Tieto on vuodelta 2019.

Mediaanitulo

Kun tulonsaajat asetetaan tulojen mukaan suuruusjärjestykseen, mediaanitulo on keskimmäisen tulonsaajan tulo. Keskimmäisen tulosaajan kummallekin puolelle jää yhtä monta tulonsaajaa. Mediaani ei ole yhtä herkkä poikkeaville äärihavainnoille kuin aritmeettinen keskiarvo.

Kaksoiskansalaisuus

Henkilöllä voi olla useamman maan kansalaisuus (kansalaisuuslaki 2003/359 ja kansalaisuusasetus 1985/699). Jos henkilöllä on kahden maan kansalaisuus, joista toinen on Suomen, hän on tilastoissa Suomen kansalaisena. Jos Suomessa asuvalla ulkomaan kansalaisella on useita ulkomaiden kansalaisuuksia, hän on rekisterissä ja tilastoissa sen maan kansalaisena, jonka passilla hän on maahan tullut. Kansalaisuus on sama kuin passin myöntämismaa. Henkilöllä voi olla useita kansalaisuuksia tai ei lainkaan kansalaisuutta. Kansalaisuudeksi hyväksytään myös muukalaispassin omistaminen.

Valtionveronalaiset tulot

Eräin poikkeuksin kaikki rahana tai rahanarvoisena etuutena saatu tulo on veronalaista. Veronalaisia eivät ole mm. eräät sosiaaliavustukset, päivärahat ja korvaukset. Tällaisia ovat esimerkiksi lapsilisät, asumistuet ja toimeentulotuki. Veronalaisia eivät myöskään ole mm. julkisyhteisöiltä saadut stipendit ja apurahat.

Ammatti

Ammattia on tarkasteltu Ammattiluokitus 2010 avulla, jolla kuvataan yhteiskunnan ammattirakennetta.

Tieto on vuodelta 2018.

Sosioekonominen asema

Sosioekonomisella asemalla tarkoitetaan henkilön asemaa yhteiskunnassa. Sosioekonomisen aseman muodostaminen henkilölle perustuu tietoihin henkilön pääasiallisesta toiminnasta, ammatista, ammattiasemasta sekä toimialasta.

Käytetty sosioekonomisen aseman luokitus on seuraava:

  • Yrittäjät

  •    Maa- ja metsätalousyrittäjät

  •    Yrittäjät, ei maa- ja metsätalous

  • Ylemmät toimihenkilöt

  • Alemmat toimihenkilöt

  • Alemmat toimihenkilöt

  • Työntekijät

  • Tuntematon

Tieto on vuodelta 2018.

Työnantajasektori

Työnantajasektoriluokitus kuvaa työpaikan omistajuutta ja yritysmuotoa. Sen avulla voidaan tehdä jako mm. julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Käytetty luokitus on seuraava:

  • Yksityinen sektori

  • Valtio

  • Kunta

  • Muu tai tuntematon

Tieto työnantajasektorista perustuu Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisterin tietoihin yritysten omistajatyypistä ja oikeudellisesta muodosta.

Tieto on vuodelta 2018.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Vaalitilastojen aineisto perustuu oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään ja vaaliviranomaisten toimittamiin tietoihin, joita voidaan pitää luotettavana.

4. Tietojen ajantasaisuus ja tarkkuus

Vahvistetut tiedot poikkeavat aina jonkin verran ennakkotilastojen luvuista.

Tulokset muuttuvat vahvistetun tuloksen jälkeen kaikilta osin: äänestysalueittain, kunnittain, vaalipiireittäin, puolueittain sekä kaikkien ehdokkaiden ja valittujen saamien äänimäärien suhteen, jolloin jopa heidän keskinäinen järjestyksensä voi muuttua.

5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys

Ensimmäinen aineisto eli ennakkotilastot julkaistaan mahdollisimman pian internetissä, StatFin-palvelussa sekä Kunnallisvaalit-tilastosivulla. Kunnittaiset ja äänestysalueittaiset (vuodesta 2004) vaalitiedot sekä valittujen saamat äänimäärät viedään StatFin-palveluun.

Kunnallisvaalit-tilastosivulla julkaistaan kolmella kielellä (suomi, ruotsi ja englanti) julkistuksia ja kyseistä vaalia koskevien taulukoiden lisäksi aikasarjataulukoita. Toinen aineisto eli lopulliset tiedot toimitetaan Tilastokeskukselle vaalituloksen vahvistamisen jälkeen. Vaalituloksen vahvistamisen jälkeen julkaistaan Internetissä ennakkotilastoja vastaavat vahvistetut tiedot tilastosivulla sekä päivitetään StatFin-palveluun tietokannat.

