Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 17.3.2016

Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni edelleen

Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden osuus väheni vajaa kaksi prosenttiyksikköä vuonna 2014 edellisestä vuodesta. Opiskelijoista kävi opintojen ohella töissä hieman yli puolet. Vuoden 2004 jälkeen osuus on ollut korkeimmillaan vuonna 2008, jolloin lähes kuusi kymmenestä opiskelijasta kävi töissä opintojen ohessa.

Vähintään 18-vuotiaiden työssä käyvien osuudet kaikista opiskelijoista 2008–2014

Vähintään 18-vuotiaiden työssä käyvien osuudet kaikista opiskelijoista 2008–2014

Työssäkäynti oli yleisintä yliopisto- ja ammattikorkeakouluopintojen yhteydessä. Yliopisto-opiskelijoista oli opintojen ohessa työsuhde 56 prosentilla ja ammattikorkeakouluopiskelijoista 54 prosentilla. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen opiskelijoista kävi työssä opintojen ohella vajaa puolet. Eniten vuonna 2014 väheni työssäkäyvien osuus ammattikorkeakoulukoulutuksen opiskelijoista, 2 prosenttiyksikköä edellisvuodesta.

Naiset kävivät miehiä yleisemmin opintojen ohella työssä, naisista 54 prosentilla ja miehistä 46 prosentilla oli työsuhde opintojen ohessa. Lukiokoulutuksessa ja ammattikorkeakoulukoulutuksessa työssäkäyvien naisten osuus oli 10 prosenttiyksikköä miesten osuutta korkeampi. Lukiokoulutuksessa opiskelevista naisista kävi samaan aikaan töissä 30 prosenttia ja ammattikorkeakoulukoulutuksessa opiskelevista 59 prosenttia. Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa opiskelevista naisista työskenteli vajaa 52 prosenttia, mikä on seitsemän prosenttiyksikköä miehiä enemmän.

Työssäkäynti opintojen ohessa lisääntyi huomattavasti iän myötä. Kun 18-vuotiaista opiskelijoista 22 prosenttia kävi töissä, niin vähintään 25-vuotiaista työssäkäyvien osuus oli lähes kolminkertainen. 21-vuotiaista 40 prosentilla ja 24-vuotiaista 50 prosentilla oli työsuhde. Vähintään 25-vuotiaista opiskelijoista 63 prosenttia kävi opintojen ohella töissä.

Työssäkäynnissä oli eroja koulutusaloittain. Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan opiskelijoista 60 prosentilla, sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan opiskelijoista 59 prosentilla ja humanistisen ja kasvatusalan opiskelijoista 53 prosentilla oli voimassa oleva työsuhde vuoden 2014 lopussa.

Työssäkäynti opintojen ohessa oli maan keskiarvoa yleisempää Uudenmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Varsinais-Suomen maakunnissa sekä Ahvenanmaalla.

Opiskelun etenemiseen liittyviä muita tietoja löytyy tilastoista Opintojen kulku ja Koulutuksen keskeyttäminen .


Lähde: Koulutustilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Vesa Hämäläinen 029 551 2594, koulutustilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (226,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 17.3.2016

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Opiskelijoiden työssäkäynti [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-999X. 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 12.10.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/opty/2014/opty_2014_2016-03-17_tie_001_fi.html