Julkaistu: 25.11.2015
Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä heinä-syyskuussa edelleen kasvussa
Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä lähes 8,3 miljoonalle kuutiometrille, joka oli 30,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kokonaiskuutiomäärän kasvu kertyi pääosin muille kuin asuinrakennuksille myönnetyistä rakennusluvista. Uudisrakentaminen keskittyy nyt voimakkaasti pääkaupunkiseudulle, erityisesti asuinrakentaminen on pääkaupunkiseudulla vilkasta.
Myönnetyt rakennusluvat, milj. m3, liukuva vuosisumma
Asuntojen rakentamiseen myönnetyt rakennusluvat lisääntyivät edellisvuodesta
Vuoden 2015 heinä-syyskuussa asuinrakennuksille myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi 5,6 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakennuksille myönnetty kuutiometrimäärä oli 2,5 miljoonaa, josta pääkaupunkiseudun osuus oli 1,1 miljoonaa kuutiometriä. Rakennuslupia myönnettiin koko maassa 7 500 asunnolle, joka on 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Lähes puolet asuntoluvista myönnettiin pääkaupunkiseudulle.
Pientaloille myönnetyt asuntoluvat olivat kuluvan vuoden tammi-syyskuussa edellisiä vuosia selvästi alhaisemmalla tasolla. Pääkaupunkiseudulle myönnetyt useat kerrostalohankkeet pitivät kuitenkin asunnoille myönnettyjen rakennuslupien määrän kasvussa.
Muille kuin asuinrakennuksille myönnetty kuutiomäärä kasvoi kolmannella neljänneksellä 44,7 prosenttia. Eniten kasvua oli julkisille palvelurakennuksille myönnetyissä rakennusluvissa. Kasvu selittyy muutamalla suurella pääkaupunkiseudun rakennushankkeella.
Pääkaupunkiseudun osuus asuinrakentamisesta, myönnetyt rakennusluvat
Uudisrakentamisen kokonaistuotanto väheni kolmannella neljänneksellä
Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni heinä-syyskuussa 6,5 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi väheni 6,4 prosenttia, samaan aikaan asuinrakentamisen kuutiomääräiset aloitukset kasvoivat 7,9 prosenttia. Muun kuin asuinrakentamisen volyymi väheni 6,5 prosenttia.
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi
Rakennus- ja asuntotuotantotilaston aineisto
Rakennus- ja asuntotuotantotilaston tiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen rakennuslupa-aineistoon. Rekisteriaineisto täydentyy sitä mukaa kun rakennusvalvontaviranomaiset toimittavat tietoja Väestötietojärjestelmään ja tilaston nyt julkaistut tiedot voivat tarkentua. Väestötietojärjestelmän uudistuksista johtuen vuodentakainen kertymätieto ei vastaa täysin tämänhetkistä aineiston kertymää ja aiheuttaa harhaa muutosprosenttilaskentaan. Uusimpien kuukausien osalta aineisto on vielä alipeittoinen ja täydentyy tulevien kuukausien aikana.
Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus
Lisätietoja: Mira Kuussaari 029 551 3538, Merja Järvinen 029 551 2458, Heli Suonio 029 551 2481, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko
Julkaisu pdf-muodossa (232,3 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Rakennustuotanto 2015 (25.11.2015)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Rakennus- ja asuntotuotanto (25.11.2015)
- Tietojen tarkentuminen
-
- Tietojen tarkentuminen (25.11.2015)
Päivitetty 25.11.2015
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. syyskuu 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ras/2015/09/ras_2015_09_2015-11-25_tie_001_fi.html