6. Tilastojen vertailukelpoisuus

Tilastoissa käytetään vaalivuoden kuntajakoa. Jos kuntajaon muutoksen voimaantuloa edeltävänä vuonna toimitetaan kuntavaalit, ne on toimitettava muutoksenkohteena olevissa kunnissa uutta kuntajakoa noudattaen. vaalivuotta seuraavan vuoden kuntaluokitusta. Uusi Tilastollinen kuntaryhmitys (kaupunkimaiset, taajamamaiset ja maaseutumaiset) otettiin käyttöön vuodesta 2000 alkaen. Sitä aikaisemmin kunnat ryhmiteltiin seuraavasti: kaupungit ja muut kunnat. Vaalien välillä tapahtuneet vaalipiiri- ja kuntamuutokset on huomioitu tilastoissa, joissa on vertailutieto edellisen vaalin tuloksiin.
Kunnallisvaalit-tilastosivulla esitetään vaalitulostietoja aikasarjataulukkoina vuodesta 1921 alkaen.

Kuntaliitokset kuntavaaleissa 1976-2021

Lakkautettu kunta Uuden tai laajentuvan
kunnan nimi
Ajankohta
07 Hämeen läänin pohjoinen vp. 07 Hämeen läänin pohjoinen vp.
   852 Tottijärvi    536 Nokia 1.1.1976 
02 Uudenmaan läänin vp. 02 Uudenmaan läänin vp.
   756 Snappertuna    835 Tammisaari 1.1.1977 
   836 Tammisaaren mlk    835 Tammisaari 1.1.1977
   034 Bromarv, osa    842 Tenhola 1.1.1977
   034 Bromarv, osa    835 Tammisaari 1.1.1977
03 Turun läänin eteläinen vp. 03 Turun läänin eteläinen vp.  
   222 Karjala    503 Mynämäki 1.1.1977
06 Hämeen läänin eteläinen vp. 06 Hämeen läänin eteläinen vp.  
   760 Somerniemi    761 Somero 1.1.1977
08 Kymen läänin vp. 08 Kymen läänin vp.
   201 Karhula    285 Kotka 1.1.1977
   311 Kymi    285 Kotka 1.1.1977
12 Vaasan läänin vp. 12 Vaasan läänin vp.
   621 Purmo    599 Pietarsaaren mlk. 1.1.1977
   990 Ähtävä    599 Pietarsaaren mlk. 1.1.1977
   203 Kaarlela    272 Kokkola 1.1.1977
14 Oulun läänin vp. 14 Oulun läänin vp.
   206 Kajaanin mlk    205 Kajaani 1.1.1977
02 Uudenmaan läänin vp. 02 Uudenmaan läänin vp.
   540 Nummi    540 Nummi-Pusula 1.1.1981
   622 Pusula    540 Nummi-Pusula 1.1.1981
03 Turun läänin eteläinen vp. 03 Turun läänin eteläinen vp.
   432 Lokalahti    895 Uusikaupunki 1.1.1981
03 Turun läänin pohjoinen vp. 03 Turun läänin pohjoinen vp.
   238 Keikyä    988 Äetsä 1.1.1981
   253 Kiika    988 Äetsä 1.1.1981
08 Kymen läänin vp. 08 Kymen läänin vp.
   539 Nuijamaa    405 Lappeenranta 1.1.1989
02 Uudenmaan vp. 02 Uudenmaan vp.
   842 Tenhola    835 Tammisaari 1.1.1993
03 Turun eteläinen vp. 03 Turun eteläinen vp.
   209 Kalanti    895 Uusikaupunki 1.1.1993
04 Turun pohjoinen vp. 04 Turun pohjoinen vp.
   685 Rauman mlk    684 Rauma 1.1.1993
13 Keski-Suomen vp. 13 Keski-Suomen vp.
   274 Konginkangas    992 Äänekoski 1.1.1993
