Julkaistu: 26.5.2005
Toisen asteen koulutuksesta valmistui tavoiteajassa yli puolet, korkea-asteelta alle puolet
Vuoden 2003 lopussa oli kolme vuotta aiemmin aloittaneista 37 700 lukiolaisesta suorittanut ylioppilastutkinnon 77 % ja lukio-opintoja jatkoi edelleen 14 %. Toisen asteen ammatillisen perustutkinnon noin 50 500 aloittaneesta oli tarkasteluaikana valmistunut 57 %, opiskelua jatkoi noin 10 % ja runsas 20 % oli joko työssä, työttömänä tai muussa toiminnassa.
Ammattikorkeakoulututkinnon suoritti neljässä ja puolessa vuodessa 48 %, eli vajaa puolet neljän vuoden takaisesta noin 26 000 uudesta opiskelijasta. Opiskelua jatkoi edelleen ammattikorkeakouluissa 30 % ja yliopisto-opintoihin oli vaihtanut 6 %. Noin 16 % oli siirtynyt muuhun koulutukseen tai oli työssä, työttömänä tai muussa toiminnassa. Nopeimmin valmistuttiin sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalta, noin 71 % oli valmistunut. Tarkasteluaikana vähiten valmistuneita oli tekniikan ja liikenteen alalla, 33 %.
Yliopistoista valmistui viidessä ja puolessa vuodessa 31 % viiden vuoden takaisesta 18 300 uudesta opiskelijasta. Yliopisto-opintoja jatkoi 58 % ja noin 10 % oli muualla opiskelemassa, työssä, työttömänä tai muussa toiminnassa. Nopeimmin valmistuttiin sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalta, noin 49 % oli valmistunut. Tarkasteluaikana vähiten valmistuneita oli tekniikan ja liikenteen alalla, 17 %.
Eri koulutussektoreilta tavoiteajassa valmistuneiden osuudet vuoden 2003 loppuun mennessä, %
Lähde: Koulutustilastot. Tilastokeskus
Lisätietoja: Ritva Kaukonen (09) 1734 3311, koulutus.tilastot@tilastokeskus.fi
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Vuoden 1998 yliopistokoulutuksen uusien alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoiden opintojen kulku koulutusalan (opetushallinnon luokitus) mukaan vuoden 2003 loppuun mennessä (Excel) (26.5.2005)
- Vuoden 1998 yliopistokoulutuksen uusien alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoiden opintojen kulku maakunnan mukaan vuoden 2003 loppuun mennessä (Excel) (26.5.2005)
- Vuoden 1999 nuorten ammattikorkeakoulukoulutuksen uusien opiskelijoiden opintojen kulku koulutusalan (opetushallinnon luokitus) mukaan vuoden 2003 loppuun mennessä (Excel) (26.5.2005)
- Vuoden 1999 nuorten ammattikorkeakoulukoulutuksen uusien opiskelijoiden opintojen kulku opiskelumaakunnan mukaan vuoden 2003 loppuun mennessä (Excel) (26.5.2005)
- Vuoden 2000 lukiokoulutuksen uusien opiskelijoiden opintojen kulku opiskelumaakunnan mukaan vuoden 2003 loppuun mennessä (Excel) (26.5.2005)
- Vuoden 2000 toisen asteen ammatillisen peruskoulutuksen uusien opiskelijoiden opintojen kulku koulutusalan (opetushallinnon luokitus) mukaan vuoden 2003 loppuun mennessä (Excel) (26.5.2005)
- Vuoden 2000 toisen asteen ammatillisen peruskoulutuksen uusien opiskelijoiden opintojen kulku opiskelumaakunnan mukaan vuoden 2003 loppuun mennessä (Excel) (26.5.2005)
Päivitetty 26.5.2005
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Opintojen kulku [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-1005. 2003. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/opku/2003/opku_2003_2005-05-26_tie_001.html