Julkaistu: 15.2.2022
Palveluiden liikevaihto ja tuotanto kasvoivat joulukuussa
Tilastokeskuksen mukaan palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto nousi vuoden 2021 joulukuussa 15,7 prosenttia vuoden 2020 joulukuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, kasvoi samaan aikaan 10,9 prosenttia. Vuoden 2021 marraskuussa liikevaihto oli 15,2 prosentin kasvussa volyymin noustessa vastaavasti 11,4 prosenttia. Kehitykseen vaikutti osaltaan koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne vuotta aiemmin. Palvelualoissa ei ole mukana kaupan toimialoja.
Palveluiden työpäiväkorjatun liikevaihdon ja volyymin vuosimuutos, %
Koronasta eniten kärsineet palvelualat vielä vuoden 2019 joulukuuta jäljessä
Palvelualojen työpäiväkorjatun liikevaihdon kasvu nopeutui vuoden 2021 joulukuussa 3,7 prosenttiin verrattuna koronaa edeltäneeseen vuoden 2019 joulukuuhun. Vastaavaan aikaan palvelualojen volyymi ylsi 2,3 prosenttia suuremmaksi. Osalla palveluiden toimialoja työpäiväkorjatun liikevaihdon ja volyymin kehitys jäi kuitenkin edelleen vuoden 2019 joulukuuta matalammalle tasolle.
Taiteet, viihde ja virkistyksen toimialan kehitys oli vuoden 2021 joulukuussa edelleen selvästi vuoden 2019 vastaavaa ajankohtaa matalampi. Toimialan työpäiväkorjattu liikevaihto laski 23,6 prosenttia vuoden 2019 joulukuusta. Vastaavasti majoitus- ja ravitsemisalalla liikevaihto oli koronaa edeltäneen vuoden joulukuuta 11,1 prosenttia ja volyymi 12,2 prosenttia matalampi. Samaan aikaan kuljetuksen ja varastoinnin toimialalla työpäiväkorjattu liikevaihto laski 1,9 prosenttia volyymin ollessa 8,5 prosentin laskussa.
Palvelualojen päätoimialat kasvoivat vuoden 2021 joulukuussa
Liikevaihto ja volyymi kasvoivat kaikilla palvelualojen päätoimialoilla vuoden 2021 joulukuussa. Majoitus- ja ravitsemistoiminnassa työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi 48,4 prosenttia vuoden 2020 joulukuusta toimialan volyymin ollessa tuolloin 45,4 prosentin nousussa. Kuljetuksen ja varastoinnin toimialalla liikevaihto kohosi 26,2 prosenttia, volyymin ollessa vastaavasti 15,9 prosentin kasvussa. Hallinto- ja tukipalvelutoiminnassa työpäiväkorjattu liikevaihto ylsi puolestaan 21,1 prosentin ja volyymi 14,9 prosentin nousuun vuodentakaisesta joulukuusta.
Muilla palvelualojen päätoimialoilla kehitys oli koko palvelualaa maltillisempaa. Ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2021 joulukuussa 13,8 prosenttia ja volyymi 12,8 prosenttia vuotta aiemmasta. Taiteet, viihde ja virkistyksen toimialalla työpäiväkorjattu liikevaihto voimistui 12,7 prosenttia vuoden 2020 joulukuusta, muun palvelutoiminnan yltäessä vastaavasti 12,2 prosentin kasvuun.
Informaation ja viestinnän toimialalla työpäiväkorjattu liikevaihto oli 9,7 prosentin nousussa vuoden 2021 joulukuussa toimialan volyymin kasvaessa samaan aikaan 7,6 prosenttia. Kiinteistöalan toiminnan työpäiväkorjattu liikevaihto puolestaan oli 4,3 prosentin ja volyymi 3,3 prosentin kasvussa vuoden 2020 joulukuusta.
Palvelualojen työpäiväkorjatun liikevaihdon ja volyymin vuosimuutos, joulukuu 2021, % (TOL 2008)
Liikevaihto ja tuotanto kasvoivat edelliskuukaudesta
Palvelualojen kausitasoitettu liikevaihto nousi vuoden 2021 joulukuussa 0,6 prosenttia marraskuuhun verrattuna. Palveluiden tuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, nousi samaan aikaan 0,3 prosenttia. Vuoden 2021 marraskuussa liikevaihto kasvoi 2,1 prosenttia lokakuusta volyymin kasvaessa samaan aikaan 1,6 prosenttia.
Palveluiden kausitasoitetun liikevaihdon ja volyymin muutos edellisestä kuukaudesta, %
Uusimman kuukauden tiedot ovat ennakollisia ja ne julkaistaan puolentoista kuukauden viiveellä. Tiedot voivat tarkentua merkittävästi etenkin tarkemmilla toimialatasoilla tulevina kuukausina.
Työpäiväkorjaus huomioi arkipäivien lukumäärän vaihtelusta aiheutuvat tekijät. Tämä tarkoittaa kuukausien pituuksien, eri viikonpäivien ja juhlapäivien huomioimista. Kausitasoitetusta sarjasta on poistettu lisäksi kausivaihtelu, jonka ansiosta myös kahden peräkkäisen kuukausihavainnon vertaaminen on mielekästä.
Yritysten toimialoja tarkastettu helmikuussa julkaistuissa tiedoissa
Liikevaihto- ja palkkasummakuvaajissa on otettu helmikuussa 2022 tehdyn tilastojulkaisun yhteydessä käyttöön uusimmat yritysrekisterin määrittämät toimialat. Toimialakorjaukset näkyvät tietojen tarkentumisena osalla julkaistavista toimialoista vuosien 2020-2021 osalta. Muutosten vaikutukset on huomioitu tilaston tuotannossa siten, ettei julkaistuihin indeksisarjoihin muodostu aikasarjakatkoksia. Tilaston tulkinta säilyy muutoksen myötä niin ikään ennallaan. Toimialojen vuosimuutosten tarkentuminen on esitetty kohdassa Tietojen tarkentuminen .
Lähde: Palvelualojen liikevaihtokuvaaja, Tilastokeskus
Lisätietoja: Aki Niskanen 029 551 2657, Katja Liukkonen 029 551 3515, myynti.palvelut@stat.fi
Vastaava osastopäällikkö: Katri Kaaja
Julkaisu pdf-muodossa (416,1 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Palvelualojen liikevaihdon ja volyymin trendisarjat (15.2.2022)
- Liitekuvio 2. Kuljetuksen ja varastoinnin liikevaihdon ja volyymin trendisarjat (15.2.2022)
- Liitekuvio 3. Informaation ja viestinnän liikevaihdon ja volyymin trendisarjat (15.2.2022)
- Liitekuvio 4. Kiinteistöalan toiminnan liikevaihdon ja volyymin trendisarjat (15.2.2022)
- Liitekuvio 5. Ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan liikevaihdon ja volyymin trendisarjat (15.2.2022)
- Liitekuvio 6. Hallinto- ja tukipalvelutoiminnan liikevaihdon ja volyymin trendisarjat (15.2.2022)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Palvelualojen liikevaihtokuvaaja (15.2.2022)
- Tietojen tarkentuminen
-
- Tietojen tarkentuminen (15.2.2022)
Päivitetty 15.2.2022
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Palvelualojen liikevaihtokuvaaja [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-0971. joulukuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/plv/2021/12/plv_2021_12_2022-02-15_tie_001_fi.html