   787 Säynätsalo    179 Jyväskylä 1.1.1993
02 Uudenmaan vp. 02 Uudenmaan vp.
   427 Lohja    444 Lohja 1.1.1997
   428 Lohjan kunta    444 Lohja 1.1.1997
   612 Porvoo    638 Porvoo 1.1.1997
   613 Porvoon mlk    638 Porvoo 1.1.1997
06 Hämeen vp. 06 Hämeen vp.
   088 Heinola    111 Heinola 1.1.1997
   089 Heinolan mlk    111 Heinola 1.1.1997
09 Etelä-Savon vp. 09 Etelä-Savon vp.
   014 Anttola    491 Mikkeli 1.1.2001
   492 Mikkelin mlk    491 Mikkeli 1.1.2001
13 Keski-Suomen vp. 13 Keski-Suomen vp.
   299 Kuorevesi    182 Jämsä 1.1.2001
14 Oulun vp. 14 Oulun vp.
   841 Temmes    859 Tyrnävä 1.1.2001
08 Kymen vp. 08 Kymen vp.
   917 Vehkalahti    075 Hamina 1.1.2003
14 Oulun vp. 14 Oulun vp.
   582 Pattijoki    678 Raahe 1.1.2003
09 Etelä-Savon vp. 09 Etelä-Savon vp.
   184 Jäppilä    640 Pieksänmaa 1.1.2004
   594 Pieksämäen mlk    640 Pieksänmaa 1.1.2004
   937 Virtasalmi    640 Pieksänmaa 1.1.2004
03 Varsinais-Suomen vp. 03 Varsinais-Suomen vp.
   431 Loimaan kunta    430 Loimaa 1.1.2005
   219 Karinainen    636 Pöytyä 1.1.2005
04 Satakunnan vp. 04 Satakunnan vp.
   293 Kullaa    886 Ulvila 1.1.2005
07 Pirkanmaan vp. 07 Pirkanmaan vp.
   730 Sahalahti    211 Kangasala 1.1.2005
08 Kymen vp. 08 Kymen vp.
   728 Saari    580 Parikkala 1.1.2005
   891 Uukuniemi    580 Parikkala 1.1.2005
10 Pohjois-Savon vp. 10 Pohjois-Savon vp.
   919 Vehmersalmi    297 Kuopio 1.1.2005
   212 Kangaslampi    915 Varkaus 1.1.2005
11 Pohjois-Karjalan vp. 11 Pohjois-Karjalan vp.
   251 Kiihtelysvaara    167 Joensuu 1.1.2005
   856 Tuupovaara    167 Joensuu 1.1.2005
   943 Värtsilä    848 Tohmajärvi 1.1.2005
12 Vaasan vp. 12 Vaasan vp.
   589 Peräseinäjoki    743 Seinäjoki 1.1.2005
15 Lapin vp. 15 Lapin vp.
   699 Rovaniemen mlk    698 Rovaniemi 1.1.2006
13 Varsinais-Suomen vp. 13 Varsinais-Suomen vp.
   490 Mietoinen    503 Mynämäki 1.1.2007
04 Satakunnan vp. 04 Satakunnan vp.
   266 Kodisjoki    684 Rauma 1.1.2007
07 Pirkanmaan vp. 07 Pirkanmaan vp.
   439 Luopioinen    635 Pälkäne 1.1.2007
   772 Suodenniemi    912 Vammala 1.1.2007
   864 Toijala    020 Akaa 1.1.2007
   928 Viiala    020 Akaa 1.1.2007
   932 Viljakkala    980 Ylöjärvi 1.1.2007
07 Pirkanmaan vp. 07 Pirkanmaan vp.
   443 Längelmäki (osa)    562 Orivesi 1.1.2007*
07 Pirkanmaan vp. 13 Keski-Suomen vp.
   443 Längelmäki (osa)    182 Jämsä 1.1.2007*
   *Vaalitilaston aikasarjataulukoissa sekä vertailussa vuoden 2004 vaaleihin Längelmäki yhdistetty kokonaan Jämsään  
09 Etelä-Savon vp. 09 Etelä-Savon vp.
   085 Haukivuori    491 Mikkeli 1.1.2007
