Julkaistu: 20.3.2012
Naiset valmistuivat korkeakouluista miehiä nopeammin
Tilastokeskuksen mukaan yliopistotutkinnon suoritti noin viidessä ja puolessa vuodessa 47 prosenttia, naisista 58 ja miehistä 34 prosenttia. Ammattikorkeakoulututkinnon suoritti neljässä ja puolessa vuodessa 40 prosenttia, naisista 54 ja miehistä 24 prosenttia. Lukiokoulutuksen läpäisy oli edellisvuoden tasolla. Muilla koulutussektoreilla koulutuksen läpäisy parani edellisvuodesta.
Yliopistokoulutuksen ja ammattikorkeakoulukoulutuksen läpäisyaste eri tarkasteluväleillä vuoden 2010 loppuun mennessä
Tässä tilastossa tarkastellaan nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen ja nuorille suunnatun lukiokoulutuksen vuoden 2007, nuorten ammattikorkeakoulukoulutuksen vuoden 2006 ja yliopistokoulutuksen vuoden 2005 uusien opiskelijoiden tilannetta vuoden 2010 lopussa.
Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen läpäisyaste eri tarkasteluväleillä vuoden 2010 loppuun mennessä
Yliopistotutkinnon suoritti viidessä ja puolessa vuodessa 47 prosenttia. Luvussa ovat mukana sekä alemman että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet. Pääsääntöisesti kaikki suorittavat alemman korkeakoulututkinnon ennen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista. Ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 19 prosenttia ja alemman korkeakoulututkinnon 28 prosenttia. Ammattikorkeakoulututkinnon nuorten koulutuksen suoritti neljässä ja puolessa vuodessa 40 prosenttia, vajaan prosenttiyksikön edellisvuotta enemmän. Ammatillisen peruskoulutuksen suoritti 64 prosenttia ja ylioppilastutkinnon 79 prosenttia kolme ja puoli vuotta aikaisemmin opintonsa aloittaneista. Ammatillisen koulutuksen läpäisyaste parani vajaalla prosenttiyksiköllä, ja ylioppilaiden läpäisyaste oli sama kuin vuotta aiemmin.
Naisilla koulutuksen läpäisy on kaikilla koulutussektoreilla ammatillista koulutusta lukuun ottamatta miesten tasoa korkeampi. Naisten läpäisyaste oli prosenttiyksikön verran miesten läpäisyastetta korkeampi lukiokoulutuksessa ja saman verran alhaisempi ammatillisessa koulutuksessa. Korkeakouluopinnoissa läpäisyasteiden erot miesten ja naisten välillä olivat huomattavasti suuremmat. Ammattikorkeakoulututkinnon suoritti naisista 54 prosenttia ja miehistä 24 prosenttia. Alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti naisista 58 prosenttia ja miehistä 34 prosenttia. Läpäisyasteiden erot tasoittuvat jonkin verran pidemmällä aikavälillä. Esimerkiksi 15 vuodessa alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti naisista 87 prosenttia ja miehistä 75 prosenttia.
Kaikilla koulutussektoreilla on suuria alakohtaisia eroja läpäisyprosenteissa (ks. Tietokantataulukot). Yliopistoissa suhteellisesti eniten korkeakoulututkintoja suorittivat humanistisen ja kasvatusalan opiskelijat ja vähiten luonnontieteiden alan opiskelijat. Ammattikorkeakouluissa korkein läpäisyaste oli sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla, 64 prosenttia. Alhaisin läpäisyaste oli tekniikan ja liikenteen alalla, 22 prosenttia. Ammatillisessa koulutuksessa suojelualalta (muu koulutus: palomies, poliisi) lähes kaikki olivat valmistuneet. Seuraavaksi korkeimmat läpäisyasteet olivat sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla sekä humanistisella ja kasvatusalalla, joilla saman alan ammatillisen tutkinnon oli suorittanut 68 prosenttia. Alhaisin läpäisyaste oli luonnontieteiden alalla, 48 prosenttia.
Tämän tilaston tietokantataulukoissa on tietoja myös niistä opiskelijoista, jotka eivät läpäisseet koulutustaan tavoiteajassa. Opiskelun etenemiseen liittyviä tietoja löytyy myös tilastoista Koulutuksen keskeyttäminen ja Opiskelijoiden työssäkäynti .
Lähde: Koulutustilastot 2012. Tilastokeskus
Lisätietoja: Anna Loukkola 09 1734 3678, koulutustilastot@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (242,4 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Lukiokoulutuksen (nuorille suunnattu) uusien opiskelijoiden opintojen kulku vuoden 2010 loppuun mennessä (20.3.2012)
- Liitetaulukko 2. Ammatillisen koulutuksen (nuorille suunnattu) uusien opiskelijoiden opintojen kulku vuoden 2010 loppuun mennessä (20.3.2012)
- Liitetaulukko 3. Ammattikorkeakoulukoulutuksen uusien opiskelijoiden opintojen kulku vuoden 2010 loppuun mennessä, nuorten koulutus (20.3.2012)
- Liitetaulukko 4. Yliopistokoulutuksen uusien opiskelijoiden opintojen kulku vuoden 2010 loppuun mennessä (alemmat ja ylemmät korkeakoulututkinnot) (20.3.2012)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Opintojen kulku (20.3.2012)
Päivitetty 20.3.2012
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Opintojen kulku [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-1005. 2010. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 9.10.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/opku/2010/opku_2010_2012-03-20_tie_001_fi.html