   640 Pieksänmaa    593 Pieksämäki 1.1.2007
12 Vaasan vp. 12 Vaasan vp.
   944 Vöyri    945 Vöyri-Maksamaa 1.1.2007
   479 Maksamaa    945 Vöyri-Maksamaa 1.1.2007
13 Keski-Suomen vp. 13 Keski-Suomen vp.
   774 Suolahti    992 Äänekoski 1.1.2007
   770 Sumiainen    992 Äänekoski 1.1.2007
14 Oulun vp. 14 Oulun vp.
   292 Kuivaniemi    139 Ii 1.1.2007
   940 Vuolijoki    205 Kajaani 1.1.2007
   708 Ruukki    748 Siikajoki 1.1.2007
13 Keski-Suomen vp. 13 Keski-Suomen vp.
   415 Leivonmäki    172 Joutsa 1.1.2008
02 Uudenmaan vp. 02 Uudenmaan vp.
   737 Sammatti    444 Lohja 1.1.2009
   220 Karjaa    710 Raasepori 1.1.2009
   606 Pohja    710 Raasepori 1.1.2009
   835 Tammisaari    710 Raasepori 1.1.2009
03 Varsinais-Suomen vp. 03 Varsinais-Suomen vp.
   602 Piikkiö    202 Kaarina 1.1.2009
   006 Alastaro    430 Loimaa 1.1.2009
   482 Mellilä    430 Loimaa 1.1.2009
   017 Askainen    481 Masku 1.1.2009
   419 Lemu    481 Masku 1.1.2009
   705 Rymättylä    529 Naantali 1.1.2009
   485 Merimasku    529 Naantali 1.1.2009
   920 Velkua    529 Naantali 1.1.2009
   636 Pöytyä    636 Pöytyä 1.1.2009
   979 Yläne    636 Pöytyä 1.1.2009
   906 Vahto    704 Rusko 1.1.2009
   040 Dragsfjärd    322 Kemiönsaari 1.1.2009
   243 Kemiö    322 Kemiönsaari 1.1.2009
   923 Västanfjärd    322 Kemiönsaari 1.1.2009
   101 Houtskari    445 Länsi-Turunmaa 1.1.2009
   150 Iniö    445 Länsi-Turunmaa 1.1.2009
   279 Korppoo    445 Länsi-Turunmaa 1.1.2009
   533 Nauvo    445 Länsi-Turunmaa 1.1.2009
   573 Parainen    445 Länsi-Turunmaa 1.1.2009
   073 Halikko    734 Salo 1.1.2009
   252 Kiikala    734 Salo 1.1.2009
   259 Kisko    734 Salo 1.1.2009
   308 Kuusjoki    734 Salo 1.1.2009
   501 Muurla    734 Salo 1.1.2009
   586 Perniö    734 Salo 1.1.2009
   587 Pertteli    734 Salo 1.1.2009
   734 Salo    734 Salo 1.1.2009
   776 Suomusjärvi    734 Salo 1.1.2009
   784 Särkisalo    734 Salo 1.1.2009
04 Satakunnan vp. 04 Satakunnan vp.
   262 Kiukainen    050 Eura 1.1.2009
   913 Vampula    102 Huittinen 1.1.2009
   406 Lappi    684 Rauma 1.1.2009
06 Hämeen vp. 06 Hämeen vp.
   083 Hauho    109 Hämeenlinna 1.1.2009
   210 Kalvola    109 Hämeenlinna 1.1.2009
   401 Lammi    109 Hämeenlinna 1.1.2009
   692 Renko    109 Hämeenlinna 1.1.2009
   855 Tuulos    109 Hämeenlinna 1.1.2009
07 Pirkanmaan vp. 07 Pirkanmaan vp.
   506 Mänttä    508 Mänttä-Vilppula 1.1.2009
   933 Vilppula    508 Mänttä-Vilppula 1.1.2009
   493 Mouhijärvi    790 Sastamala 1.1.2009
   912 Vammala    790 Sastamala 1.1.2009
   988 Äetsä    790 Sastamala 1.1.2009
   303 Kuru    980 Ylöjärvi 1.1.2009
08 Kymen vp. 08 Kymen vp.
   044 Elimäki    286 Kouvola 1.1.2009
   163 Jaala    286 Kouvola 1.1.2009
   286 Kouvola    286 Kouvola 1.1.2009
   306 Kuusankoski    286 Kouvola 1.1.2009
   754 Anjalankoski    286 Kouvola 1.1.2009
   909 Valkeala   286 Kouvola 1.1.2009
   173 Joutseno    405 Lappeenranta 1.1.2009
09 Etelä-Savon vp. 09 Etelä-Savon vp.
   741 Savonranta    740 Savonlinna 1.1.2009
11 Pohjois-Karjalan vp. 11 Pohjois-Karjalan vp.
   045 Eno    167 Joensuu 1.1.2009
   632 Pyhäselkä    167 Joensuu 1.1.2009
12 Vaasan vp. 12 Vaasan vp.
   414 Lehtimäki    005 Alajärvi 1.1.2009
   004 Alahärmä    233 Kauhava 1.1.2009
   233 Kauhava    233 Kauhava 1.1.2009
   281 Kortesjärvi    233 Kauhava 1.1.2009
   971 Ylihärmä    233 Kauhava 1.1.2009
   315 Kälviä    272 Kokkola 1.1.2009
   429 Lohtaja    272 Kokkola 1.1.2009
   885 Ullava    272 Kokkola 1.1.2009
   175 Jurva    301 Kurikka 1.1.2009
   544 Nurmo    743 Seinäjoki 1.1.2009
   743 Seinäjoki    743 Seinäjoki 1.1.2009
   975 Ylistaro    743 Seinäjoki 1.1.2009
13 Keski-Suomen vp. 13 Keski-Suomen vp.
   182 Jämsä    182 Jämsä 1.1.2009
   183 Jämsänkoski    182 Jämsä 1.1.2009
   179 Jyväskylä    179 Jyväskylä 1.1.2009
   180 Jyväskylän mlk    179 Jyväskylä 1.1.2009
   277 Korpilahti    179 Jyväskylä 1.1.2009
   633 Pylkönmäki    729 Saarijärvi 1.1.2009
14 Oulun vp. 14 Oulun vp.
   247 Kestilä    791 Siikalatva 1.1.2009
   603 Piippola    791 Siikalatva 1.1.2009
   617 Pulkkila    791 Siikalatva 1.1.2009
   682 Rantsila    791 Siikalatva 1.1.2009
   973 Ylikiiminki    564 Oulu 1.1.2009
04 Satakunta vp. 04 Satakunta vp.
   609 Pori    609 Pori 1.1.2010
   537 Noormarkku    609 Pori 1.1.2010
14 Oulun vp. 14 Oulun vp.
   208 Kalajoki    208 Kalajoki 1.1.2010
12 Vaasa vp. 14 Oulun vp.
   095 Himanka    208 Kalajoki 1.1.2010
08 Kymi vp. 08 Kymi vp.
   405 Lappeenranta    405 Lappeenranta 1.1.2010
   978 Ylämaa    405 Lappeenranta 1.1.2010
02 Uusimaa vp. 02 Uusimaa vp.
   434 Loviisa    434 Loviisa 1.1.2010
   424 Liljendal    434 Loviisa 1.1.2010
   585 Pernaja    434 Loviisa 1.1.2010
   701 Ruotsinpyhtää    434 Loviisa 1.1.2010
06 Häme vp. 06 Häme vp.
   015 Artjärvi    560 Orimattila 1.1.2011
   560 Orimattila    560 Orimattila 1.1.2011
10 Pohjois-Savo vp. 10 Pohjois-Savo vp.
   227 Karttula    297 Kuopio 1.1.2011
   297 Kuopio    297 Kuopio 1.1.2011
   916 Varpaisjärvi    402 Lapinlahti 1.1.2011
   402 Lapinlahti    402 Lapinlahti 1.1.2011
07 Pirkanmaa vp. 07 Pirkanmaa vp.  
   289 Kuhmalahti    211 Kangasala 1.1.2011
   211 Kangasala    211 Kangasala 1.1.2011
   310 Kylmäkoski    020 Akaa 1.1.2011
   020 Akaa    020 Akaa 1.1.2011
12 Vaasa vp. 12 Vaasa vp.
   945 Vöyri-Maksamaa    946 Vöyri 1.1.2011
   559 Oravainen    946 Vöyri 1.1.2011
03 Varsinais-Suomen vp. 03 Varsinais-Suomen vp.  
   445 Länsi–Turunmaa    445 Parainen 1.1.2012
12 Vaasa vp. 12 Vaasa vp.
   863 Töysä    010 Alavus 1.1.2013
   942 Vähäkyrö    905 Vaasa 1.1.2013
02 Uusimaa vp. 02 Uusimaa vp.
   223 Karjalohja    444 Lohja 1.1.2013
   540 Nummi-Pusula    444 Lohja 1.1.2013
09 Etelä-Savo vp. 09 Etelä-Savo vp.
   246 Kerimäki    740 Savonlinna 1.1.2013
   618 Punkaharju    740 Savonlinna 1.1.2013
14 Oulu vp. 14 Oulu vp.
   084 Haukipudas    564 Oulu 1.1.2013
   255 Kiiminki    564 Oulu 1.1.2013
   564 Oulu    564 Oulu 1.1.2013
   567 Oulunsalo    564 Oulu 1.1.2013
   972 Yli-ii    564 Oulu 1.1.2013
11 Pohjois-Karjala vp. 11 Pohjois-Karjala vp.
   248 Kesälahti    260 Kitee 1.1.2013
10 Pohjois-Savo vp. 10 Pohjois-Savo vp.
   534 Nilsiä    297 Kuopio 1.1.2013
09 Etelä-Savo vp. 09 Etelä-Savo vp.
   696 Ristiina    491 Mikkeli 1.1.2013
08 Kymi vp. 09 Etelä-Savo vp.
   775 Suomenniemi    491 Mikkeli 1.1.2013
14 Oulu vp. 14 Oulu vp.
   926 Vihanti    678 Raahe 1.1.2013
04 Satakunta vp. 07 Pirkanmaa vp.
   254 Kiikoinen    790 Sastamala 1.1.2013
10 Pohjois-Savo vp. 09 Savo-Karjalan vp.
   297 Kuopio    297 Kuopio 1.1.2015
   476 Maaninka    297 Kuopio 1.1.2015
04 Satakunta vp. 04 Satakunta vp.
   609 Pori    609 Pori 1.1.2015
   413 Lavia    609 Pori 1.1.2015
03 Varsinais-Suomi vp. 03 Varsinais-Suomi vp.
   423 Lieto    423 Lieto 1.1.2015
   838 Tarvasjoki    423 Lieto 1.1.2015
10 Vaasa vp. 10 Vaasa vp.
   164 Jalasjärvi    301 Kurikka 1.1.2016
06 Häme vp. 06 Häme vp.
   283 Hämeenkoski    098 Hollola 1.1.2016
04 Satakunta vp. 04 Satakunta vp.
   319 Köyliö    783 Säkylä 1.1.2016
06 Häme vp. 06 Häme vp.  
   532 Nastola    398 Lahti 1.1.2016
04 Satakunta vp. 04 Satakunta vp.
   442 Luvia    051 Eurajoki 1.1.2017
09 Savo-Karjala vp. 09 Savo-Karjala vp.
   174 Juankoski    297 Kuopio 1.1.2017
09 Savo-Karjala vp. 09 Savo-Karjala vp.
   911 Valtimo    541 Nurmes 1.1.2020
08 Kaakkois-Suomi vp. 09 Savo-Karjala vp.  
   090 Heinävesi    090 Heinävesi 1.1.2021
04 Satakunta vp. 04 Satakunta vp.
   099 Honkajoki    214 Kankaanpää 1.1.2021
08 Kaakkois-Suomi vp. 06 Häme vp.
   142 Iitti    142 Iitti 1.1.2021
08 Kaakkois-Suomi vp. 09 Savo-Karjala vp.
   171 Joroinen    171 Joroinen 1.1.2021
11 Keski-Suomi vp. 07 Pirkanmaa vp.
   291 Kuhmoinen    291 Kuhmoinen 1.1.2021

Vaalipiiriä muuttaneet kunnat ja vaalipiirien nimenmuutokset kuntavaaleissa 1976–2021

Vaalipiiri ennen muutosta Uusi vaalipiiri Ajankohta
06 Hämeen läänin eteläinen vp. 03 Turun läänin eteläinen vp. 1990
   761 Somero    761 Somero
06 Hämeen läänin eteläinen vp. 06 Hämeen läänin pohjoinen vp. 1990
   310 Kylmäkoski    310 Kylmäkoski  
   864 Toijala    864 Toijala  
   908 Valkeakoski    908 Valkeakoski  
   928 Viiala    928 Viiala  
04 Turun läänin pohjoinen vp. 06 Hämeen läänin pohjoinen vp. 1993
   108 Hämeenkyrö    108 Hämeenkyrö  
   143 Ikaalinen    143 Ikaalinen  
   250 Kihniö    250 Kihniö  
   493 Mouhijärvi    493 Mouhijärvi  
   581 Parkano    581 Parkano  
   932 Viljakkala    932 Viljakkala  
02 Uudenmaan vp. 06 Hämeen vp. 1998
   015 Artjärvi    015 Artjärvi  
   560 Orimattila    560 Orimattila  
03 Varsinais-Suomen vp. 04 Satakunnan vp. 1998
   266 Kodisjoki    266 Kodisjoki  
04 Satakunnan vp. 07 Pirkanmaan vp. 1998
   772 Suodenniemi    772 Suodenniemi  
   912 Vammala    912 Vammala  
   988 Äetsä    988 Äetsä  
06 Hämeen vp. 07 Pirkanmaan vp. 1998
   887 Urjala    887 Urjala  
09 Mikkelin vp. 06 Hämeen vp. 1998
   081 Hartola    081 Hartola  
   111 Heinola    111 Heinola  
   781 Sysmä    781 Sysmä  
09 Etelä-Savon vp. 10 Pohjois-Savon vp. 2002
   212 Kangaslampi    212 Kangaslampi  
04 Satakunnan vp. 07 Pirkanmaan vp. 2005
   619 Punkalaidun    619 Punkalaidun  
Vaalilain muutos (271/2013) 1.9.2013 sovellettiin ensimmäisen kerran eduskuntavaaleissa 2015 (19.4.2015), yhdistettiin Kymen (08) ja Etelä-Savon (09) vaalipiirit uudeksi Kaakkois-Suomen vaalipiiriksi (uusi 08) sekä Pohjois-Savon (10) ja Pohjois-Karjalan (11) vaalipiirit uudeksi Savo-Karjalan vaalipiiriksi (uusi 09). Vaalipiiirien numerot muuttuivat juoksevasti.
08 Kymi vp. 08 Kaakkois-Suomi vp. 1.9.2013/1.1.2015
   075 Hamina    075 Hamina  
   142 Iitti    142 Iitti  
   153 Imatra    153 Imatra  
   285 Kotka    285 Kotka  
   286 Kouvola    286 Kouvola  
   405 Lappeenranta    405 Lappeenranta  
   416 Lemi    416 Lemi  
   441 Luumäki    441 Luumäki  
   489 Miehikkälä    489 Miehikkälä  
   580 Parikkala    580 Parikkala  
   624 Pyhtää    624 Pyhtää  
   689 Rautjärvi    689 Rautjärvi  
   700 Ruokolahti    700 Ruokolahti  
   739 Savitaipale    739 Savitaipale  
   831 Taipalsaari    831 Taipalsaari  
   935 Virolahti    935 Virolahti  
09 Etelä-Savo vp. 08 Kaakkois-Suomi vp. 1.9.2013/1.1.2015
   046 Enonkoski    046 Enonkoski  
   090 Heinävesi    090 Heinävesi  
   097 Hirvensalmi    097 Hirvensalmi  
   171 Joroinen    171 Joroinen  
   178 Juva    178 Juva  
   213 Kangasniemi    213 Kangasniemi  
   491 Mikkeli    491 Mikkeli  
   507 Mäntyharju    507 Mäntyharju  
   588 Pertunmaa    588 Pertunmaa  
   593 Pieksämäki    593 Pieksämäki  
   623 Puumala    623 Puumala  
   681 Rantasalmi    681 Rantasalmi  
   740 Savonlinna    740 Savonlinna  
   768 Sulkava    768 Sulkava  
10 Pohjois-Savo vp. 09 Savo-Karjalan vp. 1.9.2013/1.1.2015
   140 Iisalmi    140 Iisalmi  
   174 Juankoski    174 Juankoski  
   204 Kaavi    204 Kaavi  
   239 Keitele    239 Keitele  
   263 Kiuruvesi    263 Kiuruvesi  
   297 Kuopio    297 Kuopio 1.1.2015
   402 Lapinlahti    402 Lapinlahti  
   420 Leppävirta    420 Leppävirta  
   476 Maaninka    297 Kuopio 1.1.2015
   595 Pielavesi    595 Pielavesi  
   686 Rautalampi    686 Rautalampi  
   687 Rautavaara    687 Rautavaara  
   749 Siilinjärvi    749 Siilinjärvi  
   762 Sonkajärvi    762 Sonkajärvi  
   778 Suonenjoki    778 Suonenjoki  
   844 Tervo    844 Tervo  
   857 Tuusniemi    857 Tuusniemi  
   915 Varkaus    915 Varkaus  
   921 Vesanto    921 Vesanto  
   925 Vieremä    925 Vieremä  
11 Pohjois-Karjalan vp. 09 Savo-Karjalan vp. 1.9.2013/1.1.2015
   146 Ilomantsi    146 Ilomantsi  
   167 Joensuu    167 Joensuu  
   176 Juuka    176 Juuka  
   260 Kitee    260 Kitee  
   276 Kontiolahti    276 Kontiolahti  
   309 Outokumpu    309 Outokumpu  
   422 Lieksa    422 Lieksa  
   426 Liperi    426 Liperi  
   541 Nurmes    541 Nurmes  
   607 Polvijärvi    607 Polvijärvi  
   707 Rääkkylä    707 Rääkkylä  
   848 Tohmajärvi    848 Tohmajärvi  
   911 Valtimo    911 Valtimo  
08 Kaakkois-Suomi vp. 09 Savo-Karjalan vp.  
   090 Heinävesi    090 Heinävesi 1.1.2021
08 Kaakkois-Suomi vp. 06 Häme vp.  
   142 Iitti    142 Iitti 1.1.2021
08 Kaakkois-Suomi vp. 09 Savo-Karjalan vp.  
   171 Joroinen    171 Joroinen 1.1.2021
11 Keski-Suomi vp. 07 Pirkanmaa vp.  
   291 Kuhmoinen    291 Kuhmoinen 1.1.2021

Vaalipiirien nimen ja/tai numeron muutokset kuntavaaleissa 1976–2021

Muuttunut
vaalipiiri
Vaalipiirin
uusi nimi
Ajankohta
01 Helsingin kaupungin vp. 01 Helsingin vp. 1997
02 Uudenmaan läänin vp. 02 Uudenmaan vp. 1997
03 Turun läänin eteläinen vp. 03 Varsinais-Suomen vp. 1997
04 Turun läänin pohjoinen vp. 04 Satakunnan vp. 1997
06 Hämeen läänin eteläinen vp. 06 Hämeen vp. 1997
07 Hämeen läänin pohjoinen vp. 07 Pirkanmaan vp. 1997
08 Kymen läänin vp. 08 Kymen vp. 1997
09 Mikkelin läänin vp. 09 Mikkelin vp. 1997
10 Pohjois-Karjalan läänin vp. 11 Pohjois-Karjalan vp. 1997
11 Kuopion läänin vp. 10 Kuopion vp. 1997
12 Keski-Suomen läänin vp. 13 Keski-Suomen vp. 1997
13 Vaasan läänin vp. 12 Vaasan vp. 1997
14 Oulun läänin vp. 14 Oulun vp. 1997
15 Lapin läänin vp. 15 Lapin vp. 1997
09 Mikkelin vp. 09 Etelä-Savon vp. 2002
10 Kuopion vp. 10 Pohjois-Savon vp. 2002
08 Kymen vp. 08 Kaakkois-Suomen vp. 2013/2015
09 Etelä-Savon vp. 08 Kaakkois-Suomen vp. 2013/2015
10 Pohjois-Savon vp. 09 Savo-Karjalan vp. 2013/2015
11 Pohjois-Karjalan vp. 09 Savo-Karjalan vp. 2013/2015
12 Vaasan vp. 10 Vaasan vp. 2013/2015
13 Keski-Suomen vp. 11 Keski-Suomen vp. 2013/2015
14 Oulun vp. 12 Oulun vp. 2013/2015
15 Lapin vp. 13 Lapin vp. 2013/2015

7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys sekä dokumentointi

Oikeusministeriö julkaisee kattavaa yleistietoa eri vaaleista sekä valtakunnallisen ehdokasrekisterin ja vaalitulostietoja verkkosivuillaan ( www.vaalit.fi ). Oikeusministeriön julkaisema tilasto ennakkoäänestäneiden osalta poikkeaa Tilastokeskuksen ennakkoäänestäneiden tilastosta, sillä ne määritellään eri perustein:

  • Oikeusministeriö laskee ennakkoäänestäneiden määrän äänioikeutettujen määrästä

  • Tilastokeskus laskee ennakkoäänestäneiden määrän kaikkien äänestäneiden määrästä

Tilastoissa käytetyt luokitukset löytyvät Tilastokeskuksen kotisivuilta.


Lähde: Kunnallisvaalit 2021, vahvistettu tieto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Sami Fredriksson 029 551 2696, Jaana Asikainen 029 551 3506, vaalit@tilastokeskus.fi

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala


Päivitetty 22.06.2021

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kunnallisvaalit [verkkojulkaisu].
ISSN=2323-1092. ennakkotieto 2021, Kuntavaalit, laatuseloste . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kvaa/2021/03/kvaa_2021_03_2021-06-22_laa_001_fi.html